maanantai 27. marraskuuta 2017

The War on Drugs - A Deeper Understanding 2017

Kurt Vile ja War on Drugs ovat olleet käsittelyssä täällä jo aiemmin. Tämä siitä syystä, että näitä on tosiaan tullut ns. kuuneltua.

Vilen soololevystä totesin viimeksi jotain tyyliin "tämä on niin suosittua, kuin tämän tyylinen hahmoton musiikki voi olla", mutta voi se näköjään olla vielä suositumpaakin.
Entisen aisapari Adam Granducielin The War on Drugs-bändin pitkäsoitto heilahti Brittilistan kolmoseksi ja Billboardin sijalle 10. Ja pykälää korkeampi sijoitus Suomen albumilistalla. Levyjen myynti on tietysti nykyään mitä on, mutta siitä ei pääse mihinkään, että War on Drugs on tällä hetkellä ns. mainstream-yhtye. Ainakin siis saavutetun suosionsa mukaan. Ja se, että näinkin hähmäinen musa on nykyään sellaista, on tietysti positiivinen asia. Toisaalta kolikon toiselta puolelta voisi ajatella, että kertosäkeetön ja eleetön WoD on sitä samaa hajutonta ja mautonta Dire Straitsia, mistä se suoraan lainaakin?

Totuus on varmaan jossain näiden välillä.

WoD:n tavallaan nerous on siinä, että se lainaa ja omii omalle sukupolvelleni tuttuja kasari-AOR rockin elementtejä, mutta yhdistelee niitä toisinaan sielukkaaseen lauluun ja soittoon, sekä välillä pörinään ja droneen. Mukana on E-Street Bandin (pienet) kellopelit suuressa musiikissa, FM-syntetisaattorit ja kurinalainen sooloilu. Niin, tämä kaikki on tehty jo Springsteenin toimesta 80-luvulla, mutta toisaalta Grandunciel bändeineen tuo tähän palettiin jotain katu-uskottavaa "hämäryyttä".

Levyn kahdella soinnulla avaava "Up All Night" on malliesimerkki, miten yksinkertaisella basso/rumpukonejutulla saa kappaleen ekan säkeistön jälkeen nousemaan lentoon. Levyltä ei tällä kertaa löydy kovinkaan montaa kertosäettä muistuttavaa kappaleenosaa, vaan se lipuu jopa edellisiä muodottomammassa hengessä. Toisaalta kuukauden verran miltei non-stop autostereoissa soineena voi sanoa, ettei siihen myöskään oikein helpolla kyllästy. "Holding On" on kuin Avalon ajan Ferry ja E-Street Bandi kellopeleineen. "Strangest Things" naittaa taas yhteen Mark Knopfleria ja Springsteenin Nebraskaa, isolla leadikitaraosuudella, jonka takaa huokailee fm-syntikka. Jos tästä ei tykkää, niin on päässä vikaa, tai ei ole keski-ikäinen kasarilla lapsuutensa viettänyt setä.
WoD:ta voisi myös pitää Spiritualizedin (93-97) amerikkalaisena pikkuserkkuna, joka yhdistelee kylmää ja kuumaa. Hienoa, että tälläinen voi olla vuonna 2017 valtavirtaa.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Serot - Otava 2017

Serot on uudehko suomalainen konemusiikkiyhtye, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa pari vuotta sitten. Tämän vuoden alussa ilmestyi kolmihenkisen yhtyeen toinen pitkäsoitto 'Otava'. Levystä on sekä vinyyli, että cd-versio, joista tässä kirjoituksessa käsitellään jälkimmäistä. Formaattiversiot poikkeavat keskenään aika paljon sekä biisimääriltään, että sisällöltään.

Aikaa on pyörähtänyt mittarissa sen verran, että tällainen levyn kohdalla tuntee itsensä aivan kääväksi: yhtye luokittelee itsensä underground-konemusiikkiyhtyeeksi, soittaen samanlaista musaa joka oli konemusiikin valtavirrassa ja etulinjassa vuosien 1994-95 paikkeilla. Siis silloin kun itse tällaisia kuuntelin. Ja mikä 90-lukulaisempaa, kuin cd-levy?

Noh, konemusiikin yksi keskeisiä piirteitä on tietysti sen jatkuva kehittyminen ja muuttuminen. Yleensä sen tekemisessä käytettyjen laitteiden oman kehityksen toimesta (tai vaihtoehtoisesti niiden musiikille asettamien rajoitusten mukaan...). Nykyisen äkkipikaisen ja ehkä yliboostatun läppärieditoinnin aikana jazz-vaikutteita palettiinsa ottanut (juuh, Rinneradio) ja tavallaan aika minimalistinen soundipaletin bändi kuulostaa tasan siltä samalta kamalta, mitä saatoit kuunnella istuessasi pimeänä sunnuntai-iltana keskustan kahvilassa joskus vuonna 1995. Eli myös konemusaskene näköjään kierrättää juttujaan.

Serot on siis osittain "oikeiden ihmisten oikeilla soittimilla" soittamaa musaa, jossa rumpali soittaa padeja ja kilkuttimia, kitaristi omia juttujaan, päälle läppäriä, samplereita ja synia DJ-hengessä. Aiempi maininta jazz-vaikutteista johtuu suoraan levyn avaavista kahdesta biisistä, joista ensimmäisellä vierailee pianisti Iiro Rantala, jälkimmäisellä puhaltaja Verneri Pohjola. Etenkin jälkimmäisestä tulee hyvin vahvat Rinneradio vibat, tosin sillä erolla, että Serotin versio kyseisestä estetiikasta on ottaa siitä "parhaat palat". Rehellisesti en nimittäin vieläkään osaa sanoa oliko/onko Rinneradion 'Rok' hyvä levy vai ei.
Serotin 'Otava' sen sijaan on oikein mainio albumi. Udu ja Konto nimisten aloituskappaleiden jälkeen levyllä tulee vielä pari muuta biisiä. Loput yhdeksänkappaleisesta albumista koostuu kunnon 90-luvun henkeen toisten artistien (käsittääkseni alan kuumia tekijöitä?) tekemistä "remixeistä". Lainausmerkit remiksissä sen takia, että kyseiset uudelleenmiksaukset poikkeavat alkuperäisistä niin paljon, että niitä voi aivan hyvin käsitellä omina kappaleinaan. Meininki on edelleenkin, kuin vuonna 1995 tuoden hetkittäin hyvin vahvasti mieleen Orbin 'Orbus Terranum'in. Suurin ero on lähinnä, että Serot ei sämplätessään käytä hirveästi puhuttua ääntä.

Tyylit kiertävät. Itse kuuntelin 80-90-luvun taitteessa 1960-luvun musiikkia ja tunsin sen olevan jotenkin lähellä sydäntä. 2010-luvun lopussa nuoriso(?) haluaa taas näköjään tehdä 90-luvun puolenvälin musiikkia.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Rockin apumiehet #37 - KEXP-FM

Edellisestä apumiespostauksesta on jo kaksi ja puoli vuotta, joten on aika kaivella taas monessa mukana ollutta apujoukkoa, tai tässä tapauksessa FM-radioasema.

KEXP:n tilalla voisi olla lukematon määrä muitakin yhdysvaltalaisia "college-radioita", mutta Seattlen Washington Universityyn perustettu (ja alunperin yliopiston rahoittama opiskelijaradio) on toiminut muodossa tai toisessa katkeamattomasti vuodesta 1972 ja sen ohjelmia ovat tiskojukkailleet monet Seattlen muusikot, tai levy-yhtiövaikuttajat.

Alkuperäinen neljän opiskelijan vuonna 1971 perustaman aseman lähetysteho oli minimaalinen, joten radio kuului hätäisesti kampuksen ostarialueelle asti. Ostarialue ei ole ihan mikä tahansa, sillä huolimatta sillä myös pyörivistä asunnottomista ja "häilääjistä", parin kilometrin keskuskadulla asioi noin 97 000 opiskelijaa ja näiden lisäksi yliopiston henkilökunta. Kyseessä ei myöskään ole ihan mikä tahansa maakuntayliopisto, vaan länsirannikon vanhin yliopinahjo, jonka alumnit ja lonkerot ulottuvat kauas ja joka suuntaan. Ehkä seattlen seitsikon Jim Lebowskikin on aikanaan kuunnellut KEXP-FM:n edeltäjää.

Vuonna 1972 asema alkoi toimia albumirokkiin suuntautuneena asemana ja soittin pääosin aikansa "fm-rokkia". 80-luvun alussa yliopiston rahoitusta vähennettiin, jolloin KEXP joutui turvautumaan kotoisen Radio Helsinkimmekin tyyliin kuuntelijalahjoituksiin. Samaisen vuosikymmenen lopussa asema ankkuroi itsensä vahvasti kaupungin ug-musaskeneen ja sen DJ:nä toimi noina vuosina esim. Soundgardenin ja Mudhoneyn jäsenistöä (ilman palkkaa). Kuten myös paikallisen, mutta sittemmin vaikutusvaltaisen Sub Pop-levy-yhtiön perustajajäsenet Poneman ja Pavitt. Voidaan sanoa aivan oikeutetusti, että KEXP:llä oli sormensa pelissä ilmiön nimeltä grunge synnytyksessä.

Kanavan ohjelmistoon ilmestyi 80-luvun kuluessa rockin lisäksi myös hip hoppia, jazzia ja muuta kamaa ja lähetysalue kasvoi. 90-luvun alussa KEXP poisti eetteristä monia vapaaehtoisia tiskijukkia ja otti listoilleen muualla tehtyjä ohjelmia, joka luettiin monen korvissa petturuudeksi. Tämä synnytti paikallistaistelun, jossa kenkää saaneet DJ:t ja tukijat ryhtyivät vapaaehtoismaksuboikottiin. Homma tiputti yhteistyöaseman ohjelman, mutta entiset työntekijät eivät palanneet.

90-luvun lopussa asema palkkasi kolme oikeata palkaa saavaa DJ:tä ja vuonna 2000 tässä vaiheessa KCMU-nimellä operoinut asema alkoi lähettää nettistriimiä 24/7 huimalla 128kb laadulla - ensimmäisenä maailmassa. Seuraavana vuonna asema otti nykyisen nimensä. Lähetystilat ja alue kasvoivat taas, mutta huomionarvoisinta on vuonna 2005 tapahtunut ensimmäinen studio-live, jonka suoritti paikallinen hip hop akti Boom Bap Project. Nämä studiolivet ovat varmaan tunnetuinta, mitä asemasta tiedetään, koska miltei kaikki indie- ja ug-bändit, jotka ovat jostain kotoisin ovat esiintyneet näillä.