perjantai 23. tammikuuta 2009

Virtanen - Uusi jääkausi uhkaa 1975

Virtanen-yhtyeen toisen ja samalla viimeisen levyn kannessa paljastetaan Velton ja Moog Konttisen Korkeajännitys-friikkiys. Kuten myös levynkansien sisällä.

Alan miehet diggaavat edeltäjä Hal00:ta, mutta itse en ole koskaan lämmennyt sille. Uusi jääkausi uhkaa sen sijaan kuulostaa saundillisesti todella muhevalta. Edesmennyt Janne Ödner (kuoli/hakattiin kuoliaaksi hämärissä olosuhteissa 1981) leipoi levylle todella mureat saundit.

Sanoituksissa vilahtaa silmien edestä alapään ja sosiaalipsykologian koko oppimäärä. Junttiälylliset tekstit yhdistettynä kumeaan kitarointiin toimii meikäläiselle kuin häkä. Rolls Royce on menevimpiä The Who:n hengessä tehtyjä kappaleita, mitä tässä maassa on ikinä levytetty. Virtanen-yhtyettä voisi luonnehtia hämypunk-bändiksi.

Veltto Virtasella on taipumusta ajautua konflikteihin yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tämänkin levyn jälkeen loppubändi jatkoi ensin Kontra-Virtasena ja lopulta kohtalaisen menestyneenä Kontrana. Konttisen hauskoilla rock-käännöksillä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaiken kaikkiaan hyvä ja mielenkiintoinen musiikkiblogi.
Ja vielä suomeksi.

Rolf Jacksen kirjoitti...

Kiitokset!

Anonyymi kirjoitti...

Hello,
is there a link to download this album? I'm very keen to hear Virtanen but music is very hard to come by. Is any of their stuff on CD?
regards,
Chris

Rolf Jacksen kirjoitti...

Hi, unfortunately I don't give download-links.

Virtanen's (cd-)records are still available here in Finland and I think you can also find download-links somewhere in the net.

And there is some stuff in Youtube. http://www.youtube.com/watch?v=h2EI0vLspuM