maanantai 16. maaliskuuta 2015

Agents & Vesa Haaja - Sound on Sound 2014

Instituutioksi muodostunut Agents on julkaissut omalla nimellään levyjä neljällä vuosikymmenellä ja toiminut jo peräti viiden(!) vuosikymmenen aikajanalla.
Yhtyeen musiikki sijoittuu tanssilavan tuoksuiseen myyttiseen 60-lukuun, jossa lavan reunalla ovat juhannuskoivut ja lavan taustalla suomenlippu. Johonkin kultasuoneen on osuttu, sillä jokin aikaa sitten kävin katsomassa yhtyeen keikkaa ja siellä oli 18-vuotiaista seitsenkymppisiin kuuntelemassa jotain sellaista, mitä ei ehkä oikeasti ole ollut olemassa, kuin kuvitelmissa. Ja loput tanssivat.

Agentsin solistikatraskin on huima. Laskutavoista riippuen yhtyeessä on laulanut kuusi vokalistia, joista vain yksi ei ole päässyt solistien raskaaseen sarjaan (Haaja on siellä jo puoliksi, mutta ensilevyllä vokalisoinut Pekka Rytkönen ei). Vai miltä kuulostaa esimuoto säestämässä Tuomari Nurmiota, itse Agents Rauli Baddingin loppujuoppokautena (joka poiki kuitenkin muutaman miehen parhaimmista kappaleista), legenda Topi Sorsakoski ja tämän saappaat yllättävän kunniakkaasti täyttänyt Jorma Kääriäinen? Siinä on Haajan pojalla miltei Agentsien ikätoveruudesta huolimatta sellainen suora lyötävänä, että huolimatta hyvästä lavakarismasta, äänestä, sekä melkein kymmenestä vuodesta bändin kyydissä hän on yleisön silmissä vieläkin 'pojan' leima otsassaan..

Sound on Sound on kolmas Agents-levy, jolla entinen Whistle Bait-solisti on mukana ja se kuulostaa hyvältä. Yhtye ei sävellä itse ja jutun juju on kaivella vanhoja iskelmiä, italoita ja rokkeja ja kääntää ne suomeksi tai turvautua vanhoihin käännöksiin, joita piisaa. Osa suomennoksista on Haajan omia. Pulliaisen ja kumppaneiden hommaksi jää tulkita kappale Agents-tyyliin autenttisella rautalankasoundilla, joka on samalla hillityn rock. Tähän päälle tunteikkaat vokaalit ja slaavilaista melankoliaa ja homma toimii. Sound on Soundilla on myös kaksi englanniksi laulettua kappaletta, joita harrastettiin edellistenkin laulajien kanssa. Tässä kohtaa Haaja poikkeaa edeltäjistään hanskaamalla engelskankin hyvin, tosin autenttinen kuusarimeno sallii myös tankeron. Kappalemateriaalin kirjoittajissa on Burt Bacharachia, Lee Hazelwoodia ja Dannyn 60-luvulla esittämää käännöstä.

Mikä levyä kuunnellessa kiinnittää huomiota - erityisesti kuulokkeiden kanssa, on sen puunattu lähes korvakarkkia muistuttava soundi. Kaikki Agents-levyt tuottanut Pulliainen on tunnettu analogipuristi, joten hän on loihtinut tämän soundin omassa Hitsville #3 studiossaan, jossa on käytössä 16-raitaa analogiääntä. En nyt vertaa 60-luvun alun 'hulluun neroon' Joe Meekiin, mutta jotain samaa napsahtelevassa kaiussa, tilan käytössä ja torvien pörähtelyssä on. Valitettavasti muuten fonisti Juho Hurskainen, Haajan vanha yhtyetoveri Whistle Baitista poistui yhtyeestä levyn ilmestymisen jälkeen. Agentsin soundihan on 'uudistunut' Haajan mukaan tulon jälkeen. Toki Agents-universumin rajoissa.

Yllämainitusta Joe Meekistä tulikin mieleen, että kymmenisen vuotta sitten Pulliainen kertoi haastattelussa olevansa tekemässä nauhakokeilu/elektroakustista musiikkia sisältävää levyä ja sen olisi julkaissut Atte Blom. Koska sitä ei ole kuulunut eikä näkynyt, niin oletan projektin olevan kuopattu.

Ei kommentteja: