Karjalaisen musiikissa on aina kulkenut mukana tietty läntisen pallonpuoliskon meininki bluesseineen ja grasseineen, mutta vasta tämän levyn aloittamassa Amerikka-trilogiassa nämä lännenvaikutteet päästettiin pääosaan. Karjalainen ja kumppanit kävivät ihan siellä sylttytehtaalla asti etsimässä viimeisiä lumberjakkeja ja fingelskan taitajia.
Levyn kansiteksteissä kerrottiin kuvitteellinen tarina Karjalaisen perheen mökkinaapurista 'Lännen Jukasta', joka oli opettanut nämä laulut. Näin ei ole, vaan Karjalainen esittää omat ja lainakappaleensa amerikansuomalaisella tyylillä. Laulunparsi on omaperäinen 'itäsuomalainen' pseudomurre, vähän samaan tyyliin jota Asakin harrastaa. Kappaleet seuraavat Salomaan ja kumppaneiden pienen työtä tekevän, mutta maailmaa tarkkailevan ihmisen linjaa - mitä nyt välillä puuhataan pieniä laittomuuksia. Tie suomalaisen kuulijan sydämeenhän kulkee viinapannun kautta.
Äkkiseltään väittäisin, että 'Lännen Jukka' on Karjalaisen vahvin levy. Jotain sen tehosta kertoo se, että se on täysin puhdas soololevy. Soittimina kuullaan ainoastaan Karjalaisen komppaamaa kitaraa ja banjoa. Larppaus viime vuosisadan alun Amerikassa on täydellinen sanoituksineen kaikkineen. Pelimannihenkisesti sekoitetaan ja lainataan myös erinäisiä lauluja keskenään. Näinhän toimittiin aikana, jolloin musiikki oli suusta suuhun kulkevaa perintöä, eikä copyrightien taakse suojeltua kulutustuotetta.
J. Karjalaisen uusin vuoden 2013 radiobiisi kertoo miehen taas olevan matkalle siihen toiseen suuntaan.
1 kommentti:
Hyvän tuulinen ja hauska levy.Nousee mieleen Amerikan rikkaasta kansanperinteestä Robert Crumb & Cheap Suit Serenaders ja Holy Modal Rounders.Ei kaiken tartte olla nuotilleen kohdallaan kun fiilis katossa.
Lähetä kommentti