Jaques Brel - Brel 1977

Jaques Brelin 'Brel' kuuluu niihin levyihin, joiden henkistä tilaa on värittänyt artistin tietoisuus omasta lähestyvästä poismenostaan. Samankaltaisia levyjähän ovat esimerkiksi Billie Holidayn 'Lady in Satin' ja vaikkapa kotoinen Pekka Strengin 'Kesämaa'.

Lähestyvä kuolema voi heittää artistin harteille raskaan ja pakahduttavan viitan, joka joskus purkautuu 'viimeisenä mestariteoksena'. Tuntuu, että kaikki pitää sanoa vielä nyt kun ehtii. Ehkä jotain elämää suurempaa. Eikä viimeistä levyä halua tehdä hutaisten täyttämään vain levy-yhtiön sopimuskontrahdin velvoitetta.. Eikä pidä myöskään väheksyä ihmistä sielun ja ruumiin kokonaisuutena, jonka suorituksiin, tuntemuksiin ja luomisvoimaan voimakkaat kivut vaikuttavat satavarmasta. Puhumattakaan tietoisuudesta omasta tilastaan ja ajan rajallisuudesta.

Myös kuuntelukokemus on tietenkin erilainen, mikäli on tietoinen levytyksen teon taustoista.

Brel oli ranskankielisessä maailmassa supersuosittu artisti, mutta hidasti levytystahtia 60-luvun lopulle tultaessa. Yksi syy tähän oli tietysti, että vuosikymmenen lopun pop-musiikki söi jopa Ranskassa liikkumatilaa chansonilta, jonka kuningas belgialainen Brel oli. Hän keskittyi enemmän näyttelemiseen ja osti vuonna 1974 itselleen huvijahdin tarkoituksenaan purjehtia maailman ympäri. Matka kuitenkin katkesi jo Kanarian saarille, jossa hänellä lääkärissä diagnosoitiin keuhkosyöpä. Brel lensi Pariisiin jossa osa hänen keuhkosta poistettiin ja toipumisen jälkeen hänen merimatka pääsi jatkumaan, kunnes pysähtyi eteläisen Tyynenvaltameren saarelle Ranskan Polynesiaan, johon hän jäi asumaan.

Paria vuotta myöhemmin Brel matkusti takaisin Pariisiin, tällä kertaa levyttämään viimeiseksi jäävää 'Brel'-levyä. Sessiot sijoittuivat syyskuulle ja purkitettu levy oli vuoden tapauksia Ranskassa. Ennakkokappaleet lähetettiin arvostelijoille aikasuojatuissa bokseissa ja huhut liikkuivat tietysti voimakkaasti. Brelin edellisestä uutta musiikkia sisältäneestä levystä oli kulunut kymmenen vuotta.

Kaikesta kohinan ja hypen painolastista huolimatta 'Brel' onkin erittäin hyvä levy ja pätevä päätös hienolle uralle. Se on myönnettävä, että muutama kupru, tosin kevyt sellainen levyllä on. Mutta nekin ovat sellaisia enemmän tuotannollisten ratkaisujen takia, kuin Brelin itsensä tekeminä. Poislähtöä enteilevää tunnelmaa löytyy etenkin kappaleesta 'La Ville S'Endormait'. Brel oli siitä mielenkiintoinen teatraalista musiikkia esittänyt artisti, että hän sävelsi itse suurimman osan repertuaaristaan. Tällä levyllä on muutama biisi, jossa sävellysvastuu on jaettu ja yksi ulkopuolinen sävellys, mutta muuten se on Brelin käsialaa. Ja sanoituksista kaikki.

Tuotanto on tavallaan minimalistista; takana soi iso orkesteri, mutta itse biisin tausta saattaa rakentua kahta sointua vuorottelevasta kulusta, jota orkesteri lyö. Välillä kuullaan haitaria ja 'Le Lion'issa on mukana Jaquesin nimeä huutava naisääni. Ehkä suurin poikkeama levyn linjassa on 'Les F...' kappaleen disko-poljento. Tosin on levyllä muutama muukin kappale, missä sointi on vähän sähköisempää, mutta parhaimmillaan Brel oli noissa minimalistisissa biiseissä. Pelkkä miehen ääni riittää täyttämään tilan.
Scott Walker tunnusti ihailuaan Brelliä kohtaan levyttäen 70-luvun alussa joka levylle miehen biisejä. Tällä kertaa Brelin 'Vieillir' kuulostaa hyvin vahvasti toisinpäin Walkerilta. Kyseinen kappale on tosin levyn ainoa ulkopuolinen sävellys. Levyn avaava pelkän haitarin säestämä 'Jaurès' taas muistuttaa, kuinka vahvasti Brelin tyyli on vaikuttanut esimerkiksi Nicoon.

Levyllä Brelin ääni on edelleen vahva, eikä sairaus sinänsä kuulu äänestä. Levy myi ilmestymisviikollaan 650 000 kappaletta ja lopulta yhteensä pari miljoonaa kappaletta. Kielimuuri esti tietysti menestyksen anglomaailmassa. Ja vuoden päästä Brel oli kuollut.