torstai 15. helmikuuta 2018

John Martyn - Solid Air 1973

Taannoisen Roy Harper-kirjoituksen jälkeen otetaan toinen folkin ja "edistyksellisen" musiikin raja-aitoja omiin tarkoituksiinsa siirrelleen englantilaisen artistin levy. Harperin aikalainen Martyn oli kohtuullisen suosittu vuosikymmenten taitteen folk-skenessä herättäen Island-levy-yhtiön Chriss Blackwellin mielenkiinnon ja levytyssopparin. Martyn oli myös henkilökohtainen ystävä toisen Islandille levyttäneen folk-artistin Nick Draken kanssa.
Siinä missä Drake oli vähän levyjä myynyt luomupikkaaja akustisensa kanssa, Martyn kehitti itselleen tätä edeltäneellä 'Bless the Weather'-levyllä uuden tyylin soittaa akustista kitaraa Echoplex-nauhakaiun kanssa.

Kaikulaite pääsi täyteen tohinaan Solid Airilla, jossa se kaiuttaa ja saturoi levyn kitaroita. Toinen levyn kulminaatiopiste on Fairport Conventionin basisti Danny Thompsonin kontrabassottelu. Myös toinen Convention taustainen mies, eli Richard Thompson soittaa levyllä mandoliinia. Echoplex päästetään välillä täysin valloilleen, kuten esimerkiksi miltei tunnistamattomalla luennalla Skip Jamesin 'I'd Rather Be the Devil' kappaleella, jolla se muistuttaa krautti Achim Reichelin kamaa. Oman kulmikkaan säväyksen levylle tuo myös amerikkalaisen John "Rabbit" Bundrikin koskettimet, joiden tälläkin levyllä soiva clavinetti on varmasti porautunut sukupolvien tajuntaan (myös Islandille levyttäneen) Bob Marley & The Wailers-levyn 'Catch A Fire' levyn kautta.

Martyn oli kova jazz-fani, joten hänen kappale- ja sointimateriaalinsa ottaa myös sieltä suunnasta, kuulostaen välillä kovin läheltä Tim Buckleyltä savuisen saksofonin soidessa taustalla. 'Over The Hillillä' päästään taas lähemmäs bluegrassia. Aiemmin mainittu 'I'd Rather Be the Devil' soi funkisti ja räkäisesti. Levyn kappalemateriaali on intensiivistä ja laadukasta läpi linjan. Martynin tapauksessa kirsikka kakun päällä, tai hänen tapauksessaan drinksussa on miehen savuinen ja humalaisen kuuloinen ääni. Instrumenttia ei feikattu, vaan viritetty pitkin uraa Martynin uran läpi jatkuneella intensiivisellä päihteiden käytöllä, joka johti mahdollisen kaupallisen läpimurron kynnyksellä mahalaskuun Martynin noustessa välillä lavoille täysin putoamispisteessä.

Kokeilijana Martyn ei jäänyt makaamaan paikoilleen, vaan 70-luvun lähestyessä loppua hän otti levy-yhtiönsä artistien kautta vahvasti reggae-vaikutteita musiikkiinsa. 80-luvun alussa avioeron seurauksen Martynin huumeiden- ja alkoholinkäyttö siirtyi täyteen itsetuhon tilaan. John Martyn kuoli alkoholismin aiheuttamaan tilaan 60-vuotiaana vuonna 2009.

tiistai 13. helmikuuta 2018

The Troggs - Trogolodynamite 1967

The Troggsilla on oma paikkansa garagerockin ja protopunkin kaanonissa yhdessä belfastilaisen Van Morrisonin johtaman Themin kanssa. Molempien biisejä (Them: Gloria) versioitiin ja kuunneltiin korva tarkkana autotalleissa Atlantin toisella puolella.

Kirjoitan aina välillä levyistä, jotka ovat mielenkiintoisia, mutta eivät ehkä niin laadukkaita ja Trogolodynamite täyttää juuri tällaisen kolon.
Yhdessä oppipoikiensa kanssa se on esimerkki siitä, että niin sanotut garagebändit harvoin onnistuivat pitkäsoitoillaan. Samahan koskee Them-yhtyettä. Myös bändien rajallinen soittotaito alkoi tulla vastaan vuonna 1967, joka marssitti areenalle Jimi Hendrixin tyylisiä virtuooseja ja jamipohjalta matkaavia yhtyeitä. Troggs vanheni parissa vuodessa listan kärkipäästä eilisen tähteeksi ja laittoi pian pillit pussiin. Yhtye, joka 1966 levytti ikonisen 'Wild Thing' kappaleen.

Trogolodynamiten ja koko skenen albumiongelma oli siis lyhykäisyydessään, että omaa kappalemateriaalia ei ollut tarpeeksi jolloin coveroitiin ne pakolliset vakiot. Myöskään levylle päätynyt oma sävellysmateriaali (tai managerin sävellykset) eivät täytä kokonaisen albumillisen laatuvaatimuksia, eikä poikkoilu garagerockin ja tunnelmapalojen välillä suju ongelmitta. Levyn avaava luenta Themin (niin..) 'I Can Only Give You Everything' menee yhtä rajusti, kuin lukemattomilla muilla alan bändeillä, mutta siitä hypätään suoraan tunnelmalliseen 'Last Summer' kappaleeseen ja homma lössähtää saman tien. Seuraa pari aivan silkkaa täyteraitaa ja A-puoli lopetetaan luentaan Bo Diddleyn 'Monasta'. Tämä vielä sujuu, mutta kappale on yleensä bändien takuuvarma livekone, eikä sen vinyylille laittamisessa ole oikeastaan muuta järkeä kuin kulutettu minuuttimäärä. Kakkospuoli menee myös silkalla täytemateriaalilla ja covereilla. Sieltä nousee ainoastaan 'Cousin Jane'.

Kymmenen vuotta myöhempien punkbändien tyyliin Troggs oli parhaimmillaan singleillä, joista se saikin useita kotimaisia hittejä. Yhtään sellaista ei tälle (vielä) UK top10 nousseelle levylle tullut mukaan, mutta samaisena kesänä Troggs julkaisi molemmin puolin Atlanttia hitiksi nousseen ja kauniin 'Love is All Aroundin', josta Wet Wet Wet teki 90-luvulla oman äkkimakean versionsa. Bändi yritti vielä vuonna 1970 levyttää levyä, jonka studioriitelystä julkaistiin vuonna 72 bootleggi Trogss Tapes. Joka muuten oli suosittu levy vuosikymmenen lopun punkpiireissä.

torstai 1. helmikuuta 2018

Paddy Kingsland - The Changes (TV-sarjatunnus) 1975





The Changes on vuonna 1973 kuvattu ja 1975 esitetty BBC:n lasten- ja nuorten sarja, jossa modernit koneet, laitteet ja kulkuvälineet alkavat äkkiä pitämään ääntä, joka saa ihmiset psykoottisen hävitysvimman valtaan ja tuhoamaan teknologisen yhteiskunnan. Maailma taantuu esiteolliselle ajalle, jossa jokainen teknologian kanssa tekemisissä oleva on epäluulon kohteena. Tapahtumia tarkastellaan teini-ikäisen tytön silmin, jota esitti Victoria Williams. Tämä on internetistä luettu tiivistelmä, sillä itse sarjaa en ole nähnyt, eikä varmaan moni muukaan Britannian ulkopuolella. 2014 tämä kyllä julkaistiin DVD:llä ja saattaa olla, että joskus on plärättävä Pienen leffakaupan (onko tätä enää?) hyllyjä sielläpäin ollessa.

70-luku toi yhteiskunnallisen tietoisuuden, saastumisen, teollistumisen varjopuolet, lähiörakentamisen yms. jotka herättivät laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Noh, siis länsimaissa.

Samaa eetosta sovellettiin myös lastenohjelmiin ja viihteeseen, jolloin nykypäivän tuotemainossarjat yms. tuntuvat kovin pinnallisilta jopa Pikku kakkosen itä-Eurooppa-animaatioiden rinnalla. Myöskään ahdistavia ja suorastaan pelottavia aiheita ei vältelty, kuten tämänkin sarjan synopsiksesta voi päätellä. Hyvä esimerkki tästä päivästä on 70-luvun lopussa tehty "Olipa kerran ihminen.." tv-sarja, jota näytettiin viime vai toissavuonna Teeman koulu-tv:ltä. Antiikin jaksosta oli nykyisin leikattu pois kohtaus "Spartalaiset häät". No, se oli tosiaan raju kohtaus lastenohjelmaan, mutta kaiken huipuksi sarjan alkutunnarin kiihkeä loppu raketin lähdöstä (joka polttaa takaa-ajajat..)  maapallon räjähdykseen oli leikattu pois. Näin ne ajat muuttuvat.

Sarja sai ilmestyessään palkintopystin ja harmaalla kuvallaan sitä pidetään edelleenkin laadukkaana. Jälki/esiteollisessa ajassa kohdattiin myös vieraita kulttuureja, sarjan tapauksessa päähenkilön Englannin maaseudulla hoiviinsa ottavia sikhejä. Itämainen kulttuuri kuuluukin sarjan tunnarissa, jossa syntetisoinnin lisäksi on perinteisiä intialaisia akustisia soittimia. Tunnusmusiikin (tämä on käsittääkseni myös julkaistu seiskatuumaisena levynä) tekijä Paddy Kingsland työskenteli  legendaarisessa elektronisen musiikin kehittämisessä ja popularisoinnissa ansioituneessa BBC Radiophonic Workshopissa. Tämän tunnarin lisäksi mieheltä löytyy paljon muutakin, muun muassa musiikkia ja ääntä Dr. Who-sarjaan.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vaaralliset Lelut ‎– Seppo Ja Antero 1982

Vaaralliset lelut oli Jyrki Siukosen ja Jukka Mikkolan vuonna 1980 perustama yhtye, joka toimi pari vuotta, julkaisi muutaman singlen ja kolme pitkäsoittoa, joista tämä kokoelma/live-splitti 'Seppo ja Antero' oli viimeinen.

Tampereen suunnalla operoineet Mikkola ja Siukonen ovat nykyisin tunnettuja toimittajana ja kuvataiteilijana. Siukonen oli tietysti myös merkittävän Kollaa kestää-yhtyeen rumpali ja primus motor. Yhtyeen sinkun b-puoli 'Tähtien rauha' antoi jo esimakua tulevista suunnista - oli se sitten tehty läpällä, tai ei. Mikkola luotsaa mm. kokeellista musiikkiakin soittavaa radio-ohjelma Avaruusromua. Vaarallisissa leluissa Mikkolan rooli oli töräytellä saksofonia ja soittaa koskettimia, Siukosen keskittyessä kitaraan ja lauluun. Johanna-yhtiölle julkaistuilla äänitteillä oli sitten mukana lukuisa joukko avustajia.

Yhtyeen singlet olivat popimpaa tavaraa (uuden aallon hengessä), ensimmäinen pitkäsoitto periaatteessa samaa henkeä. Kakkoslevy 'Ystävämme hyönteiset' jo kokeellisempaa tavaraa. Jälkimmäinen äänitettiin pääosin Siukosen olohuoneessa. Seppo ja Antero on kokoelma, jonka A-puoli on Vaarallisten lelujen kömpelösti, mutta rullaavasti esittämää uuden aallon poppia, B-puoli keikkaäänityksiä. Sinkku- ja levybiisit ovat sitä samaa sentimentaalista naivistista Kollaa-jatkumoa, josta ammensi esimerkiksi Kumma heppu ja lopunajan voidellut, myöhemmin Karkkiautomaatti ja nykyisin vaikkapa Mustat kalsarit. Hyvä esimerkki tästä on Vaarallisten lelujen kappale 'Kaunis laulu', joka sympaattisuudellaan ja tarttuvuudellaan riisuu ennakkoluulot ja aseet. Levyn kakkosposken live-äänitys ei tarjoa pääosin mitään sen erikoisempaa tai oudompaa. Yhtye tekee muun muassa oman luennan 60-luvun hittikäännöskappaleesta 'Mikset mua huomaa'. Ainoastaan levyn lopettava 'Jäätä maan päällä' harmooni-droneineen lähestyy sitä kakkoslevyn avant-gardea ja kilkutusta, jonka maine yhtyeen päällä on kuitenkin niin vahva, että oletin koko tuotannon olevan sitä.

Tämäkin levy oli Kouvolan pääkirjaston Jukka Nousiaisen valitsemien ja esille nostamien varastovinyylien joukossa.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Suomalaista Elektroakustista Musiikkia - V/A 1978

Kouvolan kaupunginkirjastossa oli nostettu paikan vinyylivarastosta esille joukko erikoisempia vinyylilevyjä, joista lainaan tarttui Vaarallisten lelujen 'Seppo ja Antero'-levyn lisäksi tämä harvinaisuus, josta pulitetaan edelleen keräilijöiden toimesta helposti yli sata euroa.

Edit: Kyseessä on kirjaston alakerrassa olevan pienlehtinäyttelyn avajaisissa esiintyneen Jukka Nousiaisen nostot kirjaston vinyylivarastosta

Svart tuskin uudelleenjulkaisee tätä mystisen ja vähäjulkaisseen Fennica Nova-levy-yhtiön vinyyliä, koska julkaisuajankohdastaan huolimatta levy dokumentoi ja kerää suomalaisen elektroakustisen musiikin "akateemisempaa" päätä.

Termi elektroakustinen tarkoittaa aika sanatarkasti elektronisesti käsiteltyä tai tuotettua ääntä. Alunperin tätä tehtiin vielä perin hankalilla laitteilla, jotka olivat myös kalliita ja tavallisen käyttäjän saavuttamattomissa. Kansainvälinen esikuva oli tietenkin Stockhausen, joka vieraili Suomessakin useasti 50-60-luvuilla. Uudet äänet ja soittimet janosivat uutta tulkintaa, joten elektroakustinen musiikki nojasi myös hyvin vahvasti avant-gardeen ja taidemusiikkiin, jossa käsittelyllä ja koneilla ei ollut tarkoituskaan tehdä schlagereita, tai viihdemusiikkia, vaan haastaa menneisyys ja tulevaisuus. Suomi oli tietyllä tapaa vahvasti mukana aallonharjalla ainakin ajatuksellisesti. Mielipiteitä jakanut ja antanut legendaarinen kriitikko Seppo Heikinheimo esimerkiksi kirjoitti väitöskirjansa juuri Stockhausenista.

Suomessa haaste otettiin vastaan Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella, johon perustettiin Erkki Kurenniemen johtama studio tutkimaan ja kehittämään äänisynteesiä, sekä rakentamaan tarvittavia laitteita ja ohjaamaan asiasta kiinnostuneita säveltäjiä. Pidemmän elinkaaren koki vuonna 1972 Suomen Yleisradiossa perustettu kokeilustudio, joka toimi vuosituhannen vaihteeseen saakka. Levyn artisteissa ja tuotannossa sivutaan kumpaakin paikkaa, sen yhdeksi kohokohdaksi muodostuessa Kurenniemen alaisen Jukka Ruohomäen 'Pisces'-ääniteos, joka on tiivistelmä hänen suuremmasta teoskokonaisuudesta. Toinen mieleenjäänyt ääniraita on kenttä-äänityksiä käyttänyt Antero Honkasen 'Herääminen (Awakening)'.

Levyn materiaali on sekoitus yksinkertaisilla oskillaattoreilla tehtyä ääntä, kenttä-äänityksiä, taidemusiikin nauhamanipulaatiota ja Stockhausen-tyylistä "leikkaa/liimaa" kamaa.
En erittele sen tarkemmin levyn äänimateriaalia, vaan totean sen olevan osittain haastavaa, jonka seassa on silloin tällöin mielenkiintoisia hetkiä. Se dokumentoi enemmänkin julkaisuajankohtaansa edeltävää eetosta ja ääntä, kuin luo kuuntelukokonaisuuden saatikka viihdyttää. Levyn esiintyjä- ja apulaistietoja katsoessa huomaan myöskin, että tässä on vuoden sisällä ollut etuoikeutettu kuulemaan kyseisten pioneerien nykymenoa Esa Kotilaisen ja Rantasen nähtävästi tällä hetkellä lopetettaneella kuukausittaisella 'Sähköpato-klubilla' Kuusankoskella.

Jos ajattelee levynjulkaisuvuotta 1978 ja sen tarjoamaa musiikkisisältöä huomaa, kuinka nopeita harppauksia elektroninen musiikki ja laitteisto ottivat tuohon aikaan. Toki mentiin sen slaagerin suuntaan ja "east coast"-koulukunnan laitteisto, eli Moog-syntetisaattorit tarjosivat muusikoille kohtuu perinteistä tietä ja ääntä, "west coastin" jäädessä sitten akateemiseen meteliin.
Vuonna 1978 Kraftwerk loi musiikkinsa täysin elektronisella, mutta myös kaupallisessa myynnissä olleella laitteistolla ja discoa väännettiin modulaaristen seinien rumpukoneilla ja sekvenssereillä, joita tällä levyllä käytettiin vielä luomaan hälyä, tai romanttisimmillaan kilinää. Elektronisen musiikin saralla myös Klaus Schulze aloitti ensimmäisellä levyllä melkein puhtaasti konkreettisella musiikilla ja nauhamanipulaatiolla, mutta siirtyi myöhemmin puhtaasti syntetisaattoreilla tehtyyn musiikkiin, olkoonkin tavanomaisesta poikkeavalla rakenteella. Edellämainittuihin verrokkeihin nähden 'Suomalaista Elektroakustista Musiikkia' on akateemista hälyä.