Miriam Makeba - Pata Pata 1967

Miriam Makeban nimi pyöri pari vuotta sitten runsaasti Suomessakin Mika Kaurismäen 'Mama Africa'-elokuvan myötä. Noteerasin artistin nimen, mutta en jaksanut perehtyä sen enempää, vaikka vinyylihyllyssä yksi kuuntelematon levy olikin.

Mutta mikäpä parempaa, kuin laittaa tuntematon vinyyli pyörimään jäisen kevättalven iltana? Etenkin kun levy ja artisti paljastuu hyväksi.

Makeban värikäs elämä alkoi rotuerottelun aikaisessa Etelä-Afrikassa, josta hänet karkoitettiinkin. Makeba asui asui elämänsä aikana ympäri maailmaa, mutta otti aina osaa arvosteluun sortajia- tai alistajia kohtaan sekä musiikissaan, että puheissaan. Tämä vaikutti myös hänen uraansa tehden siitä vuoristoradan. Makeba kuoli sydänkohtaukseen mafian-vastaisen keikan jälkeen Italiassa 2008.

Pata Pata on artistin tunnetuin kappale, joka julkaistiin 1967. Tämän hän teki asuessaan maanapaossa Yhdysvalloissa ja biisi nousi Yhdysvaltain listan sijalle 12 ja avasi uusia uria - hetkeksi. Seuraavana vuonna hän nimittäin avioitui Mustien panttereiden johtajistoon kuuluneen Stokely Carmichaelin kanssa, mikä johti levy-yhtiö ja keikka boikottiin, joka jatkui pitkälle 80-luvulle asti. Mutta ei jauheta Makeban värikkäästä elämästä tämän enempää, vaan siirrytään itse levyyn.

Makeban musiikki luetaan maailmanmusiikin, tai hienommin 'exotican' alle. Itse pääkappale pirteydestään huolimatta ei iske minulle nyt niin kovaa. Rehellisesti sanoen ihmettelen, miten juuri tästä biisistä tuli niin törkeän suosittu? Ehkä aika oli vain oikea?
Levy on selkeästi kasattu hitin ympärille, niinkuin tähän aikaan oli tapana. Tämä ei tarkoita, etteivätkö muut biisit olisi hyviä (moni niistä on parempi, kuin nimikappale), vaan sitä, että levy ei ole niin sanottu pitkäsoittokokonaisuus (jotka rehellisyyden nimissä keksittiinkin vasta samana vuonna..).

Kappalevalikoima koostuu afrikkalaisesta kansanmusiikista, viihteellisemmästä orkestroidusta kamasta ja hienoista folk-kappaleista, kuten levyn päättävästä James Taylorin kansansävelmämukaelma 'Piece of Groundista'. Toinen erityisen upea biisi on komeasti orkestroitu laajakangasmaisen kuuloinen 'West Wind', joka herättää muistumia Scott Walkerin kamasta. Pari levyn biisiä on Makeban omasta sävelkynästä. Laulukielikin vaihtelee englannin ja natiivin afrikkalaisen xhosan välillä.
Mitään varsinaista punaista lankaa levyllä ei siis ole, vaan homma pyörii Makeban komean äänen varassa afrikkalaisin maustein. Ja mikäs siinä, koska Makeban ääni on tosiaan komea ja ainakin Suomessa vähemmän soitettu ja samalla vähemmän kulunut. Hyvä levy.