Molo hasardi kilpailee ehkä urpoimmasta bändin nimestä, mutta ei anneta sen häiritä. Vuonna 2004 perustettu duo, jonka muodostavat kotkalaiset nykyinen kunnanvaltuutettu Joona Mielonen sekä Tuomas Hauhia lähestyy jo kunnioitettavaa kymmenen vuoden ikäpyykkiä. Tämä siihen nähden, että ikää miehillä on kuitenkin alle kolmenkympin.
Alunperin paikallisen jalkapallojoukkueen kannatuslauluja esittänyt kaksikko on laajentanut kappaleiden aihepiiriään hivenen Arto Tolsa-areenaa kauemmaskin ja olen törmännyt duon kappaleisiin Youtubessa useamminkin tässä vuosien saatossa. Toiminta on ollut todella ug:ta, videoita Youtubessa, biisejä Mikseri.netissä, mutta seuraajakuntaakin ainakin tarinoiden mukaan riittää keikoilla.
Liian kauas alkuaiheesta ei ole kuitenkaan ajauduttu, sillä tämän kymppituumaisen tuotto menee KTP:n hyväksi. Siis aidon KTP:n eli Kotkan työväen palloilijoiden, eikä ykkösessä limboavan FC Kootee-mikälien.
Paikallista jalkapallokulttuuria siis, mikä suuressa maailmassa on ihan tavanomaista toimintaa. Täällä Suomessa on ollut tyytyminen laskelmoituihin kannatusällötyksiin alá Jamppa Tuominen tai Ile Vainion aivan karmea 'virallinen' Kooteepee-anthem.
Futiskulttuuriin hip-hop tai muu modernimpi kerronnallinen ilmaisu ei ole löytänyt tietään. Molo hasardikin edustaa 'vanhanaikaista' kahden miehen ralli-trubaduuri-sarjaa ja kaksikon sanoitukset perustuvat niin sanottuun kertovaan tyyliin, toki runollisin maustein. Parhaimmillaan tämä on 'Sioot Kotkaa' tyylisissä kappaleissa. Ossi Kummusta, KTP:n takavuosien 'maskotista' kertova laulu on varmasti yksi kauneimmista spurguista tässä maassa tehdyistä kappaleista. Levyn avaava KTP:n marssi taas on ainakin nettitietojen perusteella sävelletty vuodelta 1947 löytyneestä kannatuslehdestä olleeseen tuntemattoman kannattajan runoon. Jos tämä on totta, niin aika eeppistä.
Paikallisessa ravintolaivassa äänitetty levy on puleeramaton, tuotannossa on laulujen ja akustisten kitaroiden lisäksi mukana viulua ja viimeisessä biisissä taitaa olla ripaus syntikkaa. Kaksikko luottaa biiseihinsä.
Levyn ykkösposkella on neljä biisiä, kakkospuolella kaksi. Pari biisiä ei kanna, mutta kokonaisuutena levy selviää meritaistelustaan pinnalla. Biisit pyörivät toki paikallisfutiksen- ja juttujen ympärillä joten en ole ihan varma miten tämä uppoaa ulkopaikkakuntalaisiin tai jalkapallosta kiinnostumattomille. Ralliperinteeseen vahvasti nojaava levy loppuu kappaleeseen 'Posso'. Jos tämä biisi ei kyseistä leivonnaista tuntevalle saa hymyä huulille, niin nuppi alkaa olla Itäkadun hiihtäjä Tertsun kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti