Brian Eno taitaa olla artisti, joka on saanut eniten kirjoitusmerkkejä tässä blogissa. No, se on varmasti jonkinlainen käänteinen laadun tae projektien tasosta?
Fripp oli näihin aikoihin King Crimsonin kitaristi ja Eno juuri julkaisemassa ekaa soololevyänsä (sekä levyn julkaisua ennen saanut monoa Roxy Musicista).
Lätty sai erittäin negatiivisen vastaanoton levy-yhtiöltä, faneilta ja kanssamuusikoilta. Tänä päivänä se on kulttisuosittu ja ensimmäisiksi ambient-äänityksiksi luettu levy.
Se äänitettiin kolmessa päivässä kahden vuoden aikavälillä. Kama pistettiin kahdelle nauhurille, joita soitettiin hivenen epäsynkassa ja Fripp maalailee tyylinsä mukaisesti kitaralla päälle. Kaksi parinkymmenen minuutin biisiä suhinaa. Joillekin ei tälläinen epämusiikki tipu, mutta tyylisuunnan ystäville pakko-ostos.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
6 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti