Yhtye on ehkä vähän ylimitoitettu kuvaus, sillä tämä oli englantilaisen acid house/ambient-pioneeri Mixmaster Morrisin ja saksalaisen Pete Namlookin yhteinen ambient-projekti. Näistä jo edesmennyt jälkimmäinen aloitti kasarilla niin sanotussa "new age"-musiikkiskenessä, Morriksen ensiesiintyminen levytetyssä musiikissa taas tapahtui jo The Ripchordsien vuonna 1979 julkaistulla ainoalla EP:llä, jonka punkista John Peel tykkäsi sen verran, että soitti sitä runsaasti ohjelmissaan.
Morriksen tie vei tästä hip hop ja acid house musiikin pariin. Hän oli mukana Psychic TV kulttibändin keikalla, mistä hänet napattiin huipulle hyppäävän The Shamenin keikka-DJ:ksi, mitä hän teki neljä vuotta. Tämän lisäksi hän soitti kaikilla aikansa ykkösklubeilla. Namlookikaan ei toisaalta kalpene namedroppauksessa, johon kuului yhteistyö esimerkiksi Klaus Schulzen kanssa tämän legendaarisella "Dark Side of the Moog" sarjalla.
Tällaisista taustoista tehtiin vuoden 1993 Dreamfish-projektin nelikappaleinen (kappaleet ovat CD-ajalla ominaisesti: pitkiä) albumi. Albumin avausraita 'School of Fish' luikertaa heti ylös The ORBin ja 70-luvun Gong-yhtyeen mieleen tuovalla syntikka-sekvenssillä tai arpeggiolla ja vislailevilla leadeillä. Kevyen haitsunakutuksen, meren kohinaa muistuttavan äänen, syntikkapadien ja toisinaan pintaan nousevan 606-kilkutuksen säestämän biisin voisi väittää olevan 90-luvun alun niin sanotun ambient-housen selkäydin- tai käpyrauhasnestettä.
Parin soinnun pohjalla vaellellaan 18 ja puoli minuuttia. Päivästä riippuen tämä on joko todella rentouttavaa, tai sitten tuo huonoimmillaan mieleen 00-taitteen PS2-pelien taustavalikko-ambientin. Kakkosbiisi, sekvenssiin perustuva toistava puolituntinen 'Hymn' on levyn ehdottomasti heikoin biisi, eikä saavuta sitä berliinin koulukunnan juttua, mitä siinä on todennäköisesti haettu. Aikansa muodikkaat puhesämplet toimivat kuitenkin siellä seassa ja ankkuroivat tämänkin vahvasti sinne ysärille.
Kolmosbiisi 'Fishology' palaa taas ruotuun, missä alkudroneilun jälkeen lähdetään lelupuhetietokoneen ölinän kanssa tyylikkäästi siihen levyn pakolliseen ambient-house dubiin, joka toimiikin koko kymmenminuuttisen kestonsa ajan. Myös ajan kuvaa tai ääntä, mutta koskettaa nostalgia-reseptorien lisäksi aivojen mielihyväkeskusta. Tässäkin luotetaan mahdollisimman minimalistisen biittiosastoon, mikä lienee yksi syy levyn tietynlaiseen ajattomuuteen. Levyn päättävä raukea kaiussa kylpevä 15 minuuttinen 'Under Water' on hyvä chill-out biisi ja lähimpänä sitä ambienttia ilman housea.
Kliseineen ja puutteineenkin (Hymn) oikein hyvä ja rentouttava levy. Kaksikko teki parin vuoden päästä vielä toisenkin levyn, mutta kuuntelusta huolimatta se ei ole jättänyt muistijälkeä (pitänee uusia vielä kerran). Kandee hei tsekata!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti