Arizonalainen yhden miehen bändi. Jannu ottaa vaikutteet 80-luvun alun synapunkista (The Screamers ym.), Joy Divisionista ja Berliini- kauden Bowiesta. Saatanan synkkä homomachodiskon ja goottipunkin yhdistelmä. Tätä joutuu joka kerta sulattelemaan. Kyllä tämä pinnan yläpuolella silti pysyy.
Levyarvio: Jack O’ The Clock – Portraits (2025)
20 tuntia sitten
1 kommentti:
tää on kyl hyvä kiekko
Lähetä kommentti