Kuuntelijakunnastaan johtuen tämä punkin alalaji on sivuutettu aina sivulauseen sivulauseessa. Tästäkin kamasta löytyy kuitenkin ihan pätevää musaa.Englannissa punk-liikkeen kaupallistuessa Oi! (eli suomeksi Moi!) teki hetkellisen vastaiskun tätä vastaan. Alunperin liikettä kutsuttiin nimellä 'street punk' tai 'real punk'. Ideana oli yhdistää kahden työväenluokkaisen ryhmän; punkkien ja skinien rivit. Musiikki oli konstailematonta, miehekästä ja suoraviivaista ilman turhaa taiteilua. Ja ehdottoman heteroa, joten mitään Howard De Voton tyylistä määkijää ei bändeistä löytynyt.
Alkuperäiset skinheadit eivät olleet rasisteja - muuta kuin pikkasen vähän - keskittyen lähinnä tappelemaan eri kaupunginosien ja futisjoukkoeiden välillä (ja hakkaamaan pakistanilaisia). Kappaleet kuvaavatkin useasti katutappeluja, työttömyyttä ja futista ym. rumissa tiililähiöissä ollutta konkreettista todellisuutta. Aatteellisuuskin oli alkubändeillä lähinnä sosialistista populismia, eikä myöhempää kuulapää-fasismia.
Alkuajan punkin, pubirockin, glamin, skan ja futislaulujen yhdistävä tyyli eli kukoistustaan pari vuotta, kunnes hardcore käytännössä syrjäytti sen. Ja skiniliikkeen maine taas ei ollut niin hyvä, että sillä olisi myyty kaikille musiikkia. Tunnetuimpia bändejä olivat Sham 69, alkuajan Exploited ja Toy Dolls. Ja muutama muu.
2 kommenttia:
Oletko lukenut John Robbin kirjan Punk - brittipunkin haastatteluhistoria? Käy aika hyvin läpi punkin 70 - 80 lukujen vaihteen historiaa aina hardcoreen saakka. Mukana hyvin myös ns. toinen aalto kuten Angelic Upstarts, Cockney Rejects, 4-Skins ja näitä mitä oli tottunut pitämään skinibändeinä.
En itseasiassa ole lukenut, kun olen ollut enemmän kallellaan sinne amerikan ja alkujuurten suuntaan. Olen suorastaan rasistisesti skipannut melkein kaiken briteistä kertovan punk-kirjallisuuden pois. Paitsi sen Johnny Rottenin kirjan, mutta se oli kyllä huono noin muuten.
Mutta kyllähän tuo pitäisi lukea.
Lähetä kommentti