"Tähti-lehdelle, Ziggylle, Lobsang Rampalle, Faarao Ekhnatonille, jonka silmät olivat Auringosta ja Rakkaudesta sokeat, sekä pienelle Meira-tytölle, joka näki neljän oven läpi - ja Aslanin!!!"Yllä oleva pätkä on kirjattu levyyn saatesanoiksi.
Hector on vilahtanut tässä blogissa moneen otteeseen dissauksen kohteena. Kari Peitsamo teki hänestä mainion 'Ei kai Hectorillakaan helppoa ole' biisin EP:lle 'Karin jälkeenjääneet nauhat' (1978).
Oma ensikosketukseni äijän musiikkiin oli isosiskoni CD-kokoelmalevy, jolla oli ne kaikki tylsät biisit. Silti sen levyn 'Takaisin Narniaan' ja 'Herra Mirandos' tekivät vaikutuksen 'Taru sormusten herraa' non-stoppina lukevaan teinipoikaan. Patetia ja fantasia löivät käsiään yhteen ja tähtien asento tuntui oikealta. Mutta joku äijän biiseissä (ts. lyriikoissa) on aina mättänyt. 'Lumi teki enkelin eteiseen' on ollut niin saatanan väsynyt biisi aina. Piste.
Toisaalta kappale kuvaa hyvin Herra Mirandosin tunnelmia. Elämän ja kuoleman pohdintaa, joka alkaa jo kansikuvasta, jossa värikäs muovipallo pönöttää hautausmaan penkillä. Pirjo ja Matti Bergström ovat pitkälti vastuussa levyn äänimaailmasta, joka paikoitellen onkin edellisen levyn 'Mandoliinimies' kappaleen tyylisesti hieno yhdistelmä folkkia ja fantasiaa. VCS 3 syntikoitakin soitetaan ja näin jälkikäteen tulee mieleen, että tällä levyllä käydään aika lähellä saksalaisia vastineita (mm. Walther Wegmüllerin Tarot). Pateettistä, pompöösiä ja kuitenkin kaunista. Parhaimmillaan siis. 'Asfalttiprinssi' ja muut fiftaribiisit ovat peestä.
Hector oli näihin aikoihin lähellä Jorma Elovaaraa. Miestä on tituleerattu Suomen Timothy Learyksi. Lähinnä kai hänen 60-70-luvun vaihteessa toimittamasta 'Vesimiehen aika' radio-ohjelmasta, joka esitteli maamme nuorisolle esoteriaa, teosofiaa ja hämymusaa. Saatuaan kenkää Yleltä mies toimitti 'Tähti'-lehteä jossa käsiteltiin mm. parapsykologiaa ja huumeita. Hän oli myös maamme ensimmäisiä julkihomoja. Areenan mestarin levyn toiseksi viimeinen biisi onkin Elovaaran sanoittama 'Sisämaan retkellä'.
Hectroria on aina silloin tällöin sanottu suomen Bob Dylaniksi, mutta vertaus on mielestäni puutteellinen. Dylan on tehnyt urallaan välillä täysin älyttömiä, mutta myös rohkeita suunnanmuutoksia, jotka Hectorilta tätä levyä lukuunottamatta puuttuvat. Koko homma on ollut ennalta arvattavaa laulelmaa. Toisaalta eipä kyynikkö Dylankaan ole vielä tehnyt lyriikoissaan teosofiaan ja salatieteisiin pohjautuvaa levyä, joka myisi timanttilevyn verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti