Yhtyeen nimi oli viime vuonna kulkeutunut jopa minun korviini asti. Bändi on tähän asti vedellyt pääosin hardcorea, mutta tämä seiskatuumainen pitää sisällään vähän laveampaa ilmaisua.
Maailmanloppua on sen verran hehkutettu, että menin Lepiksen lauantai-iltaan katsomaan lähinnä tätä yhtyettä, vaikka illan kattaus oli Teemu Bergmannin synttärit - ja pääesiintyjänä synttärisankarin uudelleen pystyyn nostettu Heartburns.
Maailmanloppu ei aiheuttanut pettymystä ja setin pituus neljän bändin illassa on just hyvä puoli tuntia. Biisejä riitti ja lavakarismaakin. Onhan jannujen ulkoasu kieltämättä vetäisty kitaristin pullonpohjalaseineen sieltä vuoden 1982 luokkakuvasta, mutta hyvä bändi näyttää lavalla aina bändiltä. Pienoinen yllätys oli, ettei bändin musa ole kokonaisuudessaan mitään hirveän kovaa paahtoa, vaikka sitäkin piisasi ja vauhdilla.
Tämä seiskatuumainen tiivistää hyvin yhtyeen post-punk flirttailun. Biiseistä kakkospuolen 'Enää kivärit laulaa' on ehkä parempi, kuin ykkösposki. Biisi pyörii säkeistössä diskanttisen efektoidun basson päällä, kertsissä virveli nakuttaa ja kitara nakuttaa sen post-punk diskanttisoiton. Lauluun olisi ehkä toivonut ehkä enemmän Nolla nolla-osaston sössöttävää kasariräkänokkaa.
Oma veikkaukseni on, että seuraava yhtyeen pitkäsoitto tai EP seuraa tätä post-tyylisuuntaa.
2 kommenttia:
Kiitos vinkistä. Suomipunkkia on kiva kuunnella aina välillä, joten uudet tuttavuudet ovat enemmän kuin tervetulleita.
Pääkiinni:n menestyksen myötä punkin kuuntelemisesta on tullut tietyissä piireissä taas "jees", mikä ei välttämättä ole hyvä asia.
Punk on iät ajat sitten menettänyt sen merkityksen joka sillä kolkytvuotta sitten oli.Nykyisin se on lähinnä soittotaidottomien huutoa siitä että yhteiskunta on ihan kenkku.Siellä omassa nurkassa.
Lähetä kommentti