keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Papu ja Pojat - Helle 1983



Ulkona on tällä hetkellä -24 astetta. Radiossa on varmasti soitettu jo joltain kanavalta Papu ja Pojat yhtyeen "Suomi soi 2" kokoelmalla mukana ollut 'Helle'. Samainen biisi soitetaan radiokanavalta aina myös kesäisen helleaallon aikana.

Papu ja Pojat oli laulaja Papu Karoa (Helena Haroa) lukuunottamatta J. Karjalaisen Mustat lasit. Jii itse on kappaleen tekijä. Biisi keinuu kömpelössä reggae-tahdissa ja laulaja Pavun ulosanti on monotonista. Jotain sympaattista biisissä kuitenkin on ja sen kuuntelee mielellään sen kerran. Ensimäinen oma muistikuva kappaleesta on 80-luvun lopussa, jolloin lämpötilalukemista kertovaa lyriikkaa piti yksiulotteisen naivina. Jos biisin kiinnittää kuitenkin ilmestymisajankohtaansa, siinä on hauska viittaus sen ajan poliittisiin hahmoihin Esko Helteeseen ja Pakkaseen. Mutta niin käy helposti lyriikoille, jotka sitoo aikansa hahmoihin.

Ei kommentteja: