Veikko Lavi - Lasijauholaivakeikka 1978

Veikko Lavin (1912-1996) Lasijauholaivakeikkaan törmäsin käydessäni erään tämän blogin vakikävijän saitilla. Lavi sinänsä on tuttu, koska kuuluu kotkalaiseen sanoittajaperinteeseen. Hänen arvostuksensa ei ole kohonnut (tai kohotettu joidenkin toimesta) samanlaisiin mytologisiin mittasuhteisiin kuin nuoremman Juha Vainion, mutta Lavi olikin aina pienen ihmisen puolella. Lavi asui tosin 70-luvun lopusta asti Haminassa, mutta toisaalta Vainiokin operoi Helsingistä käsin.

Veikko Lavi koki lapsuudessaan kansalaissodan, joka sen jälkeisine nälkäkausineen jätti häneen ikuiset jäljet. Ennen toista maailmansotaa hän oli hetken sahahommissa, mutta joutui lähtemään rintamalle. Sotakokemuksistaan hän kertoi kirjassaan Sankaripinnari. 50-luvulle tultaessa Lavi aloitti kuplettilaulajan uran, jota kesti kymmenisen vuotta. Tämän jälkeen hän lopetti keikkailun ja ryhtyi kanafarmariksi, kunnes hänet löydettiin uudestaan 60-luvun lopussa. Tässä vaiheessa hänen huumorinsa ja elämänkatsomuksensa oli kypsynyt rouheaksi, jota kuvaa parhaiten kappale 'Jokainen ihminen on laulun arvoinen'. Hän teki myös kappaleita toisille artisteille kuuluisimpana 'Evakon laulu', joka herättää varmasti edelleenkin kurkun kuristusta niissä lapsissa (tai nykyisin vanhuksissa), jotka äiti puki ja raahasi maantielle yön selkään.

Lasijauholaivakeikka kuvaa hienosti sitä elämänmenoa ja ajatuksia, mitä tavallinen suomalainen tunsi noista ajoista. Nykyisen Mannerheim-elokuvan ajan suomessa tuskin halutaan muistaa sitä raatamista ja sotaretken turhuutta, minkä tuo sukupolvi joutui kokemaan. Sinne se nuoruus meni.
Hanttimiestä ei kiinnostanut luokkatietoisuus, vaan paskaduunikeikan jälkeen ostettava viinapullo ja pleksien vetäminen. Onkin sitten toinen kysymys, onko mikään vuosisadan aikana muuttunut.

Mutta voi sitä nostalgiaa esittää näinkin!