perjantai 6. joulukuuta 2019

Goldfrapp - Utopia 2000



Alison Goldfrappin ja Will Gregoryn tyylitelty duo oli suuressa huudossa 2000-luvun alussa. Itsellä yhtye meni vähän ilmatutkan alapuolelta, mutta jo tuossa vaiheessa tavallisia lista-artisteja kypsemmässä iässä ollut kaksikko oli ehtinyt aiemmin yhdistymään mm. nimiin Orbiltal ja Trickyn 'Maxinquaey'.

Will Gregory yhdisteli tyylitellyssä elektronisessa musiikissa myös ns. kokeelliisia elementtejä ja vintage-laitteita, joiden käyttö ei ollut niin basic vuonna 2000. Alisonin ääntä ajettiin muun muassa EMS Synthi A:n läpi, muttei tosin tällä kappaleella.

Utopia ei ollut pitkäsoiton hittikappale, mutta yllättäen se on yhtyeen musiikista itselleni mieleenjäävin ja kestävin, yhdessä puunatun videonsa kanssa. Kappaleen sanoitus kertoo geenivalikoiduista ja kloonatuista lapsista suoraan ilmaisulla "Fascist Babies", joten listasijoitukset haettiin UK:n indielistalta ja Hollannin top100:sta.

Goldfrapp kykenee elokuvamaiseen valkyyria-sopraanoon ja Gregory Bondmaiseen äänimaisemaan, jonka epätodellisuuden alleviivaa mellotron-kuoro. Leikittelen kappaletta kuunnellessa aina ajatuksella, että tämä olisi (ja voisi aivan hyvin ollakin!) David Bowien 'Diamond Dogs'-levyn B-puolen biisi ja Bowien laulama.

Tyylikästä tyylittelyä.

Ei kommentteja: