Levy oli hetken aikaa eläneen Ponsi-levymerkin tuotantoa. Levy-yhtiön takana oli Otto Donner, joka perusti sen Love-recordsin konkurssin jälkeen. Ponsi keskittyi rokkaamista enemmän jazziin, iskelmään ja hiipuvaan laululiikkeeseen. Levymerkki oli toiminnassa parin vuoden ajan 70-80-luvun taitteessa.
Tällä levyllä jälkimmäistä edustaa Lavin itsensä laulamisen lisäksi Sinikka Sokka, joka oli Agit-propin jäsen, Koiton laulu, Kalle Holmberg, sekä Harri Saksala, joka kyllä lauloi progea ja jazzia, mutta oli kivenkova kommunisti. Tässä mielessä levy oli siis jonkinlaista humanistista liennytyspolitiikkaa - samojen laulajien laulamana, ketkä olivat aiemmin marssittamassa niitä sataa perhettä kiväärien eteen.
Artistikatraan lisäksi tuotantoarvot olivat muutenkin tavanomaista kookkaammat; levy äänitettiin Finnvoxin studiossa ja mukana olivat Helsingin työväensoittokunnan torvet.
Albumia voi pitää puhtaana teema-albumina. Se ei etene puhtaan kronologisesti, vaan piirtelee yksittäisten ihmisten kohtaloja rintaman ja aatteen molemmin puolin. Lavin sävellykset olivat aina kansanlaulumaisia, joten ne muistuttavat hivenen toisiaan, mutta muodostavat näinkin hienon kokonaisuuden. Riipaisevimmillaan se on 'Tuomitun saappaat' kappaleessa, jossa tarkastellaan lapsenomaisesti pikkupojan silmin vankien ohimarssia kellarityrmästä johonkin (kuopan reunalle) - siten että kuulija ja laulaja ymmärtävät vasta nyt aikuisina mitä tapahtui.
Lavin sisällissodassa ei ollut voittajia, toisin kuin kohkaava 'yleinen' mielipide yritti kertoa ennen toista maailmansotaa. Toisaalta lauluissa ei ole kitkerän katkeroituvaa häviäjääkään. Vain surkeita tapahtumia, osuneita vahinkolaukauksia, nälkää, pettureita ja ikävän julmia teloituksia. Mutta niistähän sisällissodat ovat tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti