Englantilainen Jon Lord tunnetaan varmaan parhaiten Deep Purplen kosketinsoittajana, vaikka mies oli myös mukana yhtyeen monissa muissa spin-offeissa, muun muassa Whitesnakessa. Lord oli yhtyeen perustajajäsen, sekä tosiasiallinen johtaja vuoteen 1970 asti. Hän oli myös Ian Paicen kanssa ainoa alkuperäisjäsen vuoteen 1976, jolloin bändi hajosi. Sekä mukana tietenkin vuoden 1984 re-unionissa.
Lordin musiikillisen uran huipentumana voidaan pitää kaiketi Deep Purplen välilevy 'Concerto for Group and Orchestraa', jonka hän sävelsi ja joka oli myös uuden laulaja Ian Gillanin tulikoe. Tämän jälkeen yhtyeen musiikki siirtyi psykedeliasta ja progesta kohti puhtaampaa hard-rockkia. Lordin ja Blackmoren pseudo-klassiset väliosat säilyivät kuitenkin tärkeänä osana kappaleita.
Teininä pidin niistä, mutta myöhemmin aloin kutsua niitä 'kiintiöväliosiksi'. Purplen musiikki olisi toiminut mielestäni vielä paremmin ja metallisemmin (Speed King!) ilman niitä, mutta väliosat olivatkin se, joka erotti mastodontit myöhemmästä NWOBHM:stä.
Jon Lord ei ollut ensimmäinen kosketinsoittaja, joka yhdisteli urkuja raskaampaan musiikkiin. Jo Purplea edeltäneet jura-kauden bändit käyttivät hautajaisurkuja alleviivaamaan raskasta tunnelmaa (In-a-Gadda-da-Vida), mutta Lord on varmasti heistä kuuluisin. Pseudo-klassisten soolojen lisäksi miehen särötetty hammond sai sellaista kyytiä, että oksat pois, sekä toimi tärkeänä komppisoittimena Blackmoren komppauksen ollessa sitä mitä se nyt on vieläkin.
Lord toimi esikuvana sukupolvesta toiseen niin sanotusta rock-kanttorista raskaine urkuineen. Vaikka soitti hän toki muitakin kosketinsoittimia. Niimpä Lord voi poistua sinne ylös(?) Adagion soidessa, jota hän voisi mielellään soittaa vielä itse särötetyllä hammondilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti