Neil Youngin Trans ilmestyi samana vuonna Bruce Springsteenin karun riisutun Nebraskan kanssa. Tänä päivänä ja ajastaan irrotettuna Trans on ultra-hip futuristista kanttaan myöten. Toisin oli vuonna 1982.Youngin uralle on tietenkin ominaista etsikkoajat ja totaaliset metsään repäisyt. Nämä seikat tekevät artistista arvaamattoman ja jännittävän. Mutta faneille, jotka odottivat Rust Never Sleep III:sta tai uuden aallon ja jättikitaroiden yhdistelmää ei Trans-levyn elektro ollut miellyttävä yllätys. Ruutupaidat ovat kuunnelleet teiniviikset väpättäen ja hämmentyneinä Youngin vocoder-vinkunaa ja synapoppia. Hämäränä yksityiskohtana (tai levy-yhtiön vaatimuksena?) levyn avaa aivan tavallinen Young-kantri 'Little Thing Called Love'. Tämän jälkeen siirrytään loppulevyn köyhän miehen Kraftwerkeilyyn. Taiteilijaa on varmasti askarruttanut kannessakin näkyvä 'vanhan hyvän ajan' vaihtuminen futuristiseen maailmaan..
Mutta tänään levy toimii.
1 kommentti:
On se siisti levy. Jopa ilman ruutupaitaakin.
Lähetä kommentti