Johnny Winter - Johnny Winter And 1970

Johnny Winter ei ole Levyhyllyssä vielä muistaakseni vieraillut, vaikka muutaman miehen levynkin omistan ja silloin tällöin jopa kuuntelenkin.

Winter kuului 70-luvun alun sananmukaisiin 'friikkeihin' aikana, jolloin parrasvaloihin ponnisti aivan oikeita fyysisiä kummajaisia ja hyypiöitä, kuten Alice Cooper, Iggy Pop (jota Winter inhosi) sekä itse kitaristi. Johnny veljensä Edgarin kanssa olivat teksasilaisia albiinoja, joista Johnnyllä oli vielä punaiset ja kierot silmät. En tiedä miten helposti tänä päivävä kyseisillä eväillä pääsisi pinnalle. Tosin Edgar on veljeksistä se kaupallisesti menestyneempi.

Johnny oli jo teininä jonkinlainen kitara-sensaatio, eikä miehen riippumattomalle levy-yhtiölle tehty debyytti 'Progressive Blues Experiment' ole lainkaan hullumpi. Isolle merkille tehty niin sanottu oikea debyytti ei jytää niinkään, mutta kakkoslevy 'Second Winter' osui sitten enemmän kohteeseensa, tosin silläkin on omaan makuun turhan monta perinne-ränttätänttää.

Winter onkin parhaimmillaan kun yhdistää näppärää soittoaan ja perinteisiin nojaavia blues-biisejä pieniin, mutta tyylikkäisiin ja yllättäviin koukkuihin. Eikä hänen ärisevä laulukaan ole hullumpaa.

Johnnyn neljännellä levyllä hänen taustabändikseen liittyi miltei koko entinen McCoys-yhtye, jolla oli takanaan jättihitti 'Hang on Sloopy'. Laulaja-kitaristi Rick Derringer oli hitin aikaan seitsemäntoistavuotias. Käänne aiheutti tuhahduksia Winteria seuranneessa puristikunnassa, mikä kertonee jotain blues-jengistä. Nimittäin Derringeriä parempaa piristysruisketta laulajana ja kakkoskitaristina ei olisi voinut löytyä.

Derringer ansaitsisi oikeastaan oman lukunsa 'Rockin apumiehiin', mutta todettakoon tällä kertaa, että mies lauloi ja teki levylle muutaman killeribiisin, toimi loistavana kitaraparina ja nosti Johnnyn soittoon vähemmän kuultuja funk-sävyjä. Edellisillä levyillä oltiin kuultu pilkahduksia jytä-bluesista, mutta tällä levyllä vieraillaan useasti esihevin ja jytän reunalla, ehkä enemmän kuin millään muulla Winterin levyllä.
Tottakai jytähevi syntyikin juuri siitä bluesista, mutta Winter tasapainoili yleensä puristien mieliksi enemmän siellä perinneosastolla, mikä ei itselleni maistu. Derringer teki levylle Winterin tavaramerkiksi muodostuneen biisin 'Rock'n Roll Hoochie Koo', josta levytti itse pari vuotta myöhemmän jättisoolohittinsä.

Winter oli valkonaamojen blueskitaristeista niin sanotusti nopeimmasta päästä ja osaltaan vastuussa nopeuskilpa-ajonen aloittamisesta.. Mutta jos näin hyvin, kuin tällä levyllä vetää, niin mitä väliä.

Levy ei aikanaan juhlinut listasijoilla (nousi hätäisesti Billboardin top200:lle) mutta omasta ja monen muunkin mielestä parasta Winteria. Kokoonpanon aikaan kitaristi ajautui heroiiniaddiktioon, mikä on vaikuttanut korvaushoitoineen vahvasti Winterin uraan tähän päivään asti.