V/A : Disco City - Huoltoasemakaseteilta tutut jäljitelmäversiot vol. 1 2012

Rocket Records on mainittu juuri äskettäin Middle-Earth Bandiä koskeneessa kirjoituksessa. Disco City on kooste JP-musiikki nimisen levy-yhtiön jäljitelmäkasettiversioista. Kokoelma pitää sisällään pääasiassa huoltoasemilla myytävien kasettien ne osat, jotka perustuivat kotimaisiin ja käännösiskelmiin. Disco City sarjan muutama kasetti piti sisällään myös englanninkielisiä lauluja, mutta ne uupuvat tältä kokoelmalta. JP-musiikin sarja ei ollut ainoa laatuaan tässä genressä, vaan samaan aikaan pyöri neljä muutakin isompaa ja useampi pienempi kasettikokoelma.

Disco Cityn juju oli levyttää omilla artisteilla jäljitelmäversioita sen päivän hiteistä (jotka nimen mukaisesti perustuivat usein disco-poljentoon) ja myydä kasetit halvalla huoltamoista. Koska kasetit katsottiin tuohon aikaan autoilutuotteiksi, ne olivat myös verovähennyskelpoisia. Tästä syystä osien myyntimäärä olivat usein helposti 50 000 kappaletta.

Kaikkein hämärintä jäljitelmäversioissa oli, että joskus ihan nimekäskin artisti lauloi niitä oman nimen lisäksi salanimellä. Kenties syynä oli pikainen viidensadan markan kertakorvaus, mutta pulaa laulajista ei ollut.

Halpiskassuestetiikkaa jatketaan uusintajulkaisun muodossa; en tiedä oikeastaan mitää yhtä rumaa pakkausformaattia, kuin muoviset isot tupla-cd-kotelot. Tai tässä tapauksessa nelos-cd:t, eli levyjä on neljä ja kappaleita yhteensä yli sata. Kannen (sveitsiläinen) amerikanrauta symbolisoi sen junttisuomen ihannoimaa jenkkimeininkiä ja kevytkulutusestetiikkaa. Tai siis junteille sai levyt ja kasetit paremmin kaupaksi autonkuva tai bikinimimmi kannessa.

Koska olen syntynyt 70-luvun puolessa välissä, miltei kaikki kokoelman vuosien 1978-82 hittikappaleet ovat tuttuja. Autossa en tosin niitä ole kuullut, sillä emme moista omistaneet ennen vuotta 1982. Eikä sen jälkeen Wartburgissamme ollut kasettisoitinta. Eipä se musa kaksitahdin pärinän yli olisi kuulunutkaan.
Mutta kappaleilta ei ole voinut välttyä. Mukana on kaikki 'Volga, Volga' ja niin edelleen juntti-discokama. Ja tällä tarkoitan nimenomaan kaikki ne biisit.

Luonnollisesti suurin osa kokoelman musiikista on aika yhdentekevää. Aivan suoraa huonouden rajan kirkkaasti ja viihdyttävästi ylittävää tavaraa on kuitenkin aika hintsusti, joten pääpaino on ehkä sittenkin siellä nostalgiapuolella. Itselleni kokoelman jännin tavara on rokin ja uuden aallon jäljitelmäversiot, jotka ovat hämmentäviä, mutta myös hyviä. JP-musiikki heitti kokoelmien sekaan myös muiden artistiensa kappaleita tutustumistarkoituksessa, joita edustaa muun muassa Paajanen.

Kaiken kaikkiaan Disco City on ihan sympaattinen köyhän miehen Finnhits. Olisin odottanut sen camp-arvon olevan vielä korkeampi, mutta menee se näinkin. Ja ympäri mennään yhteen tullaan; perheen kolme- ja viisivuotiaat lapset tykkäävät biiseistä. Ilman ennkkoluuloja, samalla tavalla kuin omakin sukupolveni kuullessaan biisien halpoja kopioita.