maanantai 18. toukokuuta 2009

Bangles - Different Light 1986

Palataan Banglesiin.
Tarttuva 'Walk Like an Egyptian' vilahti peräkylän hittimittarissakin ja isosiskoni äänitti levyn kasetille joltain kaveriltaan. Kun humu oli mennyt viidessä minuutissa ohi kasetti jäi pölyttymään johonkin nurkkaan. Sieltä löysin sen muutaman vuoden päästä ja siirsin omaan varastooni..

Levyltä löytyy paljon klassista pop-musiikkia, jota on bändin lisäksi olleet säveltämässä mm. Prince (Manic Monday) ja Liam Stemberg (Walk Like an Egyptian). Levyltä löytyy myös oikein hyvä versio Alex Chiltonin Big Starin 'September Gurls'istakin. Sitä en kyllä muista siltä kasetilta kuulleeni. Ehkä äänittäjä oli päättänyt editoida sen pois, että mahtuu levy muuten kassulle..

Vähän kliiniset kasarisoundithan levyllä on, mikä ei täysin tue tälläistä 60's poppia. Tai siis sellaiset, että 80-luvun soittimilla ja tekniikalla yritetään kopioida vanhaa soundia. Toisaalta levyn biisimateriaali kuulostaisi hyvältä vaikka letkun ja Petomanin soittamana. Onneksi tällä kertaa voimme kuitenkin tyytyä kauniiden naisäänien laulamiin esityksiin.

Bändin sisäinen kitka alkoi tällä levyllä. Syitä voi etsiä vaikka seuraavan levyn 'Eternal Flame' biisin videosta; Susanna Hoffs pysyy linssissä noin 95% ajasta, muut vilahtavat lähinnä kertosäkeessä. Levy-yhtiö valitsi jostain syystä koko ajan Hoffsin laulamat biisit singleiksi. No olihan hän tosiaan söpö (eikä näytä pahalta viisikymppisenäkään).
80-luvun alussa iloisena pikku pop-yhtyeenä aloittanut bändi lopetti seuraavan Everything levyn ollessa listojen huipulla käytännössä kaikkialla maailmassa. Levyn kansi on muuten edeltäjäänsä rumempi, jos vain mahdollista.
Bangles uudelleen aktivoitui 2000-luvun alussa. Syynä oli kaiketi, ettei kenenkään sooloura sitten lähtenytkään nousukiitoon.

1 kommentti:

peteer kirjoitti...

Se oli juuri se Princen säveltämä biisi, joka jäi mieleen aikoinaan. Jonkunasteinen ns. pop-klassikko. Muitakin koukuttavia iskelmiä löytyi muistaakseni.

Bangles ja etenkin Hoffs oli minusta nykykäsitteillä sanottuna "ihku" tai "liikkis", olematta kovin kauhealla tavalla sovinisti.

Tunnustan tässä hieman häpeillen omistavani ko. kiekon vinyylinä. Puolustuksekseni kerron, että se sijaitsee jossain eri kaupungissa, enkä ole sitä nähnyt noin viiteentoista vuoteen.