Blackmetallia pidetään metallimusiikin viimeisenä suurena ug-genrenä ja olihan siinä aika kompromissiton ääni, punkki sointi ja vahva DIY-mentaliteetti. Bläkärin soittamisella ei kustanneta kartanoita. Darkthronen kaksikkokin on siviiliammateiltaan opettajaa ja postimiestä. Jostain syystä yllättävän moni näistä bläkäriorkestereista on muuten yhden tai kahden miehen bändejä.
Jos täällä Levyhyllyssä on lähiaikoina pyörinyt vähän turhankin paljon vasemmisto- ja anarkokamaa, niin bläkärin taustoilta löytyy taas helvetin kyseenalaisia juttuja alkaen demokratian ja homojen vastaisuudesta päätyen puhtaaseen satanisimiin ja natsismiin. Darkthrone sijoittuu tällä mittarilla käsittääkseni sinne tolkun puolelle ja levyn nimestä huolimatta irtisanoutui natsismista ja muusta skeidasta vaikka tälläkin levyllä on yksi Burzum-mies kirkonpolttajamurhaaja Varg Vikernesin tekstittämä kappale - ja muutenkin yhtyeen ulostulot aiheesta ovat olleet vähän ristiriitaisia..
Edeltävää 'Transilvanian Hungeria' pidetään yhtenä genren tärkeimmistä albumeista. Panzerfaust eroaa musiikillisesti siitä aika paljon, sillä blast-beat ja sinfoninen sahaus on levyllä melkein vähemmistönä. Albumin moni kappale kumartaa suoraan alkuaikojen Celtic Frostille ja Hellhammerille jykevien ja iskevien riffien kanssa, joiden päälle laulaja Nocturno Culton vokaalit/karjuminen on miksattu pintaan. Tämähän sopii minulle, koska pidän vanhasta CF:stä. Levyn päättävä 'Sno og Granskog' taas on melkein kaunis jylhä ambient-teos synatorvien ja puhutun vokaalin kanssa. Tuohon suuntaahan moni bläkäribändi lähti venyttäämään ilmaisuaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti