Karjalainen on pyörinyt Levyhyllyssä oikeastaan aika usein, siihen nähden etten miehen uran alussa diggaillut hänen musastaan ihan hirveästi. Mustien lasien kliinissä, torvien säestämässä soulissa oli muutama hymyn suupieleen nostava poikkeus, mutta muuten se ei ollut, eikä ole minulle. 'Tähtilampun alla' ja niin edelleen toivat mukaan surf/rautalankataiturit, kelpo biisit, mutta sama pliisu meno jatkui edelleen.Mistään pahnoille makaamisesta Karjalaista ei voi syyttää, vaan tästä jatkettiin Electric Saunan elektronisiakin soundeja tuoneeseen uudistukseen ja siitä sitten taas tuli 'Yhtyeineen', joka plompautteli jo menneisyyteen matkaamisesta banjolla.
Yllättäen musiikillisesti Karjalaisen rajuin kama onkin täysin riisuttu Lännen Jukka-trilogia, jonka viimeisestä levystä kului 'Et ole yksin'-albumin julkaisuun kolme pitkää vuotta. Viimeisin Karjalaislevy 'Sinulle Sofia' ilmestyi tästä kaksi vuotta myöhemmin 2015.
Et ole yksin oli pitkän ajan jälkeen paluu ihan oikeaan yhtyesoittolevyyn. Karjalainen haali levylle luottosoittajiaan (eli lähes koko edesmenneen Laika & the Cosmonautsin) ja soitannollisesti albumi toimii todella hyvin. Kitaristi Lankinen nojaa soundissaan rautalankakaikuun eikä juurikaan revittele vaan tyytyy leadeissään pääosin toistelemaan laulumelodian variaatioita. Koskettimet eivät ole aivan pinnassa ja ovat selkeästi viittaamassa levyn kirjoittamattomaan 70-lukulaiseen teemaan. Rytmiryhmä on virkamiesmäisen varma ja kappaleiden lyriikat sijoittuvat siis laulajan (nyt jo) kuvitteellisen ja myyttisen puolelle muistoissa menneeseen nuoruuteen.
Lännen Jukkakin kynti jossain myyttisessä menneisyydessä, mutta toisella tapaa. 1900-luvun alun kappaleet kertoivat tarinansa tiukasti tapahtumaa ja sen järjestystä seuraten, kun taas 'Et ole yksin' maalailee kieli- ja mielikuvilla, jotka kuuntelija sijoittelee omassa päässään järjestykseen. Toimii. Kantavia teemoja ovat nuoruus ja rakkaus, jotka tavoitetaan hienosti. Ehkä imelin on Baddingin ja vielä enemmän Haajan ajan Agentsien makeileva 'Sydänlupaus', mutta sekin kuuluu kokonaisteokseen. Muutama biisi on vähän virkamies-Karjalaista, mutta levyn avaus 'Mennyt mies', 'Yksi kerrallaan', mahtava 'Meripihkahuone', sekä closeri 'Sinisestä kankaasta' maalaavat sydän pursuten surumielisen, poismenneen, mutta samalla kauniin kuvan nuoruudesta.
Muutaman radiossa tiuhaan soineen biisin on jokainen kuullut, mutta levy kokonaisuutenakin on ihan hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti