Dub Side of the Moon - Easy Star All-Stars 2003

Ideana hölmö, levynä erittäin toimiva.
Pink Floydin Ultimatemega-supermenestysklassikko-levy muutettuna reggae/dub-versioksi. Biisit ovat samaan aikaan sekä uskollisia alkuperäisille versioille, että yllättävät klassisella dub-poljennollaan. Kaikki tämä vääntää suupielen hymyyn.

Motörhead - No Sleep 'til Hammersmith 1981

Vuonna 1981 klassinen Motörhead oli nousukiitonsa huipulla. Trio Lemmy Kilminster, Philty 'Animal' Taylor ja 'Fast' Eddie Clarke olivat olleet kolme vuotta tien päällä. Piristeiden ja 24/7 dokaamisen kyydittämä bändi oli niin kovassa livekunnossa, että kaltaiseni maallikko etsii hädissään lähintä pommisuojaa.

The Whon 'Live at Leeds'in ohella yksi parhaita yrityksiä vangita rokkilive äänilevylle. Tässä on kaikki jutut mitä bändi oli tehnyt tätä ennen ja tämän jälkeen. Livenä. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita. Lähtee Ace of Spadesilla ja loppuu Motorheadiin. Capricorn on levyn ainoa hmm.. pohtivampi biisi.

Tällaisestä sitten kaiketi palaa, koska alamäki alkoi ja pian; Eddie Clarke lähti vetämään. Bändi ei palannut mun mielestä koskaan enään aikaisempaan loistoonsa. Niin ja levy on äänitetty kaikkialla muualla, paitsi Lontoon Hammersmithsissä.

Thor!

Hipgnosisin karseat levynkannet

Storm Thorgerson, Aubrey Powell ja myöhemmin Peter Christophenson muodostivat ryhmän Hipgnosis. Äijät ovat varmaan kuuluisimpia Pink Floydin levyn kansista, joita he tekivät Sauserful of Secretsistä Animalsiin asti. Viimeksi mainitussa Roger Watersin nimi oli unohtunut sisäpuolen krediiteissä kannen ideoinnista, joten Watersin aikana Hipgnosis ei enää uusia Floyd-kansia tehnyt..

Aikana ennen Photoshoppia porukalla oli eittämättä monessa työssään oma (outo) hämmästyttävä tyylinsä, joka toi lisäarvoa levykokemukselle. Omat Floydinikin ovat viimeisiä vinyylimuodossa ilmestyneitä, joten kansitaide pääsee niissä oikeuksiinsa. Suomalaisista artisteista ainakin Jukka Tolosella on ollut kunnia saada Hipgnosis tekemään kannet levyynsä.

70-luvun lopussa ja 80-luvulle tultaessa Hipgnosis teki lähes kaikille kuuluisimmille yhtyeille kansia, joiden tyylistä en pidä ollenkaan. Päättäkää itse.

Dave Lindholm - Sirkus 1973

Oma ensikosketus Lindholmin tuotantoon tuli penskana 'Tupakka, viina ja villit naiset' biisin myötä, joka on maailman toiseksi paskin biisi (paskin on vielä tekemättä). 'Pieni hento ote' taas taitaa olla kansanopisto-hippien maammelaulu.

Sirkus on hyvän kuuloinen levy. Ei tätä varmaan olisi tehty ilman Bob Dylania, mutta kyllä Davella on oma runollinen otteensakin mukana. Rytmiryhmänä toimi ex-/nykyinen ja tuleva Wigwam; Hulden, Österberg ja Groundstroem. Lindholm on ollut yllättävän hyvän makuaistin omaava kitaristi. Tekstit toimivat. On se jännä miten artistit myöhemmin väsyvät.

Valot sammuu, haju jää.

Heart - Mainstage (Live on TV - 1976)

Pöyhötukat, olkatoppaukset ja savupommit ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Huilua, duaalisooloja, rytminvaihtoja ja syntetisaattoreita.. tämähän on progea!

Steppenwolf - Sookie Sookie 1968

Steppenwolfin kulta-aika jäi lyhyeksi, mutta hetken aikaa nämä jannut oli aika rok.

David Bowie - The Man Who Sold the World 1970

Bowien hevilevy. Ennen erinomaista Hunky Dorya (suosikki!) ilmestynyt The Man Who Sold the World pyörii aina silloin tällöin levylautasella. Musiikillisesti liikutaan jossain äänekkään rokin ála varhainen Zeppelin/Black Sabbath ym. maastossa. Tulevien glam-levyjen riffi-iloitteluun on kuitenkin vielä matkaa, mikä tavallaan myös tuo levylle oman kotikutoisen viehätyksensä.

Sanoituksissakin liikutaan aika synkissä vesissä. Vaikuttimet tulevat Crowleyin, Nietzchen ja Lovecraftin kaltaisilta kirjailijoilta. Yli-ihmisiä, kylmiä koneita ja kuolevaisten moraalin yläpuolella olemista. Ei mikään kevyt paketti. Ja kannessa David loikoilee sohvalla naisten mekossa.

90-luvulla David piti erinomaista nimibiisiä keikkasetissä; ja kakarat haistattelivat Nirvanan kappaleella ratsastamisesta!

Scorpions 1972

Teini-ihme Michael Schenker. Sehr Kraut!

Manuel Göttsching - Inventions for Electric Guitar 1975

Tämä on näitä levyjä, joka saa ihmettelemään miten paljon edellä aikaansa jotkut ovat olleet.

E2-E4 80-luvun alussa oli selkeästi minimalistista house-musiikkia, ensimmäinen soololevy Inventions for Electric Guitar taas jonkinlaista kitaralla soitettua esi-teknoa. Saattaa näin kuvailtuna kuulostaa kornilta, muttei ole sitä kuunneltuna.
Göttsching työskenteli siis pelkän kitaran ja kaiun kanssa; levyllä ei ole rumpu tai rytmiraitaa, vaan pelkkiä kitarakerroksia, jotka äijä sekvenssoi katsomalla soittaessaan metronomia.. kunnioitettavaa käsityöläisyyttä! Siis rytmikästä pulputusta, esi-trancea ja niin edespäin. Bassot on tehty hidastamalla raitojen nauhoja. Suosittelen ostamaan, tai etsimään netistä.

Brainticket - Voyage 1982

Brainticket oli/on sveitsiläisen Joel Vandroogenbroeckin pitkäaikainen projekti. Homma alkoi 70-luvun alussa karkeahkolla kitara-rummut-basso bändillä ja jatkuu käsittääkseni tänäkin päivänä. Pitkien taukojen siivittämänä.

Tämäkin levy tehtiin, kun porukka kokoontui taas pitkästä aikaa jammailemaan yhdessä. Nauhalle vangittiin nimensä mukaisesti Retki. Levyn täyttävät kaksi biisiä pitävät sisällään monimuotoisen musiikillisen kollaasin, joka poukkoilee arvaamattomasti sinne tänne. Analogisten syntikoiden ystäville tämä on aarre; arsenaali koostuu lähinnä niistä ja jopa tietokonettakin on jo ehditty käyttää apuna. Mistään Jarreilusta ei kuitenkaan ole pelkoa; levy tuntuu unohtavan sijoituvansa kahdeksankymmentäluvulle ja kuulostaa usein enemmän Orbilta ja aikalaisilta.

Ash Ra Tempel - S/T 1971

Manuel Göttschning kitarassa, Hartmut Enke bassossa ja Klaus Schultze rummuissa sekä elektronisissa laiteissa on miltei sama, kuin pari vuotta myöhemmin Join Inn-levyn sessioissa. Levyn rakennekin on sama; ensimmäisellä puolella on nopeampi ja villimpi, toisella rauhallisempi biisi.

Tarinan mukaan Encke oli ostanut Pink Floydin poismyymiä jättikaappeja, joiden ympärille yhtye perustettiin. Trio soikin jättiläisen lailla. Ykköspuolen Amboss on repivää wah-wahhia, fuzzia, jyrähtäviä bassolaineja ja Schultzen Tangerine Dreamin ensilevylläkin soittamia rumpumyrskyjä. Suoraan temppelin uumenista! Kakkospuolen Traummaschine on taas nimensä mukaisesti eteerisen rauhallinen ja aavemainen kaksikymmentäminuuttinen.

Alice Cooper - Billion Dollar Babies 1973

Ei ihan suosikki Cooper-levy; tuotanto paisunut, biisit monimutkaisempia, Ezrinin sessiomiehet soittavat pitkälti kaiken. Silti tykkään (enemmän kuin paisuneesta edeltäjästä Schools Outista) ja tällä levyllähän on monta Cooperin timanttisinta biisiä; Elected, Billion Dollar Babies, Generation Landslide, No More Mister Niceguy jne. Seuraavan (umpipaskan Muscle of Loven) levyn jälkeen tämä alkuperäinen Alice Cooper hajosi ja Vincent Furnier siirtyi soolouralle. Tämä on itseasiassa Alice Cooperin viimeinen klassikkolevy, vaikka onhan Welcome to My Nightmare kelvollinen soololevy.

Cooperin biisit ovat parhaimmillaan helvetin tarttuvaa ja mukanahoilattavaa voimarokkia. Bändin jannuilla oli biisintekotaito hallussa. Alicea lukuunottamatta muista miehistä ei kuitenkaan tämän jälkeen ole kuulunut mitään.

Travelling Wilburys - Vol.1 1988

Alunperin Harrisonin singlen b-puolen projekti levähti helvetin suureksi. Wilburyn feikkiveljesten takaa löytyivät siis Tom Petty, Jeff Lynne, Bob Dylan, George Harrison ja Roy Orbison. Useat edellämainituista olivat tuohon aikaan pahasti eilisen tähteen maineessa. Silti mistään Keith Richardsin Expensive Winos tyylisestä lämmittelystä ei ole kyse, vaan levy on täynnä mukiinmeneviä rockpop-kappaleita . Itsekin muistan heidän ½-nostalgiset biisit MTV-videoineen. Ensimmäinen 60-luku revival taisi alkaa juuri 80-luvun lopussa.

Lynnen kliininen kasarituotanto aiheuttaa aluksi vähän näppyjä, mutta Orbisonin ääni on vain upea, oli taustalla mitä vain. Miehen äkillinen kuolema heti uuden menestyksen hetkellä veti eteen lisää Salaperäisyyden verhoa.

Levy oli siis megakultaturbohitti, joka toi ryhmän parille taloudellisissa ja taiteellisissa pohjamudissa maanneelle artistille kaivattua tunnustusta. Harmiton ja rento levy.

Sand - Golem 1974

Jossain päin etelä-Saksaa, pikkukylien alueella (kuuluisimpana se satujen Hamel) oli folk-bändi Sand. Heidän ainokaisen levynsä tuotti Klaus Schultze. Yhdistelmä onkin mielenkiintoinen; Sandin primitiiviset pikkulaulut + Schultzen taustojen syntetisointi.

Levyllä on myös astetta mielenkiintoisempaa lyriikkaa. Esim. avausbiisi Helicopter;

"In the sky is flying high a blackbird with a dusty cry,
On the hills the ravens croak while satyr plays a dreadful joke,
By the water damp fog whirls see the smoking steaming earth,
And the air is dark and strange and cold."

Levyn päättävä Sarah on kaunis laulu.

Skip Spence - Oar 1969

Alexander 'Skip' Spence oli Jefferson Airplanen alkuperäinen rumpali ja hankki kannuksensa Moby Grape-yhtyeessä. 1969 runsas päihteiden ja hapon käyttö riistäytyi kirveen kera riehumiseen hotellissa. Tämän seurauksena Skip vietti puoli vuotta Bellevuen mielisairaalassa New Yorkissa.
Tältä reissulta poistuessaan Spence piipahti Nashvillessä, missä hän äänitti soololevynsä kokonaan yksin. Oar putoaa jonnekin folkin ja countryn välimaastoon. Hymnimäisiä biisejä ja välillä poiketaan Cashin kanssa samoilla poluilla. Outsider-musiikin klassikko ja Frisco-saundin viimeisin ja täydellisin ilmentymä.

Levytys jäi Spencen viimeiseksi. Session jälkeen moottoripyörän takavalot katosivat horisonttiin, suuntana San Francisco; Skip vietti loppuelämänsä majaillen erinäisissä huumeluolissa. Kuoli keuhkosyöpään 1999. Kuoleman jälkeen joukko muusikkoja teki kunnianosoituksen miehelle tribuutin muodossa. Joukossa Robert Plant, Mark Lanegan, Beck, Tom Waits jne.

Biisilista

Noin kerran viikossa käydään soittamassa covereita.

Settilista:

Witch - Sonics
Have love will travel - Sonics
Under My Wheels - Alice Cooper
Motörhead - Motörhead
Sonic Reducer - Dead Boys
L.A. Woman - The Doors
Pipeline - Johnny Thunders (sov.)
Run, Run, Run - Velvet Underground
Commando - Ramones
Blizkrieg Bop - Ramones
I'm Eighteen - Alice Cooper
Is it My Body - Alice Cooper
Head On - Jesus & the Mary Chain
Beat on the Brat - Ramones

Eli lyhkäsiä biisejä.

Richard Wright 1943 - 2008

Lisäbiisit

Cd-uudelleenjulkaisuissa on usein lisäbiisejä. Megameal xxl-aikakautena moni saattaa mennä halpaan ja luulla, että levykokonaisuuden päälle ympätyt pölykomerosta raahatut paskaotot tai tuhnuiset keikkataltioinnit parantaisivat levykokonaisuutta. Karmein esimerkki on Ramones, jonka 30-minuuttisten tarkoin mietittyjen pop-punk pläjäysten päälle heitetään tunti vielä jotain muuta. Cd-aikakautena nuo biisit vielä soivat suoraan levyn perään. Onneksi ämppäreinä nuo turhat voi heittää veke.
Pikaisesti ajatellen tulee mieleen vain pari levyä, missä noita lisämateriaaleja kuuntelee mielellään. Stoogesin kaksi ekaa ja Kari Peitsamon 'Vedestä nousee kasvi' ja 'Karin kolmas'.

Aika näyttää muutenkin mitä tapahtuu. LP-kokonaisuushan on muutoksen alla, kun yksittäisten biisien lataus alkaa olla taas yleisintä. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. Vastahan 70-luvun lopussa lp ohitti myynneissä singlen.

Jane - Age of madness 1978

Age of Madness on Janen tuotannon loppupuolella julkaistu levy. Orkesteri soitti alussa kuulemma sellaista perus space-hardrockkia. En ole kuullut. Tämä levy sitä vastoin kuulostaa paljolti 'Wish You Were Here' kauden Floydilta. Jopa niin paljon, että välillä piti tarkistaa, ettei kuulokkeissa tosiaan soi mikään P. Floydin välibiisi.. Paljon seitkytluvun lopun syntikkaa.