Tässä on makea kansi. Nuottiviivat ilman nuotteja. Levyn avaa 'Krautrock', joka antoi myöhemmin nimensä koko genrelle. 12 minuuttia kitarasurinaa, rummut tulevat lopussa. Teollisen maailman musiikkia. Kitararokkia tämä taitaa olla, mutta aika toisenlaista. Sad Skinhead outo reaggee, muuten suhinaa ja surinaa. Samalla kaunista. Vertailukohtaa on vaikea löytää. Lähimmät ehkä kitaroiden kurimukseen uppoutuneet Sonic Youth tai My Bloody Valentine. Tällänen seminaali taiderock-levy.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
2 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti