Alice Cooper - DaDa 1983

Alice Cooperin DaDa oli viimeinen miehen 'uuden-aallon' levy ennen muutaman vuoden levytystaukoa ja sen jälkeistä siirtymistä ensin metallisempaan ja sitten pillumetallisempaan linjaan.

Cooper itse ei muista kolmen edellisen levyn tavoin tämänkään albumin tekemisestä mitään. Syynä oli miehen täysimittainen alkoholismi. Kuvamateriaali 70-luvun ja 80-luvun taitteen Cooperista on pelottavaa katsottavaa. Lyhyt uuden aallon kampaus ja viinan riuduttama neljänkymmenen kilon vartalo. Mies oli pahemman kummajaisen näköinen, kuin aikaisempien kunnian päiviensä lavapersoona.

Levyn tuottajana oli taas tällä kertaa Bob Ezrin, joka oli vastuussa miehen takavuosien menestyksestä. Levyn avaava Ezrinin säveltämä nimibiisi onkin tyypillistä Ezriniä niin hyvässä kuin pahassa; atmosfääristä kauhutunnelmaa puheen, lapsen äänen ja kasarin alun syntikoiden kanssa. Levyn pääasiallinen sävellysvastuu jakautuukin Ezrinin, Cooperin ja luottosessiomies Dick Wagnerin kesken. Viimeksi mainittu vastasi levyn kitaroista, bassoista ja apulaistuotannosta. Ezrin soitteli syntikoita ja aikansa Fairlight-sampleria. Muutama sessiorumpali ja siinäpä se. Kokoonpano ei kiertänyt levytyksen jälkeen ja ilkeät huhut kertoivat pitkäsoiton tehdyn ainoastaan täyttämään levytyssopimuksen viimeinen levy.

Tästä kaikesta epämääräisyydestään huolimatta levy kuulostaa vuonna 2013 yllättävän tuoreelta ja peräti hyvältä. Kun ilmestymishetkensä painolasti on pudonnut (aikansa muodista mennyt kehäraakki hyppää uuden-aallon/synapopin mukaan) täytyy myöntää, että 'Dyslexian' tyyliset Duran Durania(!) muistuttavat biisit tarttuvat. Nämä olisivat muuten takuuvarmoja snobi-dj-setin ylläreitä!
'I Love America' taas on täydellinen kunnon Reaganin-ajan tomppelibiisi. Onko se parodiaa vai ei? Se jää kuulijan itsensä päätettäväksi. Joka tapauksessa täydellisen amerikkalainen kappale. Pahimpana juopporaakkinakin Cooper kumppaneineen sai aikaan melodista tavaraa. Levyn päättävällä 'Pass the Gun Around' Dick Wagner pääsee esittelemään niitä tuttuja duali-kitarointejaan.

Koska levyn biisi- ja soundimateriaali poikkeaa aika täysin siitä, mitä 80-luvun lopun uudelleen tuleminen toi mukanaan ei levyn biisejä ole käsittääkseni ikinä esitetty Cooperin live-seteissä. Hyvä levy, mutta tietysti eri sarjassa ja kontekstissa miehen klassisempien levytysten kanssa.