torstai 8. lokakuuta 2015

Wilco - Star Wars 2015

Wilco on yksi sellaisia orkestereja, joka on varmasti monella muullakin joutunut "sivuutetuksi" tiettyjen kappaleiden perusteella. En tiedä onko yhtyeen "Jesus Etc." edelleen Radio Helsingin soitetuin kappale (jota se ihan oikeasti oli 2000-luvun alussa), mutta en myös edelleenkään ymmärrä biisin ylivertaista mahtavuutta. Pidän sitä tylsähkönä jollotuksena. Näin tekee varmasti moni muukin.

Yhtye oli suosionsa huipulla siis omalta osaltani täysin kuuntelun ulkopuolella, vaikka huhuja sen erinomaisuudesta valuikin suojamuurien yli. En muista kuulinko sitten ensin jonkun biisin "Yankee Hotel Foxtrotilta", vai ostinko suoraan "Ghost is Bornin", mutta siinäpä olikin sitten sen kesän soundtrack. Mitään varsinaista kyllästymistä Wilcoon ei ole missään vaiheessa tullut, mutta ajelehtinut taas marginaalisempaan kuunteluun. Tuon jälkeen on tullut hyviä ja keskinkertaisia levyjä.

Uusin Star Wars onkin astetta pirteämpi ja 'kokeellisempi', kuin edeltäjänsä. Jälkimmäinen sana pääsee Wilcon kohdalla oikeuksiinsa, koska yhtyeen rock-, pop-, ja kantri saa usein muista erottavan silauksen pienellä ripauksella "erikoisuutta", joka ei kuitenkaan tarkoita mitään erityistä kikkailua. Suunta vahvistui avant- ja kokeellisenmusiikin erikoiskitaristin Nels Clinen tultua yhtyeeseen. Tähän kun yhdistää primus motor/pomo Jeff Tweedyn tavanomaista paremman laulunkirjoitustaidon, niin pitää olla päässä vikaa, jos ei tykkää. Tai kuunnella pelkästään heviä.

Levyn kappalepituudet ovat tällä kertaa kompakteja, eikä varsinaisia jamiosuuksia juuri ole, lukuunottamatta vangitsevan ja levyn pisimmän 'Satellite'-biisin loppua. Laulut ovat pienimuotoisia, joissa väritys hoidetaan kappaleen aikana. Soittajana Tweedy on usein heittänyt itselleen haasteen ilmaan, kuten Ghost is Bornilla, jolla hän kehitti taitojaan leadien soitossa ja kammen vatkauksessa. Star Warsilla kitarat soittavat makeita duali-George Harrison/glam-tyylisiä stemmoja, joita bändi pystyy livenä vetämään jopa kolmella kitaralla. Tämä vedetään usein kotikutoisesti äänitetyn (kuuloisen) kappaleen päälle.

Star Wars julkaistiin kesäkuussa ensin internetissä. Tässä ei ole enää mitään ihmeellistä, vaikka yhtye oli kymmenen vuotta sitten pioneeri julkaistessaan levy-yhtiön hyllyttämän Yankee Hotel Foxtrotinsa ilmaislatauksena ja tämän jälkeen levykin myi heittämällä parisataatuhatta kappaletta. Cd-versio ilmestyi elokuussa ja tässä kuussa pitäisi ilmestyä vinyyli, jonka aion poistaa hyllyyni. Levyn kannen kissataulu, jollaiset ovat nauttineet muuten tässä maassa ihan ministeritason suosiota, on Wilcon Chigagossa sijaitsevan studiotalon keittiöstä.

Ei kommentteja: