maanantai 4. kesäkuuta 2012

V/A : Super Turbo - Huoltoasemakaseteilta tutut jäljitelmäversiot, vol. 3 2011

Rocket Recordsin JP-musiikin jäljitelmäkasettikokoelma tuli toukokuun lopussa kolmanteen ja viimeiseen osaansa sisältäen nyt yhteensä kaksitoista cd-levyllistä käännös- laina, sekä rokki-iskelmiä.

Siinä missä kokoelman ensimmäinen osa onnistui yllätysmomentilla olemaan 'tuoreen' kuuloinen, kakkososa ei niinkään pudonnut ja skipataan se tästä välistä. Tällä kolmososalla ollaankin enemmän uuden aallon käännöksissä ja jäljitelmissä, jos ykkösosa nojasi enemmän siihen itsemurhaiskelmään ja lähiöbaari-diskoon.

Julkaisija julistaa tämän kolmososan olevan musiikkitarjonnaltaan väkevin paketti, eikä tälläisellä 80-luvulla lapsuuttaan viettäneellä jannulla ole vastaansanomista. Jäljitelmät pitävät sisällään muun muassa Dingon, Leevi and the Leavingsin, Even, Pave Maijasen ja jopa Kauko Röyhkän hittejä. Toki siellä niiden tusinaiskelmien välissä. 80-luvulla suomi-rock haastoi sen perinteisen iskelmän (eikä muuten ollut aina hirveän kaukana) joten moni aikansa niin sanottu perusiskelmä olikin Solistiyhtye Suomen tyylistä musiikin balsamointia sotaveteraanisukupolvelle.

Hienoimpia hetkiä on tietysti silloin, kun jäljitelmä on aneeminen tai suorastaan paska, mutta levyllä välähtää aina välillä sellainenkin tilanne, että kopio on alkuperäistään parempi. Ainakin minun mielestäni. Esimerkiksi ensilevyn Pelle-jäljitelmä 'Mulla menee lujaa' kuulosti Nummisuutareiden puhtaan vokalisoinnin kanssa miellyttävämmältä kuin alkuperäinen. Vaikka kaikki kunnia Pöllölle. Tästä osasta löytyvä Leevi & The Leavingsien 'Pölyä ja tuhkaa' kuulostaa taas paremmalta, kuin alkuperäinen. Näinkin voi siis käydä. Homman nimi on kuitenkin aika tarkka matkiminen ilman omia mausteita - toisten biiseillähän tässä rahastetaan, eikä millään omilla 'taideversioinneilla'.

Kaikkein aneemisimmissa ja cämp-tunnelmissa liikutaan yleensä nuorten laulajattarien diskobiisien kanssa. Herää myös kysymys, miksi Deepy Deepersin on pitänyt äänittää 'Onko järkee vai ei'? Siis muusta syystä, kuin siitä rahastuksesta.

Koska jostain syystä tuo kokoelman kansikin on jotenkin kivan ja kesäisen näköinen, niin kuuntelen tätä varmaankin nyt kovasti. Jossei mökkimatkalla, niin ainakin mökillä.

Ei kommentteja: