Koska viime aikoina on camp- ja huoltoasemakasetit kovasti tapetilla, niin pläräsin viikonloppuna maakunnassa erään vaimoni vanhemman sukulaisen kuolinpesän kasettivarastoa.Henkilö oli eläessään ihmisenä mukava, mutta kasetit edustavat sellaisen konservatiivisen vanhemman ja vähän musiikkia seuranneen ihmisen makua. Tai sanotaan nyt suoraan; markettimusiikkia.
Magneettinauhaa oli kertynyt vuosien 1978-1996 välillä. Loppupään koteloissa oli Anttilan alennustarrat ja kokoelma vaihteli mielenkiintoisten kaukokohteiden etnisestä torimusasta Anttilan köyhän miehen George Michaeleihin. Richard Claydermannia ja MTV-tuotannon 'Stefan' panhuilupoikaa. Sekaan oli vahingossa eksynyt myös Princen Graffiti Bridge.
Mukana oli myös kaksi osaa 'Synthesizer Greatest'-kokoelmalta. Ne klassisen musiikin uudelleen tulkinnat. Jokainen aikalaiseni muistaa varmasti nämä kokoelmat, jotka kansineen roikkuivat joka marketin hyllyllä. Sisältönä oli Starinkin versioita muun muassa Vangeliksen, Jarren ja Kraftwerkin kappaleista. Joillakin löytyy varmasti tälläinen nolous hyllystäkin. Itselläni lähimpänä liippaa levyllinen Ennio Morriconen elokuvamusaa samalla tavalla 90-luvun taitteessa syntikalla uusiotulkittuna. Täytyy sanoa, että pettymys levyä kuunnellessa oli kova. Ja olo kusetettu.
Synthesizer Greatest ei kuitenkaan huijaa ketään vaan ilmoittaa rehellisen hämärästi epäaidoista lähtökohdistaan. Tosin tässä klassisen musiikin osassa se ei hämää ketään.
Kaikkien näiden takana oli Ed Starink niminen hollantilainen 'syntikkavelho'. Starink oli aloittanut uransa 70-luvulla 'Gamma' nimisessä jazz-rock yhtyeessä. Kitarasta, bassosta ja pianosta hän siirtyi syntetisaattoreiden pariin 80-luvun alussa. Kuvaavaa on, että hän uudelleen levytti vuoden 1981 debyyttinsä biisejä 90-luvun alussa. Tuli varmaan parempaa jälkeä..
Kasetin kannessa julistetaan tämän päivän silmään koomisesti levyn olevan DIGITAALISESTI äänitettyä. Tänä päivänä kun jokainen elektronisen tai muun musiikin tekijä yrittää peitellä sitä digitaalisen äänittämisen jälkeä. No, levytykset ovat tietysti ajalta, jolloin nouseva cd-levyjen kuuntelu oli monelle musiikin kuluttajalle mittari kyvystä hypätä NYKYAJAN kelkkaan.
Kokoelman jokaisen osan kannet ovat myös koomisen futuristia galakseineen, avaruusaluksineen ja.. no kaikkine avaruus-kitchin kuvastosta löytyvine elementteineen.
Itse levyn, tai siis kasetin sisältö on tuttua easy-listening huttua. Ei ärsytä, mutta koskettaa yhtä paljon, kuin puhdistus-cd:n tai kasetin kuuntelu. Ensimmäistä kertaahan ei syntikoiden kanssa klassisen musiikin kimpussa oltu. Mutta siinä missä Walter/Wendy Carlos laittoi nimensä ja visionsa takeeksi kylmääviin tulkintoihinsa, Starink vetää biisit läpi Claydermanin otteella. Mummot ja totaalisesti musiikista pihalla olevat kuuntelevat tämän läpi, mutta muilla jää kesken.
Tai no. Starinkilla on jonkinnäköinen maine köyhän miehen Jarrena ja netin ihmeellisestä roskakorista löytyy kokoelman ja miehen fanisivuja. Ehkä kokoelman silloiset nuoremmat ystävät omaksuivat aikanaan myös ensimmäisinä digitaalisen median ja internetin käytön?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti