perjantai 29. syyskuuta 2017

Lahtinen & Mimlitsch - For The First Time 2017

Petri Lahtinen on pyörinyt tasaisesti Levyhyllyssä ja mies piti takavuosina (tai no, vuosina jolloin musablogit olivat vielä voimissaan) aktiivisesti omaa musablogiaankin.

Alunperin aika puhtaasti singer/songwriter meiningillä netissä edustanut artisti on tässä vuosien saatossa lipunut toteutuksessaan enemmän ja enemmän kokeelliseen suuntaan, josta yksi haara on Tampereen suunnassa toimiva Dark Reindeer-prokkis. Tämä yhdistelee käsittääkseni audioon kuvaa ja tanssia yms ja esiintyy suhteellisen aktiivisesti artsyissä tapahtumissa.

For The First Time on tässä Lahtisen experimentaaliin lipumisessa taas uusi merkkipaalu, sillä siinä missä Dark Reindeer maalailee kitaralla ja elektroniikalla kuitenkin... no... niinkuin kitaralla ja elektroniikalla maalaillaan, tämä Paul Mimlitschin kanssa yhteistyössä tehty Bandcamp-julkaisu heiluu jo puhtaan avant-garden rajamailla.

Ymmärtääkseni yhdysvaltalainen Mimlitsch on julkaissut omakustanteita ja muuta jo pitkän aikaa ja soittaa puhaltimien lisäksi perkussioita yms. Nykypäivä ja sähköposti mahdollistavat mainiosti suurtenkin välimatkojen väliset kollaboraatiot, jos sävelet ovat selvät.
Tällä äänitteellä Mimlitsch on soittanut ja editoinut akustisia metalliääniä, jotka muodostavat tämän viisi-biisisen julkaisun pohjan. Kilahduksia, kolahduksia ja välillä sormipiano-tyylisiä puolikomppeja. Lahtinen taas vokalisoi päälle, samplaa puheääniä ja soittaa mm. FM-synteesin kuuloisia juttuja ja laulaa teemoja, jotka ovat tasan sen himpun verran melodisia, tai formaaleja, että niistä jää ääni- ja muistijälki joka muistuttaa hipaisulta "oikeaa musiikkia". Ehkä joku David Bowien 'Blackstar'-levyn kokeellinen henki vielä askeleen eteenpäin otettuna kuvaa meininkiä parhaiten? Melodia, tai sen oletus kieppuu hetken eetterissä kadoten, kun siitä yrittää saada kiinni.

Mitään jokapojan- tai tytön musaa tämä For The First Time ei ole. Kiinnekohdista kiinnisaaminen vaatii kuulijalta korvaa, tai halua, mutta toisaalta kilahtelut, syntikoiden humahtelut ja vokaalit saattavat halukkaan kuulijan korvassa kestää pidempään, kuin perinteinen melodisuus. Helpotusta tuo julkaisun pituus, joka on just passeli tällaiselle kamalle; ei liian pitkä, mutta ei liian lyhytkään. Rohkeaa menoa.

https://petrilahtinen.bandcamp.com/album/for-the-first-time

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Fredi - Se Outoa On 1978



Fredin komea ääni lähti myös mukaan 70-luvun lopun diskovillitykseen.
Tässä ranskalaisen Space-yhtyeen biisin herkkä ja kosminen versiointi.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Aavikko - Okeanos 2016

Aavikko ilmestyi omaan tietoisuuteen noin tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin ei ollut olemassa varsinaisesti "hipsteriksi" kutsuttavia ihmisiä, mutta yhtye sai aika samanlaisen kuuntelijaryhmän hyväksynnän ympäri yliopistokaupunkeja, joissa yhtye myös keikkaili. Näennäistä itä-Eurooppa- ja lo-fi estetiikkaa uhkunut bändi levytti instrumentaalejaan, jotka nojasivat rumpali Leppäsen komppiin ja kolmikon kosketinsoittimiin. Yritin monesti alkaa pitämään yhtyeestä, mutta yritykseksi se aina jäi.

Vuodet vierivät ja olen hyvin tietoinen Leppästickin osuudesta Circlen noususta yhdeksi omista suosikkibändeistäni (en muuten pitänyt Loop-ajan Circlestäkään). Aavikko on levyttänyt suhteellisen harvakseen ja tämä viides, tai kuudes albumi on jatkumoa kuulemma Novo Atlantiksen aikana alkaneelle irtiotolle aikaisemmasta tyylistä. Tähän en kommentoi mitään, koska en ole kuullut.

Okeanos osui omaan kaikuluotaimeeni viime vuoden Avaruusromua-ohjelmasta, joka herätti kiinnostuksen levyä kohtaan. Sen verran liikkui myös huhuja, että koko levy oli kuulemma radiossa soineen kappaleen tyylistä musaa.

Levyn saaminen kuunteluun oli kuitenkin suhteellisen työlästä tänä aikana, jolloin levykaupat ovat lopettaneet, Anttilaa ei ole, eivätkä marketit osta random-puulaakien levyjä, jos pistävät hyllyyn enää ollenkaan. No, tämä tuli lopulta vastaan Lahden Äxässä, joten kuunteluun.

Elikkäs takakannessa luvataan levyn olevan sitä pahamaineista, tai no: ainakin halpamaineista new age musiikkia, eli musiikkitapettia henkiselle... hengelle. Ja sitä se tosiaan on kannen delfiinejä ja Vangelikselle, tai Yannille kumartavaa kreikkalaisfonttia myöten. Kuuleman mukaan levyn kappaleet ovat erään delfiinin kasvukertomus. Musiikki on edelleen instrumentaalia ilman sanoja, joten kertomus käydään lähinnä kuuntelijan omassa päässä. Levy on muutenkin jaettu kuuteen eri kappaleeseen, mutta ne ovat sisällöltään toistensa kanssa samanlaista äänitapettia, joten periaatteessa on kysymys yhdestä pitkästä kokonaisuudesta.

Kuuntelijan päätettäväksi jää myös, onko Okeanos läppä, vai totisesti tehty levy. Itse uskon tietysti, että kyseessä on jälkimmäinen. Delfiinin kasvukertomus nimittäin ammentaa sieltä 80-90-luvun skenestään ne parhaat palaset, jotka kuulostavat kieltämättä hyviltä (vaikka kuinka yrittäisi kieltää): lämpimiä padejä, FM-synteesiä, meren kohinaa ja päällekkäisiä harmonioita ilman melodioita. Mieleen vyöryy kuvia Carl Saganin tiedeohjelmista ja niiden taustalla kauniin mahtipontisesti soineesta musiikista. Siis ilman juustoisia melodioita. Aavikko on jättänyt tällä levyllä myös perkussiot kokonaan pois, eli levyllä ei ole biittiä, vaan se soljuu, kuin delfiini jonkun halvan lomakohteen akvaariossa. Levyä verrattiinkin jossain musiikilliseen rihkamaan: voimakristalleihin, jotka näyttävät kauniilta, mutta niiden sisäinen voima, tai voimaannuttaminen on lopulta uskon asia.

Minä uskon :)