RIP Dr John (1941-2019)

Viime vuodet näitä legendoja on poistunut noin viikottain. Tässä viikon sisällä poistui toinen teini-iän lopulla ja parikymppisenä kovassa kuuntelussa ollut artisti Roky Erickson. Dr John oli nimenä takaraivossa jo teini-ikäisenä Soundi-lehdestä, mutta kirjastosta lainattu The Bandin 'Last Watz'-VHS ja Mac Rebennackin siinä vaiheessa mies ja piano-tyyli ei tietenkään pudonnut viisitoistakesäiselle. Meni vuosia, kunnes hetken Joensuussa asuneena ja kirjaston vinyylihyllyä kovasti hyödyntäneenä lainasin miehen 'Gris-Gris'-levyn, osittain hämärän psykedeelisen kannen takia. Musiikkilävähdys oli sen verran kova, että kaksikymppisenä kyseisen levyn kasettiäänitys pyöri non-stoppina useammankin kuukauden ja sai yhden paikan 'ikuisten suosikkilevyjen' joukossa. Myöhemmin tuli kuunneltua myös tätä seuranneita voodoo-funk levytyksiä ja taustayhtyeenäkin veivasi yhdessä vaiheessa tyylisuunnan kovimmista kovin, eli The Meters.

Rebennackin ura notkahteli sitten 70-80-luvulla. Syynä oli medicinemanin erittäin vakava heroiiniriippuvuus, joka oli käsittääkseni pahimmillaan tässä 80-luvun uutta elektrotyyliä lainailleessa puoliräpissä.

Sittemmin mies raitistui ja hänestä tuli Pori Jazzien tyylisten juhlien vakiovieras, vaikkakin sellaisella seestyneemmällä tyylillä, joka ei itseäni koskettanut. Tällä vuosikymmenellä tuli erittäin hyvä "paluulevy" tohtorin rooliin yhteistyössä Black Lips tyyppien kanssa.