Useimmille Leigh Stephens ei sano nimenä mitään, joten helpotetaan sanomalla hänen olleen Blue Cheerin ensimmäinen kitaristi, joka kirjoitti raskaan ja ÄÄNEKKÄÄN rokin kivijalkaan omat pienet riipustuksensa.
Stephens jätti yhtyeen kahden ensilevyn jälkeen musiikillisten erimielisyyksien - tai joidenkin mukaan kuurouden takia.
Stephensin ensimmäinen soololevy 'Red Weather' oli vielä jatkumoa Cheerin mahtavan ylituotetulle, mutta likaiselle 'Outsideinsidelle'. Hän perusti sen jälkeen pikkukuuluisuutta saaneen 'Silver Meter' rock-trion, joka söi samoista eväistä, kuin alkuperäinen Cheer.
Tämä toinen soololevy äänitettiin ja julkaistiin Englannissa ja poikkeaa totaalisesti aiemmasta linjasta. Musiikki on soul-rockkia, eikä edes ihan kirkkaimmasta päästä. Silti Stephensin ja levyllä vokalisoivien mimmien törkeästi falsetissa vetävät biisit ovat jollain oudolla tavalla aseistariisuvia. Biisimateriaalikaan ei ole mitään suurenmoista, soundit laimeat, mutta silti viihdyttävää. Köyhänmiehen Motownia?
Lainabiisinä levyllä on Stonesien 'Jumpin Jack Flash', joka vedetään myös sinisilmä-soulina torvisektioiden säestämänä. Onkin hämmentävää, miten vähän entinen 'kitarasankari' esittelee taitojaan. Levy ei ole mikään maailmaa mullistava, mutta kenties sopisi tyypille, joka soittelee juhlissa levyiltä sellaista vähemmänkin tunnettua soul-rockia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti