Devo kiertää taas aika pitkälti samassa 'klassisessa' kokoonpanossa, kuin missä se on toiminut alusta asti. Vain rumpalit ovat vaihtuneet tiiviissä tahdissa. Tällä kokoelmalla mukana on kuiten vain kaksi; Mark ja Bob Motherbaughin pikkuveli Jim ja tietysti vastikään edesmennyt 'ihmismetrononi' Alan Myers, joka oli omalta osaltaan vahvasti vastuussa yhtyeen rytmityksestä ja soitti kaikilla kultakauden levyillä.
Devon tarina on täälläkin ainakin pari kertaa sivuttu, mutta koska se on yksi populaarikulttuurin mielenkiintoisimpia, niin kerrataan vielä kerran. Mark Mothersbaugh ja Gerald Casale opiskelivat Ohion Kentin yliopistossa osallistuen opiskelijaradikaaliin toimintaan ja olivat niin sanotusti hippejä. Yliopistolla järjestettiin 1970 mielenosoitus/valtaus, joka päätyi historiaan surullisenkuuluisalla tavalla kansalliskaartin ampuessa suoraan aseettomaan väkijoukkoon lopputuloksena neljä kuollutta, useita haavoittuneita ja yksi halvaantunut. Mothersbaughin ja Casalen naispuolinen hyvä ystävä kuoli heidän silmiensä eteen luodin repäistessä selän irti. Kansalliskaartin punaniskat välttyivät täysin kaikilta syytteiltä ja yliopisto suljettiin vuodeksi. Siat ja harjasniskat voittivat.
Tapahtumalla oli vahva vaikutus kaksikkoon, joka hylkäsi katkerana hippiaatteen ja suunnitteli ilkeämpää vastaiskua ympäröivää sikaniskamaailmaa vastaan. Syntyi de-evoluutio ja yhtye sekä musiikki toteuttamaan sen harkittua idiotismia. Mukaan pestattiin jeesaajiksi molempien pikkuveljet ja kaivettiin esille uusinta uutta maailmaa edustavat syntetisaattorit. Bändin aktiivinen toiminta alkoi vuonna 1972 ja nämä nauhoitukset alkavat vuodesta 1974.
Kokoelman nimessä esiintyvä sana hardcore ei viittaa kyseiseen punkin tyylisuuntaan vaan musiikin tai siis devoluution ytimeen, jossa tällä kokoelmalla ollaan. Bändi pääsi 80-luvun alussa kovaan rotaatioon uudella MTV-kanavalla ja yhtyeen 'Whip it Up' videoineen nosti yhtyeen top-20 listoille. Tämän kokoelman materiaalilla ei sinne olisi päästy, vaikka toki on selvää, että musiikin siemenet laskettiin tässä. Homma on kuitenkin sen verran artsyä, epäkaupallista ja hurjaa sekä siitä puuttuu vielä levy-yhtiötuotannon pakosta tuoma kulmien hionta, joten hardcore sana on erittäin osuva.
Ensimmäinen mikä tulee mieleen on miten hyvältä tämä soundaa treenikämpän neliraitanauhoitukseksi. Ja miten valmiita biisit kaikkine outouksineen ovat. Tosin bändihän löi läpimurtonsa yhteydessä 77 yleisöt ällikällä tiukkuudellaan ja homman vuotamattomuudella mihinkään suuntaan. Ja tässähän oli taustalla, että hommaa oli todellakin hiottu jo vuodesta 1972, ennenkuin se tuli suuren yleisön eteen.
Kokoelmalla on kolme biisiä, jotka hivenen muokattuna päätyivät yhtyeen klassiselle Brian Enon tuottamalle ykköslevylle 'Q: Are We Not Men? A: We Are Devo!'. Eli hajoitettu luenta Stonesien 'Satisfactionista', 'Jocko Homo' ja 'Mongoloid'. Muuten kokoelman kappaleet eivät päätyneet ikinä levytyssopimuksen mukaisille levyille asti (Mechanical Man ja Auto-Modown kyllä samannimiselle hämärälle bootlegille, jonka julkaisija edelleen arvailujen varassa), muuten kuin ehkä vaikuttimina tai osina joihinkin muihin kappaleisiin.
Levyn avaava aavemainen 'Mechanical Man' syntetisaattori-introineen tuo mieleen etäisiä sävyjä 'Autobahnista', kunnes siirtyy vahvasti Captain Beefheartimaiseen diskanttiseen nitkutukseen, jota säestää syntetisaattorin ring-modulaattorin metalliset kilahdukset.
Beefheart nousee monta kertaa muutenkin mieleen yhtyeen nytkttäen, mutta hassusti funkkaavassa musiikista. Tavallaan aika perusrokkeilua, mutta koko ajan sieltä täältä sihahtaa ja pihahtaa syntikan rikkovaa ääntä ja yhtyeen rytmikkäät laulut ovat jo nyt mukana. Välillä nörttiääni komentaa.. tai no komentaa ja komentaa. Välillä lainataan idioottityylillä muutaman vuoden takaisesta purkasta ja garagesta, kuten 'I'm A Potaton' ja 'Stop, Look and Listenin' viiltävästi pyörivissä uruissa joiden päälle stompataan autotallipauketta. Ja sanoitukset pauhaavat jo myöhemmiltä levyiltä tuttua outoilua, perverssiyttä ja devoluutiota.
Kokoelman kakkososa Vol.2 pitää sisällään vielä vahvemmin moog-syntetisoitua kamaa tämän ensimmäisen osan keskittyessä ehkä enemmän esittelemään yhtyeen alun rokkilähtökohtia. Nämä kaksi levyä julkaistiin nyt uudestaan ja heti kun vinyyliversio tulee vastaan, poimin sen kyytiin. Kuuneltavissa myös Spotifystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti