Kitarasankarini!

Kitara, tuo fallossymboli ja sen palvotut hinkkaajat.

Rock-kitara on kieltämättä kuitenkin hienon kuuloinen soitin. Sille on omistettu oma osa henkilöpalvonnasta ja jokaiselle on tuttuja suurin osa ns. ykkösluokan kitarasankareista, kuten Jimi Hendrix, Eddie Van Halen ja Eric Clapton. Vaikka suurin osa vanhoista blues-kitaristeista olikin mustia miehiä, muuten he herojen heroa (Jimi) lukuunottamatta loistavat poissaolollaan noilta listoilta. Jalustalle nostetuilla sankareilla on ollut myös pahana tapana ns. lässähtää vanhemmiten (Clapton!), toisin kuin blues-papoilla.

Super-kitarastarbat ovat varmasti kaikille tuttuja, joten skipataan ne samalla tavalla, kuin Levyhyllyssä esim. Velvet Undergroundit, Floydit ja Stoogesit. Jokainen jostain vähän ymmärtävä tietää, että ne ovat hyviä, joten niihin on turha haaskata aikaa. Käydään sen sijaan vähemmän kitarasankareiksi miellettyjä, mutta minua miellyttäviä soittajia.

Keith Richards

Keef ei varmasti esittelyjä kaipaa, mutta jotkut harhaiset ihmiset eivät ymmärrä, kuinka taitava ja tyylitajuinen soittaja Keith on ollut. 60-luvullakin syntyi klassikkoriffejä, mutta minulle paras ja tärkein kama on 70-luvun alun Stones ja sen välinpitämätön ja puolihuolimaton tyyli. Ja samalla sika-funk.



Syd Barret

Pink Floydin alkuperäinen laulaja-kitaristi ja biisintekijä. Vaikutti varmasti eniten kitaran soittoa opettelevaan pikkupoikaan. Harmi sinänsä, koska avant-garden ja maalailun sijaan kompin soitto tuotti vaikeuksia. Osa soundista syntyi kaikulaatikon potkimisesta, osa surf-kitaristien matkimisesta.



Kurt Cobain

Cobainin 'arvostus' aiheuttaa pillutiluttelijoille aina näppylöitä, mutta mies on paikkansa ja aikansa ansainnut. Grungestahan löytyi paljon myös ihan teknisestikin taitavia kitaristeja, mutta jokaiselle on silti syöpynyt mieleen kuva Cobainista likaisen tukan ja Fender Jaguarin kanssa. Vaikka mies ei sooloja juuri soitellutkaan, muuten ei ole mitään valittamista. Vähän sama kuin arvostelisi hardcore-bändien Rattuksen tai Kaaoksen kitaristeja huonoksi.



Ron Asheton

Ron Asheton menee tähän samaan rähmäkäpäläosastoon. Asenne ennen taitoa. Ja mitä riffejä..



Silver Kolouris

Tämän listan musta hevonen, sillä olen vuosi vuodelta tykännyt enemmän tämän kreikkalaisen multi-instrumentalistin kitaroinnista. Ja itse asiassa myös sitroinnista ja muista kielisoittimista, joita hän soitti Aphrodite's Childin ja myöhemmin mm. Vangeliksen Earth-levyllä.



Manuel Göttsching

Tämä putoaa myös tuonne esoteerisemmälle osastolle. Göttsching on tässä blogissa pyörinyt monet kerrat mm. Ashran, Ash Ra Tempelin ja soolouransa kanssa. Mies oli ja on kaikukitaroinnin ja looppien mestari.



P-K Keränen

Harvaa suomalaista kitaristia kehtaa sanoa blues-soittajaksi. Ei ainakaan Walleja ja muita. P-K Keränen on kuunnellut tarkkaan kaikki, mutta kääntää sen omaksi soinnikseen. Ehdottamia suosikkeja ilman suomi-lisää!



Johnny Thunders

Edellisen esikuva Thunders. Vaarallisen ja suoran kitaroinnin esikuva. Vähän sinnepäin, se kelpaa!