maanantai 22. elokuuta 2016

Merimieslaulufestivaalit 80-84 - V/A 1985

Kotkan meripäivien yhteydessä järjestettiin miltei 30-vuoden ajan Merimieslaulufestivaalit. Siinä missä samoissa juhlissa (siis Meripäivät) jaettava Juha Vainio-sanoittajapalkinto on sekä maineeltaan, että rahalliselta arvoltaan haluttua settiä, Merimieslaulufestivaalin kappaleet ja palkinnot ovat jääneet sinne musiikin marginaaliin, joka ei kiinnosta ehkä kuin kisoihin osallistuneita ja arvosteluraatia.
Niimpä vuonna 2009 kisa järjestettiin sellaisenaan viimeistä kertaa. Nyt saman kisan perintöä yritetään siirtää yleisöystävällisempään laulukilpailuun, johon osallistuu Arttu Wiskareita ynnä muita.

Ainoa yhteys edeltäjäänsä on ajankohta, joka sijoittuu siis niille Meripäiville. Positiivistä tässä on tietysti, että tilaisuus on siirretty satamahalleista ja konserttitalosta kaiken kansan kuultavaksi keskustan kulman lavalle. Negatiivista hommassa on, että se on ohjelmistoltaan geneeristä iskelmäkilpailupaskaa, jonka omaperäisyys ja kiinnostavuus musiikin ystäville on luokkaa; ei ole. Kappaleiden ei siis toivota enää edustavan tyylisuunnaltaan, tai aiheeltaan meri- tai merimieslaulua. Sellaisen saa toki kuitenkin tehdä.

Kotkalaisen Comus Recordsin älpeenä ja kasettina julkaisema kokoelma-albumi vuosien 80-84 voittajista ja kunniamaininnan saaneista esityksistä kertoo kieltään miksi kisan katsottiin tulleen samalla konseptilla käytynä tiensä päähän 2000-luvun lopussa: esitykset ovat pitkälti kuoro- tai lauluyhtyeteoksia. Mukana on muutama "roots"-merimieslaulu, eli englantilainen shantie. Koko homma kuulostaa kuitenkin historian havinalta sekakuoroineen, työväenkuoroineen ja opistotason sävellyskilpailuteoksineen. Meiningissä on sellaista mummokuoron ja maakuntamusiikkiopiston lehtorin sävelkynän henkeä, jota voi joko pitää, tai olla pitämättä sympaattisena.

Yhtä kaikki, mitään valtavirtaa tämän festivaalin esitykset, taikka sävellykset tällä kasetilla eivät ole. Ellei lueta tulkintoja 'Tähti ja meripoika', taikka 'Ilta redillä' tyylisiä iskelmän ja viihdemusiikin vanhan ajan klassikoista sellaisiksi. Rikkana rokassa kasetilla on sitten kajaanilaisen Esa Pokelan merimiessarjan (eli merimiehen itse tekemän) voitto- ja tunnustuspalkinto-kappale vuosilta 82 ja 83 'Kuoleman laiva'. Kappale kyntää akustisen kitaran säestämänä juuri niitä rajuja ja askeettisia aaltoja, joista alkuperäisetkin shantiet olivat kotoisin. Sielukas biisi kertoo nimensä mukaisesta aluksesta ja toteutustapa on miltei punk-henkinen "nauhuri päälle". Olisiko kilpailulla tulevaisuutta marginaalin marginaalissa vastaavanlaisten rouheiden esitysten ja DIY-skenen toimijoiden tekemänä? Mene ja tiedä.

Kuuluisuutta, tai menestystä ei merimieslaulukilpailut tuoneet voittajilleen takavuosinakaan; voittajia ja kunniamainnan saaneita selaillessa ei vastaan tule vuoden 1988 voittajaa tallinnalaista Modern Foxia lukuunottamatta juuri mitään valtavirran tai sinne ponnistaneen artistin esitystä. Foxitkin olivat tuolloin suomalaisen levy-yhtiön kanssa hetken nousussa ja olisiko lisäpisteitä herunut myös kotkalaisilta ystävyyskaupunki Tallinnalle? Oletan myös, että kisaan osallistuvien biisien lukumäärä harveni vuosien edistyessä siihen pisteeseen, että kisojen "nuorennusleikkaus" johtui osiltaan ihan materiaalipulasta.

Jos palataan vielä tähän fyysiseen äänitteeseen, niin kasetti on kotkalaisen Jukka Kairanevan tuottama ja pääosin äänittämä. Hänen Comus Records-levymerkistä ei löydy juurikaan tietoa netistä, mutta Kairaneva piti ymmärtääkseni kaupungissa studiota 70-luvun puolivälistä 80-luvun loppuun äänittäen ja tuottaen materiaalia Hyväntuulen laulajista isoon kasaan paikallisia rock- ja pop-demobändejä. Hauskana yhteensattumana olen itse asiassa majaillut pari vuotta äänittäjän naapurissa tietämättä tällaisista taustoista.

Yhtä kaikki, kasetti hyvine ja huonoine puolineen on hyvä dokumentti ruohonjuuritason ja DIY-meiningin leveydestä sellaisillakin alueilla, joissa sitä ei ajattele olevan. Iskelmällisistä sävyistä ja joidenkin puoliammattilaisuudesta huolimatta esimerkiksi merimiessarja on ehtaa valtavirran ulkopuolella ollutta itsensä toteuttamista.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

DJ-setti 20.8.16 Jaakko V

Timo Mattson – Kotka
Cameo – Keskellä selkää
Danny – Maantieltä taloon
Seidat – Sumu
Kustaa – Rokkilisko
Jig-Saw – Superkingi
Neumann – Naiselleni
Remu – Haaremin ruusu
Petri Petterson Brass – Päättömällä pollella
Eppu Normaali – Nuori poika

Falcon – Beer & Ribs
The Cars – All Mixed Up
Julian Cope – Trampolene
Angelic Upstarts – Solidarity
Zounds – Fear
Blitz – Fatigue
Angelic Upstarts- I'm Upstart
UK Subs – Plan of Action

Pere Ubu – Final Solution
Roky Erickson – Bloody Hammer
F.U.s – We're an American Band
Primal Scream – Movin on Up
Ike & Tina Turner – Nutbush City Limits
Happy Mondays – Loose Fit
Soul II Soul – African Dance
Janet Jackson – Rhythm Nation (House mix)
Kraftwerk – Music Non-stop
Michael Jackson – Wanna be Startin Something

David Bowie – Let's Dance
La Dusseldorf – Rheinita
Kraftwerk – Trans Europe Express
Harmonia – Walky Talky
Sokea piste – Pimeää voimaa
Melusaaste – Sotajumala
22-pistepirkko – Don't Say I'm so Evil (fast side)
Hawkwind – Silver Machine

Tuomari Nurmio – Lasten mehuhetki
Ari Vaahtera – Haaveet
Go-Between – Have You for My Own
The Sound Barrier – Hey Hey
Paradox – There's a Flower Shop
Just Too Much – She Gives Me Time
Dr Spec's Optical Illusion – She's the One
Blitz – New Age
Subhumans – Religious Wars
Maailmanloppu – Täältä tulee sota

https://www.mixcloud.com/jaxen/suomi-jyt%C3%A4%C3%A4-ja-humppaa/

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Levyjen arvo

Pläräilin fyysistä levyhyllyä kaivoin esiin vinyyliversion 13th Floor Elevatorsien 'The Psychedelic Sounds of' debyytistä. Oikeastaan aikomuksena oli ottaa se messiin lauantain levynsoitteluiltamiin, mutta erehdyin menemään Discogs-levysivustolle. Ajattelin uteliaisuuttani selvittää painoksen ja siitä yleisesti pyydetyn hinnan. Oletus oli takakannessa olevan International Artist-kusetuslafkan leimasta huolimatta, että levy on joku maailmaa kiertänyt piraatti. Mutta yllätykseksi levyn etiketti ja ennenkaikkea kaiverrus kertoivat tämän olevan ihan alkuperäinen vuoden 1966-versio. Hinta-arvio sivustolla kertoi seuraavaa:

Lowest: €71.47
Median: €234.54
Highest: €536.10

Nämä ovat luonnollisesti vain sivun keräämää dataa huutokauppahinnoista, mutta antavat suuntaa. Itse asiassa aika moni käytettyjen levyjen yksityinen, tai kivijalkakauppamyyjä käy tsekkaamassa Discogsista levystä pyydetyn hintamediaanin ja lätkäisee sen kanteen. Toinen juttu on sitten, meneekö levy sillä hinnalla kaupaksi pienen tai isomman kaupungin kaupan hyllystä, mutta näin ne asiat koetaan. Saattaa huonona päivänä, tai rahapulassa lähteä halvemmallakin jne.

Hintaan vaikuttaa luonnollisesti myös levyn ja kansien kunto jne. Aina välillä ilmestyy joku markkinahäirikkötilanne, kuten maakunnan kirjaston vinyylien poistomyynti, josta viidakkorumpu kertoo kiinnostuneille jo ennenkuin muut siitä tietävät. Oven takana odottaa muualta tullut setä, joka kokee, että kirjaston poistama Eero Koivistoisen 'Valtakunta' yhden euron hintaan on kannattava ostos Discogsin tällä hetkellä antaman 698 euron sijaan. Vaikka kannessa olisikin kirjaston tarrat ja etiketissä leimat. Ja eipä noita maakuntakirjastossa vuodesta 1968 lähtien ole montaa kertaa lainattu, tai pyöräytetty. Sointikunto on yleensä hyvä.

Harvinaisten levyjen metsästäjät ja omistajat ovat oma heimonsa ja treidaus ja metsästys pyörii omalla painollaan. Aina löytyi "lopettamisen" jälkeen taas joku uusi täky, tai genre jota lähteä keräämään. Rarititeetti ja hinta seuraavat luonnollisesti toisiaan käsi kädessä, jos joku toki kokee, että ostokohde on ostamisen arvoinen. Oma levyjen osteluni on kuitenkin aika kevyttä puuhaa.

Mutta mikä oli hyllyyni eksyneen yli kahdensadan euron levyn tarina? Ostin sen aika tasan kaksikymmentä vuotta sitten geneerisiltä levymessuilta Kotkasta. Fyysisesti ne sijaitsivat Toivo Pekkasen koulun ruokasalissa ja oli alkusyksy. Olin kilahtanut tuolloin aivan totaalisesti 13th Floor Elevators-yhtyeeseen, josta olin lukenut satunnaisesti lehdissä (pääasiassa Jungle ja sekin kirjoitti Rokysta). Ainoa levy yhtyeeltä oli tuossa vaiheessa se sähköasemakantinen 'Best of' kokoelma (ei hullumpi leikkaus) ja muita levyjä sai hankittua cd-painoksena tipottain. Kun tämä tuli vinyylinä vastaan (muistaakseni) 40 markalla, fiilis oli lähinnä, että tähän nyt on tyytyminen. Cd:n olisin halunnut. Ja cd:tä messuilla kaupattiinkin, koska vinyylisoitin itsessäänkin oli harvalukuisten käpyjen hommaa. Jos ei sellaista ennestään omistanut, niin sen hankkiminen oli kierrätyskeskusromua lukuunottamatta aivan toivotonta puuhaa.

Vaahtosin bändistä muutenkin lähes autistisesti kavereille, eikä ketään juurikaan kiinnostanut se, eikä tuohon aikaan kovasti kuuntelemani garage. 13th Floor Elevators ei näköjään myöskään ollut kuuminta hottia levymessumyyjien listoilla. Itse levy on ajautunut alelaarihinnalla varmaan aikanaan joko itse jenkeistä, tai sitten Englannin tai Saksan levykauppoihin. Koska bändi ei yhtä singleä lukuunottamatta menestynyt, ne muutama tuhat laivattua levyä saivat samantien alelaari-leiman ja olivat pitkään lähinnä roskan maineessa. Vinskaa kuunnellessa huomaa myös, ettei International/Napier tehnyt kaiverruksessakaan mitään 70-luvun hi-fisteille kelpaavaa, saati sitten myöhemmille. Ja ennenkaikkea: levy oli poistuvaa formaattia luuseriartistilta, josta tuli päästä messuilla eroon.

Mutta: katsottuani levyn "arvon" ei tätä lempilevyä teekään yht´äkkiä ottaa mukaan, kuljetella lootassa ja soittaa siltä jotain rallia baarissa. Ja tämähän on aivan perseestä!


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Be-Bop Deluxe - Axe Victim 1974

Axe Victim on mieleenjäävän kantensa kanssa tuttu keskihintainen vinyyli hyvinvarustetuissa levykokoelmissa, tai vinyylidivareissa. Brittiläisen glam-rockin viimeisessä aallossa ilmestynyt levy myi kohtuullisesti, joten sen saatavuus/pyörivyys markkinoilla on edelleen turvattu.

Be-Bop Deluxe perustettiin 70-luvun alussa ja se julkaisi kasan singlejä 70-luvun loppupuolelle asti, sekä kaksi pitkäsoittoa, joista tämä on ensimmäinen.
Yhtyeestä on sikäli turha puhua, sillä 70-luvun alusta asti olleesta suhteellisen vakaasta kokoonpanosta kaikki saivat kenkää tämän levyn jälkeen ja homma jatkui laulajakitaristi Bill Nelsonin sooloprojektina, jossa soittajat tulivat ja menivät.

Levyn kansi ja nimibiisi kertovat, että levyllä tullaan kuulemaan kitaransoittoa. Nelsonia pidetäänkin 70-luvun aliarvostettuna taiderock/glam-kitaristina. Voimakkaat liidit ynnä muut eivät tietenkään voi olla vetämättä vertauksia Bowieen ja Mick Ronsoniin, mutta Be-Bop Deluxe kulki vähän (maalailevampia) progempia polkuja. Tiettyä yhtäläisyyttä riffeista ja menosta voi toki vedellä 'The Man Who Sold the World'-levyn raskaampaan jytään. Kappaleissa on sopivasti koukkua ja kitaraa soitetaan PALJON. On makuasia, mutta sitä on jopa niin paljon, että välillä keikutaan turhan runkkauksen ja tilutuksen rajoilla, mutta kuuluu tämän levyn kokemukseen. Ultimaattinen glam-kitarointilevy?

Yhtä kaikki; levy on mielenkiintoinen sekoitus brittiläistä 70-luvun puolenvälin menoa, missä glamiin sekoitettiin progevaikutteita ja albumit olivat kunnianhimoisia. Samanhenkisistä aikalaisista voi heittää niminä Doctors of Madness, Cockney Rebel ja tietty Roxy Music. Keskitemmolla mennään, eikä Nelson vokalistinakaan ole hullumpi. Suuremman suosion esteenä olikin se, että glam sellaisenaan oli tässä vaiheessa kaluttu markkina-arvoltaan tyhjäksi. Joka tapauksessa tämä levy edellä mainittujen artistien kanssa soi varmasti monessa englantilaisessa teinihuoneessa ja sen satoa kerättiin sitten Ultravox!:in, Tubeway Armyn ja muiden punkin jälkikaikuja venyttäneiden yhtyeiden ja artistien kanssa.

Nelsonin levytysura oli alkanut jo tätä ennen Smile-pikkuyhtiön julkaisemalla soololevyllä, joka herätti John Peelin huomion. Peel hankki Nelsonin yhtyeelle levytyssopimuksen EMI:lle. Nelson hajotti sitten tämän jälkeen bändin ja kokosi uudelleen seuraavalle pitkäsoitolle 'Futurama'. Seuraavana vuonna yhtye sai pikkuhitin singlellä 'Ships in the Night'. Nelson toimi Be-Bop Deluxen jälkeen hetken tuottajana ja soitti lukemattomilla levytyksillä (The Skids, Yellow Magic Orchestra, Cabaret Voltaire, Gary Numan jne.) ja on levyttänyt osittain ambient-henkistä soolokamaansa tähän päivään asti.