maanantai 26. lokakuuta 2015

Little Steven - Voice of America 1983

Little Steven pyörähti taannoin blogin "apumiehet" sarjassa, jolloin miehen omaakin levytettyä tuotantoa sivuttiin ohimennen. Artistin nimen lisäksi kanteen, tai siis selkään on laitettu pienellä myös bändi "The Disciples of Soul", joka toimi Stevenin taustabändinä. Etukannessa poseeraa kuitenkin ainaostaan Little Steven suuren maailman Andy McCoy-lookissa. Kannessa on erikseen maininta miehen soittaneen levyn KAIKKI kitarat, jotka tykittävät, vinkuvat ja tiluttavat ajan hengenmukaisesti. Rummut ovat kasarityyliin ISOT ja Stevenin laulutyyli sellainen huolimaton.

Levy lähteekin mukavasti liikkeelle kahdella ekalla kappaleella (ensimmäisenä nimikappale) ja suuresta tuotannosta huolimatta mukana on kappaleenkirjoitustyylissä mukavaa "garage-meininkiä", jota Steven on myöhemmin kaupallistanut DJ-puuhissaan. Temaattisesti levyn tekstit liikkuvat tuolloisen Reaganin-ajan politiikan arvostelussa ja ihmisoikeusasioissa, joita Stevenin motoroima apartheid-vastainen hyväntekeväisyyslevykin samalta ajalta ajoi.

Funk-bassolla liikkuva slovari "Checkpoint Charlie" paljastaa Stevenin heikkouden entiseen työtoveriinsa verrattuna; Bruce olisi äänellään saanut biisin pysymään pystyssä. Stevenin äänen karisma on sellaista hyvää Andy-tasoa, mutta siinä se. Maailmanmusiikki nosti tuohon aikaan päätään ja "Solidarity" liikkuu reggae-poljennolla, mutta on yllättäen oikeastaan hyvä valkoisen miehen suorite. "Out of Darkness" liikkuu taas suoraan Springsteen alueella, mutta se Brucen viimeinen pinnistys tästä puuttuu. "Los Desapericidos" lähtee Bongiovi-synalla liikkeelle ja siitä koitettiin leipoa levylle hittinä. Loppua kohden levyn materiaalin kuunteluun väsyy ja toinen reggae-tyylillä kulkeva "I Am a Patriot" ei ole lainkaan yhtä hyvä, kuin a-puolen vastaava. Kappale nousi kuitenkin uuteen elämään 80-luvun lopussa Jackson Brownen levyttäessä sen ja kaksikko esitti sitä myös yhdessä Obaman kampanjakiertueella. Ihan lopussa levy väsähtääkin sitten turhanpäiväiseksi kasarirokiksi.

Steven lähti E-Street Bandista "Born in the USA"n demottelun jälkeen syystä, että musiikki meni hänen mielestään liian kaupalliseen suuntaan. VOA edustaa kuitenkin omaan korvaan sitä ihan samaa oksaa, mutta ilman Brucen biisejä ja tulkintaa. Kaiken kukkuraksi Steven on itse tuottanut tämän levyn.. Entisestä jäsenyydestä ja nosteesta huolimatta VOA ei myöskään menestynyt niin hyvin, kuin oletettiin. Steven pyöri kuitenkin vielä vuosikaudet omilla teillään, ennenkuin palasi takaisiin Springsteenin taustalle. Ja nykyisinhän mies on tunnettu menestyneenä tv-sarjanäyttelijänä.

Ei kommentteja: