Desire jakaa Dylan diggarit kahteen koulukuntaan; toisten mielestä se on tyhjänpäiväinen levy, toisten mielestä taasen täysi mestariteos. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Epäpuhtaasti, mutta suuresti soitettu ja laulettu levy on Dylanin ja Jacques Levyn (jolla oli teatteritausta) yhteissanoittama. Tämä aiheuttaakin sitten kaiken maailman Hectoreille näppyjä. Mun mielestä yksi kolmesta parhaasta Dylan-levystä.
Review: Mike Oldfield – Platinum (1979)
2 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti