Vuonna 1980 punk ja siitä jalostunut 'uusi-aalto' olivat lipuneet pois punkin ytimestä. Väite on sinänsä toisaalta typerä, sillä alkuperäisen punkin ideahan oli kuulostaa ja näyttää miltä huvitti, vaikka sitten rajallisin taidoin. Mutta eivät jotkut Policet olleet kovin kaukana progesta, The Clash levytti tupla-albumeja ja Lydonin PIL soitti suhinaa. Amerikassa Blondie soitti listoilla diskoa ja Ramones metsästi radiomenestystä Phil Spectorin kanssa. Ensimmäinen aalto sellaisenaan oli siis ohi.
Discharge itse oli kyllä perustettu jo vuonna 1977 ja demotti enemmän traditionaalista punkkia ennen tätä yhtyeen ensimmäistä julkaisua. Bändi ponnisti keski-Englannin Stoke-on-Trentistä, joka taitaa olla tyypillinen englantilainen parinsadantuhannen asukkaan 'kaupunki ilman keskustaa'.
Seiskatuumainen 'Realities Of War' julkaistiin pienen 'Clay'-levymerkin kautta ja äänitettiin kolmessa tunnissa. Neljä biisiä, kaksi puolellansa. Kappaleiden kesto oli todella lyhyt. Biisit kellottavat sellaista minuuttiviittätoista sekuntia. Soolot ovat atonaalisia, laululaineja on vain muutama jotka huudetaan vihaisesti pari kertaa läpi biisin aikana. Mitään varsinaisia laulumelodioita ei ole. EP:n avaava nimibiisi tomikomppeineen näytti mallin, mistä muodostui niin sanottu d-beatti. Tempo on vielä tässä vaiheessa hallittavissa ja tomimätke mutkikkaampaa/amatöörimäisempää, kuin myöhempi turboahdettu motörhead-biitti.
Legendaarinen edesmennyt radio-dj John Peel innostui yhtyeestä ja soitatti EP:tä ohjelmassaan. Peelin merkitys oli tuohon aikaan valtava, sillä se oli ainoa kanava tälläisille yhtyeille saada edes kerran valtakunnallista soittoa. Kuuluvuus tuotti tulosta ja 'Realities Of War' nousi tuohon aikaan tärkeällä 'Independent-listalla' sijalle viisi ja pohjusti yhtyeen nousua uuden hc-genren huipulle, jossa Discharge viipyi miehistönvaihdoksineen lyhyen, mutta vaikuttavan hetken.
Tämä oma versioni on amerikkalaisen Havoc:in uudelleenjulkaisu vuodelta 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti