sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Greg Lake - I Believe in Father Christmas 1975

Vielä 70-luvun puolessa välissä joululaulu oli jollain tapaa ns. pyhä kappaleenmuoto. Ehkä tällä oli jotain tekemistä sen lapsuuden latauksen kanssa, joita miltei meillä jokaisella länsimaalaisella on juhlan kanssa ollut. Tai siis joulu- ja joululaulu olivat säästyneet pääosin siltä kaikelta nihilismiltä(kin), mitä kulttuurissa ja vastakulttuurissa oli jo ilmentynyt perinteisiä arvoja yms. kohden. 

Tällaisia lauluja alkoi tulla, mutta tämä Greg Laken ja sanoittaja Peter Sinfieldin (ex- King Crimson lyyrikko) kritisoi juhlaa vielä aikansa sotien ja kulutusjuhlien kautta. Näistä jälkimmäisen arvostelu onkin elänyt ja voimistunut vuosikymmen toisensa perään.

Kappale lainaa välisoitossa klassissen musiikin teosta, mutta olen kuullut Jethro Tullilta aika samanlaisen sointu- ja melodiakulun, kuin tässä biisissä ja oliko tämä tosiaan lopulta mukaelma vanhasta englantilaisesta joululaulusta? Tähän saa vastata joku asiasta viisaampi. Joka tapauksessa sävellyskrediitit on merkitty kaksikolle. Kappaleen syntytarinasta löytyy juttua enemmänkin, mutta yllättävän vaikeaa on löytää ketkä tässä levytyksessä soittivat. Ehkä akustisen kitaran lisäksi Lake soittelee syntikan pöräyttelyt? Tuotannossa on vahvasti mukana myös isot orkestraatiot ja kuorot.

Sinfield-yhteys on vähemmän yllättävä, sillä juuri Greg Lake oli se King Crimsonin ensimmäinen vokalisti, joka lauloi hänen tekstejään. Syystä tai toisesta Sinfield ajautui välirikkoon Frippin kanssa jo 70-luvun alussa ja toimi tästä eteenpäin ELP:n lyyrikkona ja monien muiden artistien tuottajana.

Hassu yksityiskohta on, että vaikka ELP:n mahtaileva proge myi miljoonakaupalla levyjä ja täytti hallit ja stadionit, Greg Lake (k. 2016) on tienannut varmimmat ja vakaimmat joulurahansa tämän lyhyen biisin radiosoitolla. Eikä tämä ole huono joululaulu.

2 kommenttia:

Kai kirjoitti...

Tietääkseni ”I Believe in Father Christmas” ei perustu mihinkään tiettyyn aiempaan englantilaiseen lauluun. Sen sijaan melodiassa on kyllä paljon samanlaisia elementtejä kuin monilla Britannian eri kolkissa sävellellyillä perinnemelodioilla, esimerkiksi tuo perussävelen toisto aina parillisen säkeen lopussa (”...peace on Earth). Monet Laken melodioista olivat kuitenkin tällä tavalla ”folkahtavia”, kuten olivat monet muutkin Beatlesin jälkeisen popmusiikin melodiat.

Myös Ian Anderson kirjoitti joskus tähän tyyliin. Oletan, että viittasit tuossa Jethro Tullin kappaleeseen ”Birthday Card at Christmas”. Sen ensimmäisen säkeistön melodia kuulostaa kieltämättä melkein identtiseltä Laken luomuksen kanssa. Tosin se on myös julkaistu paljon myöhemmin.

”I Believe in Father Christmasin” keskiosa on lainattu suoraan Sergei Prokofjevin Luutnantti Kižen osiosta ”Troikka”, samoin kuin oikeastaan koko kappaleen taustalla rullaava rekikellokuvio. Hassua kyllä, sekin on ilmeisesti lainattu jostain husaarilaulusta. Eli siis ratsuväen perinnettä Keski-Euroopasta englantilaisen joulun sijaan.

Hienon laulajan hieno laulu.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Jeps, justiinsa toi Tulli-biisi oli kyseessä.