keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Mätämunan muistelmat - Seppo Heikinheimo

Heikinheimo oli pelätty ja vihattu Hesarin musiikkikriitikko. Kirja liippaa osittain paljoltikin musiikkia, mutta klassista. Populaarimusa ei saanut ennen kirjan julkaisua itsensä tappanutta Heikinheimoa lämpenemään.
Muistelma rakentaa kuvan pedantista ja usein kovaa ampuvasta luotisuorasta henkilöstä. Heikinheimon viha ruotsinkieltä kohtaan saa myös koomisen maanisia piirteitä. Niinkuin koko kirja. Mutta yksi parhaita musiikkia sivuavia kirjoja, mitä olen lukenut.

2 kommenttia:

7Ender kirjoitti...

dHyvä kirja kyllä. En tiennyt herrasta juuri mitään, paitsi että oli tiukka jätkä kriitikkona ja vihattu hahmo.
Erittäin mielenkiintoista juttua ja suomen musiikkihistoriaa. Ja ennenkaikkea kyseessä on persoona isolla peellä, jonka vuoksi kirjan jaksaakin lukea kevyesti läpi.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Vuonna 2008 nämä kirjoitukset ovat näköjään olleet huomattavan napakoita. Mutta kyllähän tuosta oleellinen tuli esille.

Itse muistan Heikinheimon aika hyvinkin 90-luvulta, vaikken klasu-juttuja silloin seurannut. Mies aiheutti paheksuntaa pitkin matkaa ja muistaakseni juuri ennen kirjaa ja itsemurhaa.

Heikinheimo oli 60-luvun alussa maan johtavia 'elektronisen ja elektroakustisen musiikin' ystäviä, taisi väitelläkin Stockhausenista.

Kriitikko oli sydämestään musiikin ystävä, mutta myös persoona, joka huomauttaa kirjassaan entisen esimiehensä neljänkymmenen vuoden takaisesta latinan kielioppivirheestä. Fanaattisuus johti myös siihen, että Heikinheimo taisi murskata yhden, jos useamman aloittevan klasun itsetunnon konserttiarvostelullaan. En tiedä onko legenda totta, että eräässäkin oli tekstinä vain nimen ja paikan lisäksi pätkä; "Miksi?"