keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Salad - On a Leash 1994



90-luvulla MTV oli kova juttu ja sen esittelemä kaupallinen musiikki ja 'epäkaupallinen' indie-musiikki olivat yleinen keino tutustua uusiin bändeihin (mitään vanhaa klassikkokamaahan kanavalta ei juurikaan tullut) Kaltaiseni teinipojat/miehet katsoivat kulmakarvakin koholla myös kanavan VJ:tä, eli videojukkia, eli.. kuuluttajia.
Kaikkia juontajamimmejä en muista, mutta Pip Dannin muistan, koska hän oli silloin niin ihanan indie-tytön näköinen pirtsakka ihqu tipu. Muistan myös, että näin yhden videon samaisella kanavalla Salad-yhtyeeltä, jonka laulajana samainen suosikkityttöni (muuten meikäläistä tasan kymmenen vuotta vanhempi s.1965) Pip Dann, eli oikeammin alankomaalainen näyttelijäntytär malli/juontaja Marijne van der Vlugt oli. Hän esittelee tälläkin videolla mukavasti poseerauksiaan ja itseäni ihastuttanutta hiusvärjäystään.

MTV:ltä näkemäni kappale ja video oli muistikuvani mukaan ihan ookoo 'indiebiisi' ja saattoi hyvinkin olla tämä. Vuotta myöhemmin MTV ja Pip Dann katosivat oikeastaan kokonaan elämästäni, musiikki vaihtui Nuggetsien ja Pebblesien maaniseksi kuunteluksi. Tämä biisikin kuulostaa nyt jälkikäteen aika ilmeiseltä Pixies-rip-offilta. Ihan hyvältä sellaiselta, mutta kuitenkin.

Salad oli muotoutunut hiljalleen vuoden 1992 paikkeilla ja ensimmäisen EP:n jälkeen yhtye sai Britannian surullisenkuuluisassa musiikkilehdistössä nostetta niin, että Island kiinnitti sen omalle Red 'indiemerkille'. Pip Dannin näkyvyys ja MTV-soitto saivat ensimmäisen levyn nousemaan brittien listalla sijalle 16. Seuraavat sinkut menivät myös hyvin, mutta toinen pitkäsoitto vuodelta 1997 floppasi täysin ja Island poisti yhtyeen kataloogistaan. Bändiä pidettiin ehkä myös sellaisena 'MTV:n tyrkytyksenä' johtuen kaikenlaisesta näkyvyydestä mitä se sai, eikä yhtye noussut missään vaiheessa indien ykkössarjaan. Bändi hajosi seuraavana vuonna. Muusikot van der Vlugt mukaanlukien ovat tuon jälkeen olleet aktiivisesti mukana musiikin tekemisessä, mutta pienimuotoisemmin ja hyvin pienellä profiililla.

Ei kommentteja: