Kokoelman juju onkin hyvä miksaus genren 'tunnettuja' monoliitteja (Amon Düül II, Agitation Free, Popol Vuh, Can, Faust, Neu! jne.) ja tuntemattomampia obskuriteetteja (Michael Hoenig, Niagara, Rolf Trostel, You jne.) . Krautrockistahan on kysymys, jos se ei kaikille lukijoille heti avautunut.
Koska levy on kokoelma ja pyrkii tietenkin esittelemään suuren määrän kappaleita, kosmisempi puolen tunnin osasto on vähemmällä. Tai siis sitä ei ole. Mukana on jonkin verran myös 80-luvun taitteen napakampaa vedenjakajakamaa (DAF jne.), jotka toimivat astinlautana myöhempään 80-luvun elektroniseen musiikkiin. Nekin ovat toki kiistämättä aikaisemman saksalaisen elektronisen musiikin lapsia. Ero ykkösosaan on levyllä, että tältä kakkososalta löytyy muutama puhtaasti folk-kappale, jotka kuitenkin olivat olennainen osa tyylilajia.
Toisaalta genren päänimiltä on osittain valittu hyviä, mutta tuntemattomattomampia kappaleita, kuten molemmat Popol Vuhin kappaleet joita kumpaakaan en aikaisemmin ole edes kuullut. Tutut/tuntemattomat jako on noin 50/50. Kokoelman kakkoslevyn päättää itseoikeutetusti Faustin 'Krautrock' - biisi joka nappasi nimensä brittien musiikkityylille antamasta lempinimestä ja kiteytti kyseisessä biisissä sen käpyrauhasuutteen.
Tälläisenä Spotify-soittolista-aikana miettii helposti, etteikö tälläisen saisi helposti tehty sielläkin. Mutta hyvin on äänentasot säädetty, biisit valittu ja tätä pistää vain pyörimään kerta toisensa jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti