Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasettimusiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasettimusiikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2019

Usko ja urheilu - Jeesus-Tape 2018

Usko ja urheilu on suomalainen ymmärtääkseni jo useita vuosia toiminut erikois-duo. Ainakin toinen puolikas yhtyeestä toimii myös Ryhtiliike mölycore-bändissä ja yhtyeiden nimissä voi ehkä nähdä jonkinlaisen yhteisen teeman?

Sliipparit ja Rauski-hahmon mieleentuovat esiintymisulkoasut ja taiteilijanimet TJ (tape jockey) Tok Mayne ja MF Hankkija viittaavat jutun olevan siellä tsoukin suunnassa, mutta toisaalta asian toteutus ja audio sijoittavat homman hämmennysvyöhykkeelle, missä Petelius ja Reinikais-sämplejen taakse on tehty oikein pätevät ja jytisevät 90-luvun alkupuolen tyylistä ammentavat biittitaustat. Ja samaan tyyliin rakenneltu myös samplet. Ja tämä kaikki on toteutettu kuulemani mukaan 100% kotimaisesta materiaalista.

Duon erikoisuus on livenä esiintyessä edellä mainittu tape jockeilu, eli kassusoittimilla soittaminen ja skrätsääminen. Esivalmistuille kaseteille on biittipohjan lisäksi kerätty mittava määrä sämplättyä suomalaista viihdekulttuurihistoriaa Ostos-TV:stä Levyraatiin, Tabusta Metsola tv-sarjaan ja Kaaoksen Kytät on natsejaaaaah huutoon. Unohtamatta tietysti urheilua. Kakkosbiisi ja levyn temaattinen teos, eli 'Jeesus' sämplälee uskismusaa, kasetteja ja kaiken kruunaa pirteän nuoren neidon tokaisu "Jeeuksesta tietty!". Tikari-räppääjän feattaama 'Pitsaa' räppää pizzan nauttimisesta. Kassu päättyy hidastettuun Nukkumatti-lauluun, joka tuo kuuntelijasta riippuen mieleen joko Tony Halmeen tai kaljan ja diapamit. Tai molemmat.

Kasetti sisältää tätä kaikkea passelin viidentoistaminuutin mitalla, joka onkin juuri sopiva aika tällaista putkeen. Voisin kuvitella, että tämä saisi ansaitsemansa suosion esimerkiksi kavereitten kanssa kaljoittelun yhteydessä suoritettuna yllätyskassuvalintana. Etenkin jos on menneisyyden taustaa vaikkapa Beastie Boys-yhtyeen diggailusta ja estetiikasta.

Fyysisen julkaisun on kustantanut Suomen erikoislevy-yhtiö, eli Levyhyllyssä toisinaan vilahdellut Gafoni, josta kassua voi (ehkä vieläkin) tilailla.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Varropas - Juosten ulos 2015

Varropas on jo vuosia toiminut kokeellisen/elektronisen musiikin duo, jonka muodostavat kitaristi Juuso Paaso ja syntikoista vastaava Samuli Kytö. Ensin mainittu musisoi Varropasin lisäksi enemmän formaalia musiikkia esittävässä Mustat kalsarit yhtyeessä, joka säestää toisinaan myös helsinkiläistä lauluntekijätär Hulda Huimaa. Kytö on taas (jo edesmenneen Kalsarit jäsenyyden lisäksi?) julkaissut musiikkia pääasiassa erilaisten kokeellisten projektien kanssa. Duo:n esitykset ovat tätä "efektit ja laitteet lattialla, soittajat vääntelemässä ja tuijottamassa niitä" koulukuntaa. Pienelle, mutta kiinnostuneelle yleisölle suunnattua siis.

Juosten ulos c-kasetti on julkaistu kaksikon viimekesän keikkoja varten. Keikoilla Varropas oli ainakin profiilikkailla H2Ö ja Jättömaa-festareilla, joista jälkimmäisellä näinkin kaksikon ja videotaiteilijan setin. Vahvasti 90-luvun mieleentuova videoefektikuvasto ja Kytön minimalistinen, mutta taiten tehty sekvenssointi ja namiskoiden vääntely toivat mieleen yllättäen wanhan kunnon The Orbin, mutta Juosten ulos maalailee hivenen toisenlaista maisemaa.

Käsikirjoitus on sikäli sama, että Kytö hoitaa pulputuksen ja muut, jonka päälle Paaso soittaa delay-efektin (ja monien muiden) kanssa täydentävää kuviota. Paason kitaransoittotyyli on lyyrinen ja heitän nyt ihan suoraan tiskiin vertauksen Manuel Göttschingistä. Soitto ja kokonaisuus kuulostaa pulppuilevan matemaattiselta, muttei tylsältä. Eikä se muuten vertauskuvista huolimatta kuulosta suoraan 70-luvun lopun Ashralta, tai kraut-apinoinnilta, mikä on erittäin jees. Nimittäin huolimatta suuresta krautfanituksestani en ole oikein ikinä sulattanut 4/4 'motorik'-kompin takomista pillifarkuissa ja muotikampauksessa, vaan tykkään tyylilainoista omalla otteella soitettuna. Olen myös musiikin suhteen romantikko, joten mitään kahdenkymmenen minuutin pituista ritinäkidutusta en kestä luovuttamatta tietoja vihollisille. Tässäkin suhteessa Varropasin omannäköinen, mutta myös miellyttävä ja helposti sulava julkaisu tarjoaa mukavan kuunteluhetken.

Julkaisun fyysinen muoto, eli c-kasetti asettaa myös sisällölle hauskan kontrastin; tämä on todennäköisestä jamituslähtökohdasta huolimatta aika hyvin tehtyä ja soitettua kamaa, mitä olisi toiseen maailmanaikaan ehkä puunattu viimeisen päälle kliineille soundeille. Nyt kasetti kihisee ja venyttää koneentarkkoja sekvenssejä ja arpeggioita. Välillä kaiut meinaavat mennä ruvelle ja kaikkea muuta perusjuttua. Silti, tai juuri sen takia tälläinen julkaisu tuntuu elävämmältä, kuin koneelta kuunneltu mp3. Kasetti pyörinyt aika paljonkin soittimessa, joten suosittelen sitä.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

J. Koho - Vuosi 2/12 2014

Vuosikasetit on neljän henkilön projekti, johon kuuluvat Ilpo Numminen, J. Koho, Olli Aarni ja Tuukka Salonen. Homman ajatuksena on, että kuukausittain julkaistaan vuorotellen yksi kasettiäänite, jonka sisältö on tekijänsä vapaasti päätettävissä.
Ainoa sitova asia on c-kasettimuoto (nämä ovat myös vapaasti kuunneltavissa internetissä) ja yhden puolen pituus; 15 minuuttia. Tällä hetkellä ensimmäinen kierros on takana ja jokainen osallistuja on julkaissut yhden äänitteen. Laskennallisen vuoden lopussa tekijöiltä on tullut sitten ulos kolme erillistä kasettia. Äänitteiden tarkoitus ei ole myöskään välttämättä miellyttää, vaan antaa tekijälleen vapaat kädet tulkita ja tutkia asioita musiikkinsa kautta.

J. Kohon kasetti ilmestyi näistä järjestyksessä toisena viime vuoden marraskuussa ja sen idea on saateliitteen mukaan tutkia sellaisia tiloja, kuin tylsistyminen, keskittymisen herpaantuminen, tyytymättömyys ja niin edelleen. Kasetin sisältö onkin sellaista, mitä persu.. peruskuuntelija ei jaksaisi tai ymmärtäisi; A-puolella on teos 'Kärsivällisyys', jossa tiibetiläistä kulhoa, tai gamelania (tai vastaavaa) kilautetaan pitkien taukojen saattelemana, eikä mitään muuta. Kulho/kello resonoi lyönnin jälkeen ja ääni sammuu hitaasti. Ideana on todennäköisesti saada kuuntelija odottamaan kärsivällisesti seuraavaa iskua, mikä on intternet- ja keskittymiskyvyttömyyden aikana yllättävän rohkea ja radikaali temppu.

Kakkospuolen täyttää teos 'Seinä', joka on vaimeaa suhinaa, tai 'valkoista ääntä'. Siis kohinaa. Kieltämättä, kun sen yhdistää annettuun Käsitteeseen, niin äänen voi tosiaan kuulla tai nähdä läpipääsemättömänä seinänä, jonka takana on kenties jotain. Tai kuuntelijan puolella?

Kasetti on aika läheistä sukua käsitetaiteelle, jossa lopulta katsoja (tässä tapauksessa kuuntelija) onkin se pääty, missä teos tapahtuu. En suosittele kaikille, mutta mielenkiintoista! Itse kasetteja painetaan jokaista vain 25 kappaletta, mikä on kuulemma sellainen määrä, mitä ei tarvitse vielä tuputtaa pois, vaan halukkaat ne kyllä hankkivat. Ja teokset löytyvät myös intternetistä.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Keijo - Olkoot Kaikki Vapaita Kärsimyksestä Ja Kärsimyksen Syistä 2012

Tämän kertainen julkaisu ei ole mitenkään tarkoituksenmukaisesti haettu 'paikallinen' tai Kymenlaaksolaisviritelmä, vaan ostin kyseisen kasettijulkaisun vähän puolisokkona kouvolalaisesta levykauppa-divarista. Sisäkansissa vilahti tuttu nimi J. Koho, joka on käsittääkseni kassun julkaisseen Ikuisuus-lafkan takana. Koho pitää myös sunnuntaisin Bassoradion myöhäisilllan ohjelmaa 'Sähkötyyny' yhdessä Jonna Karankan kanssa. Kaksikolla on tahoillaan myös kohtuullisen suuri preesenssi niin sanotun kokeellisen musiikin kentällä, joten tässä yhteydessä voisi jo puhua niin sanotusta 'musiikin monitoimimiehestä'.

Keijo taas on ymmärtääkseni jyväskyläläinen kirjailija/runoilija/outsidermuusikko, joka on kuusikymppinen ja julkaissut kirjoja 70-luvun lopusta lähtien. Keijon musiikin julkaisutyyli ja tahti on ollut huimaa. Tosin pienlafkoille ympäri ämpäri tehdyt julkaisut on pääosin tehty 'kasa omia kassuja käteen' tyyliin.

Miten tämä linkittyy nykyiseen maakuntaan on, että Keijon vaimo on kuusankoskelainen ja tämän kasetin musiikki on äänitetty paikkakunnalla keväällä 2012.

Kasetin kansi on buddhalaista kuvastoa ja niin luulen julkaisun nimenkin olevan. Kyseessä on improvisoitu musiikki ja oletan raitojen olevan soitettu sisään pääosin niin sanotusti livenä. J. Kohon tiedän soittavan perkussioita, joten oletan hänen olevan vastuussa suurimmasta osaa kuuluvista kilkuttimista. Keijo itse lausuu ja vokalisoi ja huutaa. Instrumentointi on pitkälti luomun kuuloista. Sähköäkin on, mutta akustiset 'soittimet' kuulostavat olevan pääosassa. Kakkospuoli sisältää enemmän lausuntaa ja on muutenkin ehkä enemmän 'free-form' ja vaikeampaa. Ykköspuoli taas on lähempänä 'new agea'. Kasetin alussa mieleen hiipiikin 70-luvun saksalaiset 'Kalackra' ja 'Deuter' sekä niiden drone-folkki. Crawling to Kuusankoski.

Tuotanto on mutaista ja suttuista ja kasetti itsessäänkin antaa koko hommalle vouvaavaa henkeä, mutta sehän kuuluu kuvaan. Villi veikkaus on, että tämä on vedetty sisään klassisella neliraiturilla. Kasetin kumpikin puolisko on jaettu kolmeen eri kappaleeseen. Kokonaisuus on todennäköisesti kasattu yhteen editoimalla nauhoitukset. Oikeastaan tykkään tämän a-puolesta oikein kovastikin. B-puoli on sitten vähän haastavampaa, mutta oletetaan sen kuuluvan kokonaisteoksen henkeen. Itselleni tämä jostain syystä putoaa hyvinkin, mutta sunnuntaikuuntelijoille varoituksen sana free-menosta. Paljon siis ritinää, kitinää, kolinaa, kilkutusta, rämpytystä, kurkkuääntä ja lausuntaa.

torstai 12. joulukuuta 2013

ALKU - S/T 2013

ALKU-yhtyeen mysteerinen kasetti on julkaistu Ikuisuus-lafkan alla. Tähän tarkastettavat faktat sitten loppuvatkin saaden homman tuntumaan 'mysteeribändiltä'. Jäsenistön henkilöllisyyksiä saatan kuitenkin arvailla. Äänitteellä soi todennäköisesti ihka aidon nauhakaiun läpi sähkökitara ja tunnen yhden henkilön, joka omistaa kyseisen laitteen ja myös pitää tällaisesta musiikista.

Otetaan kuvitteellinen Aikakone ja jumitetaan sen viisari on vuosien 1971-74 välille. Jos on mahdollista, että laitteeseen pystyy syöttämään kordinaatteja, sijoitetaan ne joko jaetun Berliinin länsivyöhykkeelle, tai Forstin maatilalle, jossa syntyi muun muassa Harmonian 'Musik von Harmonia' ja sen kakkosbiisi 'Sehr Kosmische'.

Musiikki on muodotonta aaltoilua berliinin koulukunnan hengessä. Siinä on peräkkäisiä säveliä muttei varsinaisia melodioita, ainakaan siinä mielessä, kuin ne tavallisesti ymmärretään. Musiikki on verkkaista ja kaikkea koristaa heiluva ja värittävä kaiku, jonka siis oletan olevan aito nauhakaiku. Osaa kappaleiden raidoista ajetaan vielä phaserin läpi, joten lopputulos on kauniisti aaltoilevaa suhinaa. Oman lisänsä tuo vielä julkaisun kasettimuoto, joka venyttelee vielä hivenen aikaa ja paikkaa. Äänimaisema on aika uskollisesti lähellä 'Ralf & Florianin' aikaista Kraftwerkkia, aiemmin mainittua Harmoniaa, tai sen Cluster-kaksikon lämmintä, mutta elektronista soundia. Ehkä myös alkuaikojen Ash Ra Tempel ambienteimmillaan. Instrumentointi on pienimuotoista ja hommassa luotetaan oikeaoppisesti nauhakaiun luomiin harmonioihin ja niiden kohtaamiseen phaserin nousun tai laskun kanssa sekä näiden tilan täyttöön. Välillä tremolo papattaa kitaran tai urut oikealle taajuudelle ja välillä kitaraa soitettaan Gilmour-tyyliin slidellä viuluääniä tehden.

Onko ALKU puhdasta retroilua tai vanhan toistoa on sinänsä toissijaista. Homma tiivistää kosmisemman osaston suhinan aika hienosti JA samalla tuo muutaman uuden biisin joita et ole kuullut, mutta jotka OLISI VOITU tehdä silloin 'kulta-aikana'. Homman muodottomuus toimii hyvin sijoittaen sen inspiroivan taustamusan (mutta mielenkiintoisen sellaisen) lokeroon. Eli hyvä paketti hyvää suhinaa, jota on tullut kuunneltua aika kiinteästi nyt viikon verran.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Joka tytön kotijumppa - Robin 1981

Jos Rocket Recordsin Huoltoasemakasetit-kokoelman ekan osan camp-arvo oli vielä mieto-I:nen, niin tämä aikaisemmasta kirjoituksesta tutusta kuolinpesän kasettikokoelmasta löytynyt liikuttaja nousee ihan omaan luokkaansa.

Nykyään kasetin nimen voi ymmärtää hauskasti kaksimieliseksi, vähän samaan tapaan, kuin 'Hanurini muistoja'. Mutta mitään erityisen seksikästä liikuttajaa ei kassun sisältä (eikä kannesta!) löydy, vaan ehkä enemmänkin dadaa.

Jumppakasetit olivat yksi markkinarako, jolla liikutettiin sen ajan ulkonäköpaineista kärsiviä kotiäitejä ja mummoja. Tyyli oli sama rahat pois. Myöhemmin VHS tappoi tämän tuotteen, mutta tyylihän säilyi niissäkin usein yhtä ehtana.
En usko, että kukaan jaksoi näitä hirveän pitkälle laihdutus-tammikuun jälkeen kuunnella. Yksi syy oli varmasti, että nämä ovat yleisesti todella nolon kuuloista tavaraa. Sellaista, että 'stop'-nappula painuu heti, jos joku muu tulee kotiin.

Joka tytön kotijumpan takana oli tietysti sama levy-yhtiö, kuin Huoltoasemakattikokoelman jäljitelmäversioissa; JP-musiikki. En väittäisi varmaankaan hirveän väärin, jos sanoisin tämän kasetin sisällönkin olevan kopio jostain ulkomaisesta vastaavasta. Kannen lehtinen on taitettu hivenen suuremmalla vaivalla sisältäen jumppaliikkeitten piirretyt ohjeet.

Koska levy-yhtiön Robin, eli Esa Simonen oli ammatiltaan liikunnanopettaja hänet laitettiin ..tsemppaamaan kasetin laulu- ja neuvo-osuudet. Taustalla soi joku aikansa hollantilaisdiscon biisi (When the Boys Come Home), jota miksataan välillä pintaan ja taas takaisin Robinin laulaessa dadamaiset ohjeet "Karppinen, Karppinen, sormi ylös, käsi ylös" ja niin edelleen. Artistin ääni muistuttaa muuten erehdyttävästi Simpsonien Troy McClurea. Liekö syynä iloinen yltiömakeus? Joka tapauksessa väitän, että jopa vuonna 1981 tämän tahdissa heiluessa on tullut nolo olo. Lisäksi väittäisin, että Robinin ääni viipyilee välillä nuotin vieressä. Tämä johtuu varmasti siitä, että hän on varmasti jumpannut studiossa samaan tahtiin?

Hymy hyytyy hiljalleen kasetin soidessa, sillä tämä ei ole mikään viiden minuutin huumoripläjäys, vaan jatkuu ja jatkuu. Ja jatkuu vielä toisella puolella.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Destroy All Monsters - 74-76 1993

Eilen Hesarissakin uutisoitu pikku-uutinen nykytaiteilija Mike Kelleyn kuolemasta meni ensin ohi silmien, mutta aihe tuli uudelleen vastaan toisen artikkelin kertoessa tämän mainetta nauttineen nykytaiteilijan olleen muun muassa Sonic Youthin mainion 'Dirty' albumin kannen takana.
Tarkempi tutkiskelu kertoikin yhtyeen Thurston Mooren uudelleenjulkaisseen erään obskuurin amerikkalaisen orkesterin äänityksiä 90-luvun puolessa välissä. Tätä ennen Mike Kelley oli tosin jo itse ehtinyt edelle.

Tai obskuurin ja osbskuurin.
Detroitlainen Destroy All Monsters (nimi napattu japanilaisesta Godzilla-elokuvasta) oli kaksivaiheinen yhtye, jonka jälkimmäinen saaga sisäisine riitoineen jämäytti bändin maakuntatasolle, vaikka rahkeita olisi ollut enempäänkin. Alkuperäisjäsenten Mike Kelleyn ja Jim Shawin lähdettyä taideopintoihin Kaliforniaan 1976 (kummastakin tuli menestyneitä nykytaiteilijoita), yhtyeeseen liittyivät mukaan ex-Stooges Ron Asheston ja ex-MC5 Michael Davis. Bändin tyyli muuttui kohti uutta punkkia ja hard-rockkia, tosin Niagaran edelleen 'laulamana'.

Ensimmäinen vaihe alkoi kuitenkin vuonna 1974, jolloin Mike Kelley, Jim Shaw, Niagara ja Cary Loren perustivat 'anti-rock' yhtyeensä. Kaksi ensin mainittua olivat free-jazzin, progen, folkin ja myös puhtaan noisen ystäviä. Niagara ja Loren taas olivat enemmän rakenteellisen musiikin puolella, mutta glitter-trashin ystäviä.
Yhteistä oli kuitenkin, että yhtye pyrki 'anti-rockkiin' ja 'anti-esiintymiseen'. Soittimina oli perinteisen repertuaarin lisäksi pölynimureita, halpoja koskettimia ja niin edelleen. Ympyrä tavallaan sulkeutui myöhemmin Ron Ashetonin tullessa bändiin. Olihan The Psychedelic Stooges esiintynyt vastaavanlaisella repertuaarilla edellisellä vuosikymmenellä.

Mike Kelleyn 74-76 uudelleenjulkaisu tuo ihmisten ilmoille yhtyeen kasettiäänitykset ja julkaisut ennen vuotta 1977. Bändi julkaisi ainostaan yhden kasettijulkaisun, joka sekin Kelleyn sanojen mukaan äänitettiin K-Martista ostettujen halpiskokoelmien päälle. Nämä kellariäänitykset pitävät sisällään äänityksiä yhtyeen koko spektrin läpi ihailemistaan Stoogeseista, MC5:sta New York Dollseista free-jazziin, Popol Vuhiin, Tangerine Dreamiin ja Kraftwerkiin. Lisäksi bändiläiset diggailivat Yesistä, Led Zeppelinistä ja The Incredible String Bandista.

Tämä kaikki pahoinpideltiin kasettiäänityksillä, jotka ovat välillä hirveää sontaa, välillä oikeasti eeppistä kamaa. Lähimpänä perinteistä kappalerakennetta muistuttavissa biiseissä Niagara laulaa niin monotonisesti, että saa Nicon kuulostamaan koloratuurisopraanolta.

Destroy All Monsterin anti-rock oli kokoelma folkkia, dronea, noisea, rockia, artsy fartsya ja kenttä-äänityksiä. Mukaan on äänitetty myös ellottavia lähiradio-jinglejä, vittupanojuttuja hokevia white trash-taaperoita ja muun muassa HUUMEYRJÖT. Kyllä; huumeyrjöt. Kelleyn kolmelle cd:lle työstämä kokoelma kuitenkin säilyttää kaikessa tempoilussaan, tai juuri sen takia mielenkiintonsa loppuun asti. Jännittävä paketti. Tämä on sitä todellista UG:ta ennen punkkia.

torstai 15. joulukuuta 2011

Mohave Triangles - Eternal Light of the Desert Plateau 2011

Tämän hetken kuuminta hottia piireissä ovat c-kasettijulkaisut. Itse tosin kuuntelin tämän tylsästi suoraan yhtyeen Bandcamp-sivuilta.

Mohave Trianglesista on kovin vähän mitään informaatiota. Yhtye on Pohjois-Carolinan Washingtonista ja yhden miehen orkesteri. Yhtyeen Bandcamp-julkaisuista moni ei ole mitenkään ihmeellisen kuuloista tavaraa, mutta tämä 'Eternal Light of the Desert Plateau' kuulostaa sitä vastoin tajuttoman hyvältä suhinalta. Kansikuva kertoo paljolti sisällyksestä. Jossain teosta kuvattiin 'Ford Escortiin unohtunut 80-luvun new age kasetti, joka on venynyt pikku hiljaa'.

Käsittääkseni julkaisu sisältää c-kasettiestetiikkaa muodon lisäksi myös itse musiikissa. Kummatkin kappaleet ovat niin sanottuja kenttä-äänityksiä ja käsittääkseni soitettu yhteen kasettisoittimille äänitetyistä musiikeista. Ykkösbiisi 'Eternal Light'in alun dolbyn pullistama apokalyptinen intiaaniläppä yhdistettynä kasettisuhinaan ja aaltoilevaan huminaan oli ensimmäistä kertaa kuultuna kieltämättä vaikuttava. Ford Escort-versio 'Little Fluffy Cloudsin' puheesta. Suhinan lisäksi vieraillaan myös 80-lukulaisen taiderock-surinan ja helinän puolella.

Kasettiestetiikka teki oikeastaan niin suuren vaikutuksen, että ajattelin vähän kopioida juttua ja haalia kirppiksiltä muutaman kasettidekin joilta voisi soittaa omaa musiikkia ja ajaa samalla efektien läpi.