maanantai 16. joulukuuta 2019

Experimental Synth Kids - S/T 2019

Experimental Synth Kids on kokoelma 3-15-vuotiaiden lasten yhdessä improvisoimaa elektronista musiikkia. Samuli Kukkola (Ruusut) on äänittänyt Jarkko Salon (Oranssi Pazuzu) kanssa päiväkoti- ja kouluikäisten lasten luomia ambient-henkisiä äänimaisemia ja koostanut äänitteistä albumin. Musiikki on äänitetty Lastenkulttuurikeskus Louhimon työpajoissa vuosina 2014-2018. 
”Veimme kouluille ja päiväkodeille syntetisaattoreita ja sekvenssereitä ja opastimme niiden käytössä. Pyrimme luomaan tilanteen, jossa lapsilla olisi mahdollisimman helppoa ja paineetonta äänittää yhdessä omaa musiikkiaan vailla aiempaa kokemusta. Lapset saapuivat improvisoimaan pienissä ryhmissä noin 20 minuuttia kerrallaan äänityksen ollessa käynnissä. Materiaalia syntyi useita tunteja, joista koostin ja editoin tämän albumin”, Kukkola kertoo.

Tällaisella saatteella saatellaan Ektron julkaisema ESK-levy. Vinyylipainos on rajattu, mutta tämä albumi löytyy kaiketi kokonaisuudessaan Soundcloud-palvelusta. Oletan kappaleiden nimien olevan äänityslokaatioita, eli kouluja ja päiväkoteja.

Mielenkiintoinen levy, koska itsekin tulee aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti tehtyä elektronista musiikkia, tai ääntä. Lapsilla ja nuorilla myös samanlainen kokeilun ja leikin kaltainen lähestyminen laitteisiin, kuin itsellä. Eikä rehellisyyden nimissä näitä ääniteoksia välttämättä erottaisi Soundcloudin muusta tarjonnasta ja tuhansista amatöörien (tai ammattilaisten) sinne laittamista syntikan pöräyksistä.

Mikä tekee tästä aika tasatyylisen on, ettei tekijöille ja kokeilijoille laitteiden käyttö ei ole niin tuttua, jotta niillä yritettäisiin jäljitellä jotain netistä tai radiosta kuultua, vaan jokaisessa käsitellään ääniä ja tunteita omalaatuisesti ja omakohtaisesti. Hyvän mielen ambient-levy.

Ei kommentteja: