maanantai 25. toukokuuta 2015

Kraftwerk - Kraftwerk on Mitternacht 1975



Tälläiset bootlegit ovat yksi syy arvostaa internettiä ja osuvat sinne fantasiaan koko maailman vapaasta verkkopalvelusta, jollaisena internet nähtiin tai ainakin kuviteltiin ennen sen syntymää. Näitä bootseja ja harvinaisuuksia liikkui 2000-luvun vertaisverkon p2p-palveluissa ja ne mahdollistivat ylipäätään kuulla montaa äänitettä, jonka käsiin saaminen olisi vaatinut muuten onnea ja salatieteitä. Hommaa yritettiin rajoittaa ja estää sulkemalla palveluja ja reittejä, sekä asettamalla lataajille ja palvelujen ylläpitäjille tähtitieteellisiä korvausvaateita siitä, että latasivat neljäkymmentä vuotta sitten loppuunmyytyjä pienpainoksia kuunneltavakseen. Tässä utopian dystooppinen puoli.

Spotifyn ilmestyessä kehiin ja suunnilleen kaikkien julkaisunhaltijoiden liityttyä mukaan näitä samoja levyjä saikin yhtäkkiä kuunnella ilmaisversiollakin ja Youtuben polisoinnistakin luovuttiin hiljalleen. Vanhan levyn uudelleen painaminen ja koko maailman kattava fyysinen jakelu olikin rahallisesti arvioiden yksittäisenä julkaisuna turhaa. Tämä kyllä sikäli huono, että omasta hyllystäkin löytyvät 90-luvun ranska- ja ties mitkä painokset ovat usein äänenlaadultaan jopa minun korvaani luokattomia.

Kraftwerk on yhtye, joka on pitkin historiaansa halunnut kirjoittaa sitä itse, sekä ollut hirveän tarkka uudelleenjulkaisuidensa äänen- ja paketinlaadusta. Tässä kaksikko Hutter/Schneider on mennyt välillä metsään. Klassisten levyjen uudet kannet ovat kyllä tyylikkäitä, mutta vanhoissahan ei ollut varsinaisesti mitään vikaa (ellei tällaiseksi sitten lueta esimerkiksi Autobahnin alkuperäiskannen takakuvaa, missä neljä pitkätukkahippiä istuu takapenkillä..).

Tämä bootleggi on miltei tasan neljänkymmenen vuoden takaa yhtyeen keikalta Isossa Britanniassa syyskuun 21. päivä 1975. Setin pituus on edellisvuoden yli kahdesta tunnista laskenut vähän päälle tunnin mittaiseksi, mutta pitää yllättäen sisällään bändin alkupään kamaa, jotka ovat vielä aika suoraan kosmisen musiikin ja krautrockin alla. Mukana on improa ja maalailua ja yllättävintä on, että samana vuonna ilmestyneeltä Radio Activityltä ei ole mukana yhtään biisiä. Aikaisempien vuosien sinkkubiisit Kometenmelodie (1&2) ja Autobahn esitetään. Tästä muuten mielenkiintoinen näkökulma; Yhdysvalloissa yhtye sai maineen 'yhden hitin bändinä' huolimatta 80-luvun taitteen ilmeiseen vaikutukseen maan elektro- ja räp-musiikissa. Autobahnin jälkeen yhtye ei maassa suuria yksittäisiä hittejä saanut, vaan ne sijoittuivat manner-Eurooppaan ja tietysti Brittein saarille.

Ei kommentteja: