Peter Michael Hamelin nimi vilahti Äänijälkiä-blogin "Berliini kaikkialla" jutusta, tai oikeastaan sen sivulauseesta.Hamel on vuonna 1947 syntynyt saksalainen säveltäjä, jonka tyylisuunta on internetin mukaan minimalismi. Nimi tuntui kuitenkin jotenkin tutulta ja pienen Discogsin kaivelun perusteella en osunutkaan väärään.
Koekuuntelussa vuonna 1977 julkaistulla Nada-levyllä liikutaan aika lähellä "kosmista musiikkia" (mutta mukana on myös preparoituja pianoja yms.) joten korvat yhdistelivät tätä taidemusiikin lisäksi krauttiin.
Ja niin olikin; Hamel soitti Hammond-urkuja Agitation Freen 'Malesch'-levyllä, tätä ennen hän oli Gruppe Betweenissä (tai Between The Chairs), joka lyhensi myöhemmin nimensä Betweeniksi ja julkaisi 70-luvulla liudan levyjä. Hyllystä löytyvä kirja 'Krautrock - Cosmic Rock & it's Legacy' kertoo vielä, että Hamel valittiin vuonna 1997 Hampurin yliopiston säveltaiteen laitokselle - itsensä Ligetyn seuraajaksi.
Nopealla selvityksellä Hamelin soolo- ja muu tuotanto 70-luvulla onkin sekoitus drone-musiikkia, ambient-maisemia ja sitten minimalistista kokeellista taidemusiikkia.
Tuttua huttua ja saksalainen musiikkimaailma 70-luvulta on siitä hieno, että tällaisia tasokkaita arkeologisia löytöjä tekee internetin aikaan tasaisin väliajoin. 'Organum'-levyn valitsin ihan puhtaasti kannen perusteella. Kansi ja nimi ohjaa oletuksille levyn sisällöstä, jotka osuvat täysin oikeaan: Organum koostuu lähes yksinomaan kirkkouruilla koostetuista ääniteoksistä (mukana hivenen tiibetiläisiä sormikelloja ja kyllä: kotilotorvi). Uruille on sävelletty minimalistisia sävelkulkuja, ehkä tässä on käytetty osittain sekvensseriä, koska muuten soittajan lonkerot eivät olisi riittäneet, tai en tiiä. Hamel nojaa urkujen äänen massiiviin ja harmonioihin, joskin himmailua ja ilmatilaa löytyy myös. Tyyli ja äänimaisema tuovat tällaisessa vahvasti mieleen Terry Rileyn kosketin-dronet.
Saksalainen säveltäjä soittamassa urkuja. Siinä on tietynlaista historiallistakin raskautta. Yllättävää kyllä, levyä ei tehty tai julkaistu 70-luvulla, vaan uuden teknisen 80-luvun puolessa välissä. Julkaisijana toimi osittain legendaarinen Kuckuck-levy-yhtiö, mutta julkaisumuoto oli nykyaikaisesti kompakti laaserlevy, eli CD. Nyt urku-dronea pystyi kuuntelemaan ilman turhia muovin rapinoita ja ennenkaikkea yli 40-minuutin pituudessa. Itse asiassa täytyy myöntää, että kuulokkeilla Organum pääseekin oikeuksiinsa. Pituutta neljäosaiselle levylle tulee miltei tunnin verran.
Kirkkouruilla on oma miltei puhdistava ja massiivinen äänensä, joten tällaisen kaltaisia teoksia on tehty ennen (Popol Vuhin 'Vuh') ja jälkeen (esimerkiksi suomalaisen Antti Tolven teos Kemiön kirkon uruilla). Hamelilla itsellään tuntuu olevan hyvin hyvin runsas tuotanto, joka liippailee muutakin "henkistä" tai uskonnollista musiikkia (new age-kulmalla) joten oma kaivelu ja tonkimiseni varmasti jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti