Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols 1977

Punk In Finland-foorumilla, eli tuttavallisemmin Piffillä oli kesähaaste kuunnella kokonaan läpi Sex Pistolsin 'Never Mind The Bollocks' ja pisteyttää sen biisit välillä 1-5. Mitään sen pidempää läppää ei pif-tyyliin tietenkään kukaan jaksanut laittaa tai halua lukea. Pelkät pisteet siis ja TÄTS IT. Mutta minäpä kirjoitan tänne vähän pidemmin!

Koska olen syntynyt melko tasan tarkkaan 70-luvun puolessa välissä niin olen ollut noin kolmevuotias kun yhtyeen maine kiiri tänne Suomelandiaan asti. Bändin konsertti ja maahantulohan kiellettiin lastensuojelun toimesta, mutta homma oli sikäli typerän lisäksi turhaa, että Sex Pistols oli tuossa vaiheessa jo de facto hajonnut. Kielto itsessään taisi perustua lehdistön ja sosiaalitätien moraalisen paheksunnan sijasta/lisäksi Johnny Lydonin maahantulon eväämiseen hänen huumetuomiostaan johtuen.

Yhtyeen ikonitaso oli kuitenkin vielä 80-luvun taitteessakin (ja pitkälle sen jälkeenkin) niin suuri, että muistan nähneeni bändin nimen seinäkirjoituksissa jo ennenkuin osasin varsinaisesti edes lukea. Tästä meni kuitenkin kohtuullisen pitkä aika siihen, kun kuulin Pistolsin musiikkia ihan tietoisesti. Tämä tapahtui kaverilla todennäköisesti yksitoistakesäisenä, enkä ole varma oliko kasetilla kokonaisuudessaan edes koko levyä. Koko albumihan on niin ikonisoitunut punkin instituutio ja pyhä lehmä, etten edes tiedä koska levyn olen viimeksi kuunnellut läpi, vaikka se hyllystä löytyykin. Tässä mielessä kuuntelukokonaisuus ja kokemus osoittautui mielenkiintoiseksi, vaikkei aina täysin miellyttäväksi.

Ensimmäisten tahtien kohdalla huomio kiinnittyy musiikin boogie-pohjaan. Tämähän on ihan Ganesia, eikä punkkia! Toinen huomio on levyn kitaraosuudet, jotka ovat todella harkitun kuuloisia ja runsaita, kaukana siis 82-kohkaamisesta.

Holidays in the Sun: Levyn avaavasta biisistä puhuttiin ainakin kaveripiirissä Sid Viciouksen 'sävellyksenä'. Biisi on kuitenkin ihan bändin poikien käsialaa, eikä Sid Vicious biisillä edes soita. Levyn parhaita biisejä sanoituksineen ja Lydonin artikulaatioineen. Biisin pääriffihän on 'lainattu' Jamin 'In the City' biisistä. Pisteet 4/5

Bodies: Kakkosbiisissa menon taso pysyy kohdillaan. Rotten/Lydon rekryttiin bändiin koelauluna Alice Cooperin 'Eighteen'. Lydon on muutenkin tunnustanut Lissu-diggailuaan ja kyllähän tässä voi kuulla Cooperin 'Black Jujua'. Hyvät köörit ja meno, joka lopussa yltyy oikein sellaiseksi punk-kiroiluksi, mitä jatkettiin muiden toimesta oikein huolella. Pisteet 3/5

No Feelings: Levyn boogie alkaa paistaa tässä kohtaa läpi. Perus-Pistols-biisi. Kertsit on ja niin edelleen, mutta itse biisi ohut. Pisteet 2/5

Liar: Toinen perus-biisi putkeen. Ilman Lydonin/Rottenin ääntä olisi todella keskinkertainen biisi. Pisteet 2/5

God Save the Queen: Tämä oli kappaleena paskempi, kuin muistin. Loppukööri taas varmaan parasta 77:aa ja Pistolsia. Biisin arvot/merkittävyys taisivat olla enemmän kappaleen aiheen ja sanoituksen suunnalla. Pisteet 2/5

Problems: Boogie jatkuu. Hanoi Rocks kuulostaa tältä. Liian pitkä biisi (4:11) Pisteet 2/5
 
Seventeen: Levyn paskin biisi. Vain kaksi minuuttia, mutta siinäkin kestämistä. Tän kun vielä soittaisi laiskasti livenä, niin kunnon väsynyttä boogieta. Pisteet 1/5

Anarchy in the U.K. Noh, tämä on tämä. Avausriffi ja vokaalit. Pitkästä aikaa kuunneltuna boogie-poljento yllätti ja tämän aika laahaava tempo. Enkä muistanut, että tässähän on riffissä flanger-efekti. Progeilijat! Osia ja nostatuksia piisaa. Teos, eikä sutaisu. Pisteet 3/5

Submission: Laiska tempo jatkuu, mutta riffissä hyvä potku. Köörit ja niin edelleen taas. Pisteet 2/5
 
Pretty Vacant: Hyvä intro ja biisissä niin sanotusti hyvä huolimaton rokkimeno. Hyvä loppukööri. Pisteet 4/5

New York: Lisää keskitempoista boogieta. Pisteet 2/5

E.M.I. Yllättäen levyn parhaita boogie-biisejä. Lopussa lainaillaan taas muilta. Tällä kertaa Modern Loversien versiota 'Roadrunnerista'. Pisteet 4/5