lauantai 31. lokakuuta 2015

13th Floor Elevators - Rose and Thorn 1968



Marraskuun viimeinen, eli pyhäinpäivä. Juhla juontaa juurensa muinaisten kelttien samhain-juhlaan jota vietettiin lokakuun lopussa talven alkamisjuhlana. Samana yönä myös vainajien uskottiin liikkuvan maan pinnalla. Juhla kulkeutui siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin, jossa se on nykyisin joulun jälkeen suosituin juhlapyhä. Siis Halloween. Noita, mörkö ja kummituskuvasto saapui maahamme Aku Ankka-lehden sivuilla ja jokaisella on varmasti mielipiteensä juhlan sekä sen mukanaan tuoman rihkaman tarpeellisuudesta.

Tästä aasinsillasta pääsee ylläolevaan 13th Floor Elevatorsien joutsenlaulun 'Bull of the Woods'-levyn kappaleeseen Rose and Thorn, joka näennäisestä Link Wray ja country-vaikutteista huolimatta ajelee jossain ektoplasman rajamailla. Roky Erickson ei laulanut tällä viimeisellä levyllä, kuin osassa kappaleista, koska hänet oli passitettu vankimielisairaalaan. Levyn päävastuu oli kitaristi Stacy Sutherlandilla, joka tajuttoman kitaroinnin lisäksi vastaa osan kappaleista vokaaleista. Tällä biisillä Sutherland löysi mahtavan "ufojen kaappaama Johnny Cash"-viban ja tulkitsee upeasti kappaleen, jossa listataan lopullisia ja vääjäämättömiä totuuksia. Ehkä ylevien ja harhan kaltaisten näkyjen kautta, mutta silti. Kappaleen lopussa kerronta nousee huimiin sfääreihin;

"The dawn of truth will rise!
Liberty will find us,
Grown cold, and make him stoned.
The canon stops it's firing
The unknown soldier will come home.
Faith cannot remain,
Wicked words have been confirmed false.
A single drop of the rain,
The rose and and thorn...
The Rise and the Fall!"

Sutherland kitaroi kulmikkaasti ja sielukkaasti, nauhakaiku saturoi ja leadit ovat uljaita. Elevatorsit ulvovat kreikkalaisena kuorona, riffipohja vaihtuu kolme kertaa. Aavekaravaani ratsastaa taivaalle, salamat jyrähtelevät ja... huhhuh. Tuntematon sotilas palaa sodasta ja koputtaa ovelle. Kertakaikkisen eeppistä.

Ei kommentteja: